Rohkeutta.

Elämä tuntuu tällä hetkellä junnaavan paikoillaan. Yritän tehdä muutoksia positiivisempaan suuntaan vähän kerrallaan, mutta jotenkin odotan koko ajan sitä täydellistä pyörremyrskyä, joka vie kaiken uusille urille. 

Olen aloittanut vuoden hyvin klisesti ja päättänyt, että tänä vuonna saan itseni voimaan hyvin. Syön terveellisemmin, juon vettä, liikun, inspiroidun. Ehkä siinä sivussa painokin putoaa, mikä ei kuitenkaan ole se pääasia, sillä olen huomannut kaikki laihdutuskuurit ja kuntopiirit täysin itselleni sopimattomiksi. Tällä kertaa en tehnyt mitään suunnitelmaa, vaan eräänä päivänä päätös lähteä uimaan sai aikaan pienen hyökyaallon (kirjaimellisesti! terveisin, ryhävalas uimapuvussa.) ja omaksi yllätyksekseni innostuin siitä ja jos vain olisi mahdollista kävisin uimassa joka päivä. Tosin se lähtö on edelleen suht hankalaa, mutta uimareissun jälkeinen tunne saa raahautumaan hallille. Nyt kun vielä se kuntosalikärpänen puraisisi, niin olisin suht tyytyväinen ainakin näin aluksi.

Mietin myös uutta työpaikkaa koko ajan. Toisaalta ajatus nykyisestä lähtemisestä pelottaa, mutta samalla se tuntuisi kovin vapauttavalta. Ei sillä, että nykyisessä paikassa mitään vikaa olisi, minä en ehkä vain ole soveltuva juuri siihen työhön. Mietin kuitenkin koko ajan, että mitä ne sitten siellä ajattelee, jos päätänkin siirtyä muualle töihin. Jos siis sellainen mahdollisuus joskus eteen sattuisi. Suurin unelmani tällä hetkellä työn suhteen on oman yrityksen perustaminen. Se rohkeus vaan puuttuu. Ja se raha.

Haluan myös vaihtaa maisemaa. Asuntoa, isompaa, kolme huonetta, paljon säilytystilaa, kauniit lattiat vaaleat seinät, ehkä parvekekin. Kaupunkia, Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, joku nyt vaan! Maata, Iso-Britanniaan, Jenkkilään, tai lähes mihin tahansa, jossa voin opiskella uuden ammatin ja olla onnellinen. Mutta se raha.

Liikaa vaihtoehtoja ja unelmia, mutta edelleen liian vähän rohkeutta ja liikaa muutosten pelkäämistä. Niin ja sitä rahan vähyyttä ei voi unohtaa.

p.s. Ole rohkea!