Kotileikkejä ja muuta mukavaa

Viikonloput menevät liian nopeasti. Tämä viikonloppu on kulunut vähen erilaisissa merkeissä, sillä olen päässyt niinsanotusti leikkimään kotia. Muu perhe lähti eilen aamusta Ruotsiin ja minä sekä poikaystäväni jäimme kotiin koiravahdeiksi.

Eilen näin kavereita, lenkkeilin koiran kanssa ja illalla tein ruokaa sekä katsoimme leffan. Rentouttava koti-ilta siis. On mukava hengähtää ja ottaa vaan ihan iisisti. Tänään on jo käyty lenkillä ja vähän siivoiltu. Tarkoitus olisi käydä vielä tallilla ja sitten illalla taas lähtö koululle.

Mielelläni olisin jäänyt kotiinkin, etenkin kun olisi niin paljon tehtävää. Kolmen viikon pakkolomani jälkeen parin päivän kotona oleminen viikonloppuisin on ollut jopa lähes tuskaista. Tuntuu ettei mitään saa tehtyä ja asioita kerääntyy koko ajan vaan lisää hoidettavaksi:D

jonnan_ottamat_071.jpg

jonnan_ottamat_064.jpg

 

Perjantaina kävin kiertelemässä vähän kauppoja, suurimmaksi osaksi ihan vain näyteikkuna shoppailua. Kuten yleensä, kaikista mukavista vaatteista oli jo oma kokoni loppu. En kuitenkaan lähtenyt kotiin aivan tyhjin käsin. Olen jo jonkin aikaa etsinyt uuttaa lompakkoa, koska edellinen on jo nyt hyvin huonossa kunnossa, vaikka sain sen vähän enne joulua. Aivan sattumalta eräästä alennuslaatikosta löysin ihanan zeprakuvioisen ison lompakon. Se vastasi kaikkia toiveitani paremmin kuin hyvin. Ja mikä parasta, tuote oli alennuksessa puoleen hintaan! Eipä siis kirpaissut vanhan lompakkoni sisusta kovin pahasti:D

jonnan_ottamat_047.jpg

jonnan_ottamat_049_0.jpg

jonnan_ottamat_059.jpg

Eräässä urheiluliikkeessä oli huippuhyvä tarjous ulkoilukengistä ja olinkin jo uusia kenkiä vailla. Kengät tuntuivat juuri sopivilta tämän hetkiseen käyttööni ja sainpahan koululle vietäväksi toiset kengät, ettei aina tarvitse kuljettaa niin paljon tavaraa edestakaisin. Väri oli myös hauskan kesäinen ja piristävä, uset ulkoilukenkäni ovat olleen mustia, joten tästä sain hyvää vaihtelua tylsään mustaan.

jonnan_ottamat_031.jpg

jonnan_ottamat_045.jpg

 

Viimeinen juttu, jonka poimin mukaan oli ihana kynsilakka. Tykkään lakata kynsiäni ja kaverini oli tätä kyseistä lakkaa ostanut viime viikolla. Kerran tätä kokeilin ja jäin heti koukkuun tähän hauskaan väriin. Maybellinen Colorama kynsilakat ovat kaikki kivan värisiä ja hinta oli myös sen verran hyvä, että kehtasin hankkia itsellenikin tämän ihanan lakan. En taida hetkeen mitään muuta käyttääkkään 😀 Nimeltään lakka oli Orange attack.

jonnan_ottamat_075.jpg

jonnan_ottamat_076.jpg

Nyt on taas aika suunnata tallille nauttimaan upeasta ilmasta. Heippa vaan!

 

JonnaK.

Suhteet Oma elämä

Toisen silmillä.

Pyysin luokkakaveriani kirjoittamaan vähän minusta. En keksinyt mitään juttu aiheitta, koska täällä korvessa koulussa ei pahemmin mitään tapahdu. Tässä siis kaverini mielipiteitä minusta, toivottavasti ei ole mitään liian kauheaa luettavaa;)

 

Jonna on rampa. Tutustuin Jonnaan jo silloin elokuussa, kun aloitimme samalla opintolinjalla täällä Harjussa, mutta silloin olimme viellä vähemmän tekemisissä toistemme kanssa. Niin siis kunnes meidän täti tomera onnistui loukkaamaan polvensa. Tallimestari hylkäsi Jonden tuoliin, koska ei osannut antaa ensiapua, niin jouduin sitten soittamaan elämäni ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä) kertaa hätänumeroon (-:      Silloin Jondesta tuli Rampa ja meistä tuli ambulanssituttuja ja myöhemmin Ystäviä!

Elettiin Jonnan kanssa siveellistä elämää ja urheiltiin. Jonna köpötteli kepeillä menemään ja mie sitte yritin pysyä kovassa vauhdissa mukana(-:    Mut tallijaksolle Jonna ei voinut osallistua, joten mie jouduin sitte yksinäni olemaa ja sillo kävi pien repsahdus..  Ilman Jonnaa meni kyl ihan liian villiks tää meno!  Oli 18v- synttärit ja siit alko se rypistyminen ja ryyppääminen ja sen seurauksena loppu siveellisyys. Hemmetti…

Noh onneks tätä ei kestäny kauaa vaa Rampa tais tulla jo muutaman viikon jälkee laittaan mut kuriin! Joo paitsi et karmaki on kyl jo kostanu mulle nää mokat esim. sillä et vietin yhen yön autossa keskellä jäistä peltoa ja hävitin alusvaatteet?!  Mut kuitenki nyt me taas hikoillaan ja vietetään siveellistä elämää Harjun maatilalla (-:   Ja oon muute tipattomallaki siihen asti kunnes heitetää talviturkki! Must toi oli kyl nii hyvä idea, koska siin on aina se porsaanreikä et millon sen turkin heittää…

No täs ei ollu kyl viel mitää tost annetust aiheest eli siis Jondest, taisin kyl puhuu taas ohi aiheen, mut pitihä se ny taas väkisinki itestää puhuu(-:    Mut Jonna on kyl oikeesti Ihana, iha heppahöperö niiko myä kaikki ja Jonnan kans myö parannetaa maailmaa just nyttekkii eli tää teksti ei siis kokonaa oo miu vika!  (Huomatkaa tarttunut Lappeenranta-murre!)

Nii ja ihan vaa loppukevennykseks vaik tää kyl kannattaa ottaa vakavasti nii se, että varokaa SaiPan cheerleaderit ,koska teijän asema on uhattu, myökii halutaa teijän tiimii!!! Sutturat…..(;

 

 

tumblr_lpd2bwt8fh1qh06k5o1_500.jpg

 

v__68a0.jpg

 

382267_614545171904217_1002339536_n.jpg

 

syrämmellä Blondi Memmi<3

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Opiskelu