Syysangiina.

Muilla on syysflunssa, mulla on syysangiina. Antibioottikuurin ja lepoa ne määräsivät. Noh, antibiootit hain, levännyt en niinkään ole. Töistä jouduin olemaan kaksi päivää pois ja nekin suuria tunnontuskia potien. Varsinkin nyt, kun mediassa velloo sairasloma huijaus keskustelu. En ollut omasta mielestäni tarpeeksi kipeä jäädäkseni sairastamaan jo aiemmin, joten menin vapaapäivänä päivystykseen varovasti kyselemään, josko sais vähän helpotusta pahaan oloon ja kurkkukipuun. En sairaslomaa edes odottanut saavani, sillä ajattelin, että enhän minä nyt NIIN kipeä ole. En, en! No olinpa kuitenkin. Sairastin kaksi päivää ja kolmantena jo ryntäilin yövuoroon, vaikka jo suihkussa käyminen ja vaatteiden pukeminen oli hankalaa. Sairaslomaahan en lisää lähde hakemaan, joten suunta yövuoroon sisukkaasti valvomaan. Köhköh. Sitten alkoi kuume nousemaan. Tärisin ja värisin koko yön. Odotin vain aamua ja vapauttavaa klo 8.

Välissä on ollut palaveria, valokuvausprojektia ja taas yövuoroa. Muutama vapaakin mahtui joukkoon, tosin en yhtään päivää ole ehtinyt lepäämään ja antibioottikuurikin vetelee viimeisiään ja mitään paranemisen merkkejä en ole havainnut. Kurkku kipeä ja lämpöä joka päivä. Väsymys. Voi luoja, tämä väsymys.

Töissä tänään, huomenna vapaalla, jospa vaikka pääsisin lääkäriin.

Kivaa sunnuntaita teille muille, mä jatkan nyt työntekoa. Enää 11h jäljellä!

p.s. Muista pitää huolta itsestäsi!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *