”On nautinnollista katkaista kirsikkapuusta pitkä, kaunis, kukkiva oksa ja asetella se suureen maljakkoon. Tämä on erityisen ilahduttavaa, jos lähettyvillä istuu vieras juttelemassa.”(Kankimäki, 296, 2013)

Käperryn sohvalle juoden teetä posliinikupista, jota koristavat vaaleanpunaiset kukkaset. Syksyn tulo saa muistelemaan kesän alkua, jolloin kirsikkapuut kukkivat. Kukkien vieno tuoksu sieraimissani vaellellen haaveilen matkasta Japaniin. Päätän aloittaa Mia Kankimäen kirjan, Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, josta mieleeni muistuu lukiossa lukemani Sei Shonagonin Pillow Book. Se koostuu anekdooteista, runoista ja havainnoista, joita hovinainen on kirjoittanut muistiin arjestaan. Tapahtumat sijoittuvat 990- ja 1000-luvun Japaniin, mutta niihin voi yhä samaistua. Shonagon listaa teoksessaan asioita, jotka riemastuttavat ja inhottavat tai surettavat. Ne liittyvät niin ihmissuhteisiin, kauneuteen kuin pukeutumiseenkin. Alan kahlata Kankimäen teoksesta läpi Pillow Book– sitaatteja. Samaistuttavuudellaan Shonagonin teos saa miettimään, kuinka niin kaukana historiassa oleva aikakausi on yhä konkreettisesti läsnä nykypäivänä. Historia toistaa itseään, sillä Japani vaikuttaa vahvasti muotiin sesongista toiseen.

Posliinikuppini vaaleanpunaiset kuviot ja mekkoani koristava kuosi ovat hyvin pieni osa jatkumoa, jossa kirsikkapuun kukinnat ovat osallisena. Diorin kevät—kesä 2017 haute couture mallistossa nähtiin kirsikkapuiden kukkia jakkuun ja mekkoon kirjailtuina sekä tyllimekon kuorrutteena. Guccin syksy—talvi 2015 mallistossa vaaleat kirsikkapuun kukat koristivat liehuvia mekkoja. Dolce Gabbanan kevät—kesä 2014 näytöksessä kirsikankukat olivat yhdistetty klassiseen arkkitehtuuriin sekä kirkkaan punaiseen väriin. Vuosi vuodelta kirsikkapuun kukinnat inspiroivat muotisuunnittelijoita. Ne ovat myös taiteessa toistuva motiivi. Ranskalainen japonismi– liike sai Euroopan täyttymään japaniaiheisilla vientituotteilla. Maasta tuotiin Eurooppaan vuoden 1858 solmitun kauppasopimuksen jälkeen yhä enemmän posliiniastioita, taideteoksia ja kankaita. Näistä inspiroituneina taiteilijat maalasivat teoksiinsa viuhkoja, kukkia ja japanilaisia koriste-esineitä. Suljettuna ollut Japani aukeni nyt yhä paremmin niin Iso-Britannian, Ranskan sekä Venäjän kaupankäynnille entisen kauppakumppanin, Hollannin, lisäksi. Kirsikankukat koristavatkin eri maiden taiteilijoiden teoksia. James Tissot maalasi kirsikankukkia pöytäliinaan teoksessa Jeunes femmes regardant des objets japonais, 1869. James Abbot McNeill Whistlerin maalauksessa The Balcony, 1867, kirsikankukat käärivät teoksen alareunan valkoiseen peittoon. Bertha Lumin teoksessa Cherry Blossoms, 1912, nähdään lapsia leikkimässä kirsikkapuiden juurella. 

Lyhyen kukintansa vuoksi kirsikankukat nähdään elämän lyhyyden metaforana. Kirsikankukkien tärkeys japanilaisessa kulttuurissa juontuu muinaisista myyteistä, joissa Ninigi-no-Mikoto lähetetään alas taivaasta luomaan riisintäytteinen maa. Hän saa vaimokseen naisen, jota kutsutaan nimellä Konohana-no-Sakuya-Bime, ”kukinta puussa”. Ninigi-no-Mikotoa varoitetaan kuitenkin lyhyestä elämästä kukinnan kanssa ja hänelle ehdotetaan puolisoksi toista naista. Mies kieltäytyy ja pysyy päätöksessään avioitua kukinnan kanssa. Nihon shokin, Japanin ensimmäisen valtionhistorian, mukaan tämä liitto on syynä ihmiselämän lyhyyteen.

Lähteet:

Ohnuki-Tierney, Emiko, 2010, Kamikaze, Cherry Blossoms and Nationalism: The Militarization of Aesthetics in Japanese History.

Watanabe, Toshio, 1991, High Victorian Japonisme.