Minun oma asuntoni on ollut nämä vuodet vuokralla, kun olen asustellut avoliitossa. Aika monta kertaa eroamispäätöksen jälkeen sain neuvon tai kyselyn siitä, miksi en irtisano vuokralaistani ja muuta sinne takaisin (tai yksinkertaisemmin, mikset muuta omaan asuntoosi), mutta en halunnut tehdä sitä. Syitä oli kolme: välimatka, muistot ja aika.

Välimatka töihin autottomana ihmisenä olisi liian pitkä, minulla olisi kaiken mennessä nappiin 1 h 15 min työmatka yhteen suuntaan. Junalla kulkiessa harvoin asiat menevät nappiin, siihen totuin jo lyhyemmälläkin työmatkalla Hiekkaharjussa asuessani. Kerran olin lähtenyt töihin tunnin myöhästymisvaralla, mutta koska kaikki junat oli peruttu, myöhästyin palaveristani. 

Seuraavaksi ehdotettiin auton hankkimista. En hanki, pärjään pääkaupunkiseudulla perheettömänä tulevana yksinasujana ilmankin ja toisekseenkin olen myös kokeillut Kehä I aamuruuhkaa, matelemista 20 km/h eteenpäin ja kiroilua siitä etten keittänyt kotona kahvia mukaan autoon. Eikä minulla olisi siihen varaakaan, asumiskustannukset nousevat muutenkin kun asuu yksin.

Välimatkaa ei ollut vain töihin, sitä oli myös ystäviin ja kaupungin tapahtumiin. En vain viitsinyt kutsua ystäviä kylään, kun välimatka oli niin pitkä. Itse alue oli tosi kaunis, vierestä meni pieni joki (minusta se oli puro) ja ihan talon vierestä kulki latu talvisin ja lenkkipolut kesäisin. Alue oli idyllistä ja oli ihana lenkkeillä vanhan Hiekkaharjun omakotitaloalueilla. Mutta olen liian nuori hautumaan yksin kotiin ja ”maalle”.

Toinen iso syy olivat muistot. Tuossa asunnossa me tutustuimme, rakastuimme ja sieltä me lopulta kannettiin tavarat yhteiseen kotiin. Olen käynyt siellä sen jälkeen kihlasormus kädessä odottaen omia häitäni. Ajatellen onnellisena kuinka se säästää pesämunaa tulevalle perheellemme. Ei, en vain pystynyt menemään takaisin hylättynä ja lannnistettuna, vanhojen unelmien ja toiveiden ilkkuessa vieressä. Minä halusin uuden alun.

Kolmas syy oli aika, en pääsisi muuttamaan heti, vaikka irtisanoisinkin vuokralaiseni. Vuokrasuhteen irtisanominen menee muuten siten, että jos minä asunnon omistajana sanon vuokrasuhteen irti, vuokralaisella on 6 kuukauden irtisanomisaika, jonka jälkeen hän muuttaa asunnosta. Jos taas vuokralainen irtisanoo asunnon, hänellä on 1 kk irtisanomisaika ja tämä toimii myös siten, että jos minä irtisanoisin vuokralaisen huhtikuussa, voi vuokralainen milloin tahansa minun irtisanomisaikani kuluessa irtisanoa itsensä ja lähteä 1 kk irtisanomisajan jälkeen. Irtisanomisaika alkaa aina seuraavan kuukauden alusta. Olisin siis joutunut odottamaan 6 kk muuttamista, mutta olemaan silti varuillani, että jos vuokralainen muuttaisikin aiemmin pois, niin joutuisinkin itse muuttamaan nopeammalla aikataululla. En halunnut elää jatkuvassa odotelussa ja halusin paljon nopeammin ulos parisuhteesta, joka ei enää ollut parisuhde.

Tuntui kamalalta soittaa vuokralaiselle ja irtisanoa hänet, minulla oli jotenkin ollut tunne, että kun tarvin asuntoni takaisin, niin saisin sen. Enkä halunnut viedä toiselta kotia. Äiti lohdutteli, että voisin myös tarjota asuntoa hänelle ostettavaksi, se olisi kyllä kätevä ratkaisu meille kaikille!

Välttelin silti soittamista, kunnes kuun lopulla vuokralaiseni soitti minulle. Hän oli ostanut edellisessä kuussa asunnon lähettyviltä, tehnyt täyden remontin ja muuttaisi sinne seuraavan kuun aikana. Minä saisin siis asunnon myyntiin ilman vuokralaista, joka helpottaisi tilannetta kovasti, vuokratontilla oleva asunto harvoin kiinnostaa sijoittajia. Juttelimme hetken siitä, että vuokralaiseni oli aikonut kysellä minulta onko asunto myynnissä ja minä taas kerroin miettineeni samoihin aikoihin, että laittaisinko hänelle viestin haluaisiko hän ostaa sen. Luulen että tässä kävi juuri niin kuin pitikin. Hän sai oman uuden alkunsa vastaremontoidussa kodissaan ja minä sain asuntoni takaisin juuri kun aioin laittaa sen myyntiin. 

Nyt asunto oli siis vapaa myyntiin ja seuraava tehtävä olikin käyttää siellä muutama kiinteistövälittäjä arviokäynnillä.