Vuosi ilman uusia vaatteita

Olen jo pidemmän aikaa vähentänyt uusien vaatteiden ostoa ja yrittänyt pärjätä niillä millä olen vaatekaappini jo täyttänyt. Ensin vähensin shoppailua sen vuoksi, että ulkomaille muuton vuoksi ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta a) ottaa kaikkea mukaan b) sysätä niitä muiden riesaksi c) rahaa oli säästettävä. Vähitellen siis aloin myymään vaatteita Facebookin kirpputori-ryhmissä ja takakonttikirppareilla. Vietin useita tunteja n. puolen vuoden ajan kuvaten ja hinnotellen vaatteita, joita en ole koskaan käyttänyt tai jotka ovat väärän kokoisia tämän hetkiseen vartalooni, tai muuten vaan jääneet käyttämättä. Se tunne, joka tyhjentyvästä vaatekaapista saa on aika huima, samoin se muuttobudjetin kasvatus! Nyt Englantiin muutettuani olen ostanut ehkä yhteensä 6 vaatetta. Niitäkin miettiessäni huomaan ajattelevani, että olisin kai ilmankin pärjännyt ja voinut rahat käyttää esim. kämpän lämmityskuluihin. 

Facebookissa on kiertänyt jo jonkin aikaa haaste nimeltä Vuosi ilman uusia vaatteita. Yllätin itsenikin ja hetken mielijohteesta päätin osallistua. Se kai tuntui siinä hetkessä hyvältä ajatukselta. Olen päässyt jo viimeisen vuoden aikana turhasta shoppailusta ja vaatekaapin tyhjennyttyä olen myös huomannut, että en kaipaa myytyjä vaatteita lainkaan. Kaupoissa en kiertele enää oikeastaan yhtään. Nettikauppoja selailen, mutta harvoin sieltäkään löytyy mieluista ja omalle budjetille sopivaa ostettavaa. Joten, miksipä ei? Jotkut ihmiset ovat kritisoineet haastetta ja siihen osallistuvien ihmisten tarkoitusperiä. Itse kai osallistun vain omista tarpeista ja mielenkiinnosta kokeilla omia rajojani.

En myöskään aio kuluttaa kirpputoreja sen enempää, kuin tähänkään mennessä, sillä niistä harvoin mitään löydän näin isokokoisena. Muutenkaan kaupoissa vaatteisiin ahtautuminen ei ole ollut mieluista puuhaa moneen vuoteen ja tuntuukin vapauttavalta tajuta, että eihän sitä tarvitse tehdäkään. Tältä ”ostolakolta” en siis odota muuta kuin muutaman roposten säästämistä ja itselleni parempaa mieltä. 

 

hyvinvointi mieli raha trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.