Darkness.

Aina välillä elämä heittää mustan, painavan viitan sen vaalean, valoisan ja kauniin päälle. Eilen kävi taas niin. Pelko. Ahdistus. Yksinäisyys. Menettämisen pelko. Lopun tuntu.  Ne kaikki kaatoivat mustaa päälleni, peittivät valon ja tahrasivat kauneuden. Itkin niin paljon, että en ole koskaan itkenyt.  Huusin. Itkin. Oksensin kaiken pahan olon ulos. Siltikään ei mikään enää ollut hyvin. Seisoin 5. kerroksen parvekkeellani ja tuijotin asfalttia. 

Pelästyin omia ajatuksiani. 

p.s. Muista valo.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *