Kaikki värini

Heippa vaan! Maanantaina pääsin viimein koululle, minkä takia en kerennyt kirjoitella. Nyt kuitenkin taas vähän juttua ja tälläkertaa siis hiuksistani.

                              laikko_040.jpg

                   jonnann_025.jpg

                                          jonnann_006.jpg

Viimeinen kuva erittäin huonolaatuinen, mutta siis oikeasti hiustenvärini on siis vaalea. Kunnollista kuvaa täysin vaaleista hiuksista ei uudelta koneeltani löytynyt, mutta nämä ylemmät kuvat ovat melko lähellä totuutta. Itse tykkään paljon vaaleista hiuksistani ja vaaleaa väriä minulla on ollut eniten. Kuitenkin kyllästyn suhteellisen nopeasti, joten tykkään välillä vaihtaa hiusteni väriä. Tämä hiusten värjääminen kuluttaa paljon hiusta, mutta olen onnekseni perinyt paksut ja vahvat hiukset. Radikaaleja muutoksia teen myös niin harvoin kuin mahdollista ja yritän värjätä esimerkiksi juurikasvua mahdollisimman vähän.

Hiukseni ovat luonnostaan melko loivasti laineilla, eli eivät ole suorat, eivätkä täysin kiharat. Enemmän kuitenkin kiharran kun suoristan hiustani. En myöskään tee tiukkoja korkkiruuvi kiharoita usein vaan mielummin erikokoisia ja sotkuisia kiharoita. Normaalisti laitan hiukseni noin 2-4 kertaa viikossa.

 

              jonnann_033.jpg

                      

                             jonnann_094.jpg

Ensimmäisen kerran hiuksia värjätessäni lopputulokseksi tuli suoraan sanottuna kammottava kirkkaan oranssi. Tästäkin on kuitenkin niin kauan aikaa etten mitään kuvia siitä löydä, joten nämä kuvat saavat toimia suunnannäyttäjinä. Väri lähti noin kymmenellä suihkukerralla pois, mutta siihen aikaan oli tosi siistiä olla hetki tavallaan joku muu. Tämä yllänäkyvä kuparinen väri on tullut blondin ja punaisen siirtymävaiheissa, koska en halunnut hiusta rasittaa värjäämällä kerrallaan koko päätä punaisesta vaaleaksi. Väri oli oikeastaan aika kiva ja ajanmyötä vain parani.

                

                            jonna-3924_-_kopio.jpg

                               178955_551686411523427_304495758_n.jpg

                                               541028_580209078671160_1511852518_n.jpg

                             jonna-.jpg

Niin ja sitten on vielä nämä punaiset ja tämän väriset kutrit miulla sitten tällä hetkelläkin on. Punaisista hiuksistani tykkään tosi paljon, tämä väri vain jotenkin tuntuu omanlaiselta. Ainut huonopuoli on se värin ylläpitäminen, koska tämä väri kyllä kulahtaa melko nopeasti. Räväkät ja yleensä melko erottuvat hiukset ovat tosi kivat ja oma hiukseni on yleensä parhaassa kunnossa kun on punainen väri päässä, en tiedä mistä tämä johtuu. Tähän värin ylläpitämiseen on oikeastaan kolme asiaa, jotka tuntuvat omalla kohdalla toimivan tehokkaimmin.

                                    jonnann_014.jpg

Tämä Crestolin värjäävä hiusnaamio on kyllä aivan mahtava. Värjää mukavasti esimerkiksi juurikasvua ja raikastaa muutenkin väriä. olen aikaisemmin punaisille hiuksilleni käyttänyt vastaavanlaisia tuotteita, mutta ne ovat olleet paljon kalliimpia. Tämä tuote sopii myös opiskelijan yleensä tiukkaan budjettiin, hinta on noin 10-14 euroa.

                                      jonnann_016.jpg

Värjätyille hiuksille tarkoitetut shampoot ja hoitoaineet. Jokainen tietenkin valitsee juuri ne aineet, jotka siihen omaan kuontaloon parhaan lopputuloksen jättävät. Minulla tällähetkellä käytössä nämä Goldwellin Dual Senses sarjan värjätyille hiuksille kohdistetut aineet ja olen ollut tyytyväinen tuotteisiin. Tuoksu on miellyttävä, hiuksista tulee puhtaat ja hoidetun oloiset ja nämä ovat myös hyvin riittoisia.

              shower-water-flow.jpg

Viimeisenä värinpelastuksena omassa listassani on viileähkö vesi. Hiukseni tykkäävät huomattavasti enemmän hiukan viileästä kuin lämpimästä vedestä. Mitä enemmän pesen hiuksiani haalealla tai viileähköllä vedellä, sitä paremmin väri tuntuu pysyvän hiuksissa. Tämä on kai vähän hiustyyppi kohtaista, mutta itselläni toimii : )

 

Tässä siis muutama asia minun hiushistoriastani sekä hoitotavoista. Seuraavaksi olenkin alkanut miettimään, pitäisikö kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni ruskeaa hiusväriä?

 

JonnaK.

 

 

 

Kauneus Oma elämä Hiukset Testit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.