Pala luonnoksista.

30.8.2012

Rakastan hitaita aamuja. Sitä kuinka saan maata sängyssä, venytellä,  ja kuunnella kaupungin ääniä, eikä ole kiire mihinkään. Tänään aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja tuntui aivan kesältä, vaikka avoinna olevasta ikkunasta tuoksuikin jo syksy. 

Tuohon haluaisin juuri nyt. Sen sijaan istun kärsimässä yövuoron viimeistä hidasta tuntia. Ei tämä lopu koskaan! Ulkona on pimeää ja märkää. Ei edes katuvaloja. Yövuoron jäljiltä keho on aina aivan sekaisin. Oksettaa ja päätä särkee. Väsyttää. Ällöttää. Vihastuttaa. Ärsyttää. Itkettää. Ja tunteiluttaa muutenkin. Miksi, oi, miksi minä teen itselleni näin!?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *