Mitä nyt?

Mikä siinä on, että kun luulet elämän nyt vihdoin löytävän uomansa, joku tulee ja päättää, että paskat, et ole ansainnut mitään ja potkii mustelmille ja tappaa elämänhalun?

Juuri niin siinä taas pääsi käymään. 

Parisuhteeni naiseen, jonka luulin olevani elämässäni aina loppui pian 3 kuukautta sitten. Hän löysi miehen, eikä enää halunnut yrittää suhteemme viimeisinä kuukausina edes peitellä uutta rakkauttaan. Minä yritin vielä monta kuukautta uskotella itselleni, että kyllä tämä tästä, olimmehan yhdessä muuttaneet ulkomaille ja luvanneet, että pärjäämme tiiminä. 7 vuoden ystävyys ja lähes 5 vuoden vuoden suhde ei ollut hänelle minkään arvoinen. Minä en ollut hänelle enää minkään arvoinen. 

Nyt hän on muuttamassa uuden rakkaansa kanssa yhteen ja jatkaa elämäänsä kuin minua ei olisi ollutkaan. Hän elää meidän unelmia uuden ihmisen kanssa, meidän elämää, meidän rakkautta. Minä sen sijaan? Palasin Suomeen alle kuukausi sitten, nukun patjalla äitini olohuoneen lattialla, ilman tietoa tulevasta. En tiedä miksi olen ansainnut tämän, enkä tiedä miten pääsen tästä eteenpäin. Sen tiedän, että vihaan ja olen katkera. Itken ja haluan raivota. Yritän esittää, että kaikki on hyvin, mutta mikään ei oikeasti ole. Olen täysin puhki, täysin hukassa ja yksin. 

Minulle jäi suhteesta käteen vain ja ainoastaan epävarmuus siitä, että onko minua koskaan edes rakastettu. Niin ja paniikkihäiriö.