Mitä oikeasti haluan?

Tavoitteista kertova juttuni on myöhästynyt parilla päivällä kiireitten takia. Nyt kuitenkin on hyvä hetki istahtaa alas ja kertoa siitä, mitä oikeasti tavoittelen tällä hetkellä kuntoilullani.

 

wp_001686.jpg

 

wp_001696.jpg

 

1. Kun täytän kahdeksantoista, haluan olla siihen astisen elämäni parhaassa kunnossa. Elämä todennäköisesti tulee muuttumaan jonkin verran, ainakin vastuun osalta. Mikä olisikaan sen parempaa kuin aloittaa täysi-ikäisyyteni puhtaalta pöydältä ja hyvässä kunnossa:)

 

2. Haluan olla terveempi. Kroppani on reistaillut jo monet kerrat ja viimeinen tikki oli polven hajoaminen. Terveys on sellainen asia, johon kiinnittää huomiota vasta sitten kun siinä on jotai vikaa. Viimeinen puolivuotta on ollut melkoisen rankkaa aikaa, enkä halua tälläisiä sairaslomia enää jatkossa kokea. Toivon, että sitten kun olen vanha ja ryppyinen, voin vielä nauttia rauhallisista kävelyistä ja elämästä ilman turhia kipuja.

 

wp_001700.jpg

 

3. Haluan olla ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaiseksi ja nähdä hyviä tuloksia. Etenkin muutama vuosi sitten, tunsin etten ikinä onnistu missään. Nyt olen kuitenkin saanut hurjasti motivaatioita ja päättäväisyyttä tämän kuntoilun suhteen ja en malta odottaa sitä, että tulokset alkavat näkyä.

 

4. Valitsemani ala, jolle opiskeleen ei ole helppoa, vaan rankkaa fyysistä työtä. Hyvä kunto ja voima on tärkeää. Haluan olla vahva niin henkisesti kuin fyysisestikin ja jaksaa tehdä töitä vielä pitkän aikaa. Myös itse ratsastuksessa on tärkeää hyvä kunto ja vahvat lihakset.

 

5. Niin, ja olisihan se mukavaa näyttää joskus ihan hyvältä:) En ikinä ole ollut mikään täydellinen naisihanne, mutta hyvä kunto kohentaa omaa oloani ja näin myös omaa kuvaani itsestäni.

 

wp_001703.jpg

Kuvat viime viikolta.

Tässä muutama asia, jotka saavat minut jaksamaan ja jatkamaan siellä salilla ja lenkkipoluilla käyntiä. Tottakai välillä on väsynyt ja ei meinaa huvittaa, mutta saavutetut tulokset pitävät liikkeessä. Viimeisen kolmen viikon aikana kuntoni on noussut ja olen tiputtanut melkein kaksi kiloa, mikä on mielestäni hurjan hyvä asia. Suunta on siis hyvä ja jatkan työskentelyä samaan tahtiin.

Ensi viikolla salitreenit jäävät ehkä hiukan vähäisiksi, mutta toivotaan, että aurinko jaksaa paistaa lenkkipoluilleni.

lomogram_2013-04-27_10-24-34-pm.jpg

JonnaK.

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Edistymistä

Taas yksi päivä takana ja ajattelin teille tulla kirjoittelemaan päivän treenistäni, ennen nukkumaan menoa.

383089_505732766159238_1173873451_n.jpg

 

Tänään siis keskityin rintaan ja selkään. Heti alusta olo oli energinen ja itse treenin edetessä huomasin painojen tuntuvan vähän liiankin kevyiltä. Niimpä ajattelin kokeilla samoja liikkeitä, mutta vähän isommilla painoilla ja hyvin sujui. Jokainen liike meni mielestäni hyvin, muutama viimeinen naama punaisena ja hammasta purren:D Pystyin keskittymään täysillä treeniin, koska olin salilla aivan yksin. Jätin jopa musiikin pois ja keskityin vain tekemiseen.

Tein saliohjelmaani tänään myös vähän muutosta. Ajattelin antaa kokonaan omat päivät jaloille ja keskivartalolle. Näin saan enemmän aikaa jalkojen treenaukseen ja kuntoutukseen ja pystyn kekittymään siihen täysin. Lisäämällä yhden päivän treenaukseen saan myös kaiken irti ilmaisesta salista, kun kotona ei tällä hetkellä ole mahdollista salilla käydä. En tiedä onko tämä paras mahdollinen ratkaisu, mutta ajattelin tätä kokeilla hetken aikaa ja tunnustella miten se toimii.

 

 

Koska koulupäivämme loppui tänään hiukan normaalia aikaisemmin, ehdin illalla käydä vielä lenkillä. Sain kaveriltani kunnon lenkkarit lainaan ja niillä matka sujui hienosti. Puolet matkaa menin vähän reippaamin ja loppumatkan otin ihan rauhassa. Paljon mäkiä ja keväinen metsä sekä auringonpaiste. Kyllä kelpasi kävellä. Mieli olisi tehnyt vähän hölkätä, mutta hillitsin itseni:D Toivottavasti viikonloppuna on hyvä ilma, kun pitkästä aikaa pääsee kotiin ja koiran kanssa lenkkeilemään.

 

Nyt täytyy kömpiä sänkyyn, jotta huomenna jaksaa vielä viimeisen salitreenin tältä viikolta. Huominen koulupäivä on onneksi lyhyt, niin jää aikaa muullekkin puuhalle:) Hyvää yötä kaikille!

 

Ps. Blogi on muuttunut aika treenipainotteiseksi ja luvassa on lisää. Mielestäni treenauksesta kirjoittaminen on tällähetkellä itselleni mielenkiintoisinta ja siitä näkee omaa kehittymistäni hyvin:) Huomenna voisin kirjoitella vähän tavoitteistani tämän kuntoilun suhteen:)

 

JonnaK.

 

Suhteet Oma elämä Liikunta