Reissun parhaat ja pahimmat seuralaiset, päivät 6-7
Tässä pakkassäiden kiristyessä ja jopa maastopyöräpolkujen ollessa monin paikoin liiasta lumesta tukossa on parasta sekä suunnitella tulevan kesän retkiä, että palailla niihin viime kesäisiin. Reissukuvauksessa ollaan kuitenkin vasta vähän yli puolenvälin, kirjoittajan ajateltua laiskemmasta lähestymisestä tähän oheislajiin.
Edellinen postaus päättyi Ristiinaan, melko paljon lupaavien saatesanojen kanssa. Palataanpa siis hetkeksi sinne.
Tuukkalan tila, 5/5
Olin varannut reissun puoliväliin B&B-majoituksen Tuukkalan tilalta, joka paitsi vaikutti nettisivujen perusteella lupaavalta, tuli myös aiemmin reissanneen kaverin suosittelemana. Paikka ei todellakaan pettänyt. Olin varannut huoneen aitasta, joka oli lähes unelmien täyttymys mukavan sängyn, lämpimän peiton ja kaikkien muiden mukavuuksien muodossa. Pienenä miinuksena sain kuitenkin seinänaapurikseni ilmeisen lemmekkään pariskunnan, joka… ei antanut unohtaa olemassaoloaan sen enempää iltapäivästä, myöhään yöllä kuin aikaisin aamullakaan. Hieman takkuisan aamun pelasti kuitenkin mahtava aamiainen päätalon kuistilla: tarjolla oli niin itseleivottua leipää, omista marjoista tehtyä hilloa, aitan nurkalla majailevien kanojen munia kuin oman talon hunajaakin, kotiinviemisiksi asti. Tällä olisi pyöräilijä jaksanut hyvin jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen.
Päädyin kuitenkin tekemään yllättävän muutoksen matkaohjelmaan, kiitos koko päiväksi luvatun rankkasateen ja ukkosen lähes koko eteläisessä Suomessa: Kysäisin olisiko majatalossa tilaa toiseksikin yöksi ja onnekseni yksi vapaa huoneisto sivurakennuksesta löytyi. Päivän hyvin tiiviisti sisätiloissa sadetta paossa vietettyäni en yhtään katunut päätöstäni. Vielä vähemmän siinä kohtaa, kun yksi pyöräilevä pariskunta saapui tuon sateen läpi matkallaan Lappeenrannasta. Keskustan kauppaankaan ei todellakaan huvittanut lähteä, mutta reissaajan laukuistahan löytyi maittava Real Turmatin pussiateria ja vähintään riittävästi sokeria. Kaiken hyvän päälle toinen majoitusyö toi mukanaan myös ilmaisen saunavuoron ja vaikka en mikään suuri saunoja olekaan, tämä oli täydellinen. Pyykättyjen vaatteiden lisäksi siis myös kuski saatiin viikonlopun aikana kuurattua kunnolla.
Repovesi, myös 5/5
Toisen aamiaisen jälkeen matka jatkui Ristiinasta ensin Mäntyharjulle ja sieltä Repovedelle. Niin omat ennakkokatseluni kuin Tuukkalan väen vinkit lounaspaikasta Mäntyharjulla kohdistuivat Ravintola Rosmariniin, mutta tämä olikin sunnuntaina kiinni. Onneksi Rantaravintola Kurkiniemi tarjosi kuitenkin oikein onnistuneet, joskin hieman hintavat kalaranskalaiset. Perään se normaali kauppareissu ja tanko kohti Repoveden kansallispuistoa.
Matkasta jäi mieleen pääasiassa kaksi asiaa. 1) Taas vaihteeksi mäkistä, nousumetrejä 60 kilometrin matkalla aavistuksen alle 800. 2) Mäntyharjun ja Repoveden välillä kulkeva maastopyöräreitti. En siis tokikaan tuota reittiä ajanut, mutta hieman kaihoisasti katselin monesta kohtaa tieltä lähteviä, todella hyvin merkittyjä maastoreittejä. Tuli välittömästi kiinnostus päästä joskus ajamaan tuota väliä myös siellä pusikon puolella. Ei vähiten siksi, että Repovesi osoittautui lopulta kaikkien puheiden arvoiseksi ja jäi todellakin harmittamaan, että oma kenkävarustus (ja jo venynyt aikataulu) eivät antaneet myöten lähteä tutkailemaan paikan polkuja.
Repovedelle saavuttuani kurvasin heti lähimmälle Sukeltajanniemen laavualueelle ja pienen katselun jälkeen löysin aivan täydellisen telttapaikan vähän muista sivummalla. Hieman myöhemmin näin parin mimmin pyörivän samassa paikassa mihin itsekin olin ensin meinannut telttani pystyttää. Päädyin huikkaamaan heille, että siellä mun teltan takana olisi vielä parempikin paikka vapaana. Kävikin ilmi, että toinen uusista naapureista oli aiemmin päivällä summonoinut heille hyvän telttanaapurin ja olin kuulemma ilmeisen onnistunut lopputulos :D Tunne oli ehdottoman molemminpuolinen. Yksin reissaamisen vastapainoksi olikin todella kiva löytää illaksi seuraa uintihetkeen ja illalliskokkailuun. Olkoonkin, että seuralaisten pastat tuorebasilikan ja valkoviinitörpön kanssa olivatkin hieman eri kaliiberia kuin omat, ketterät iltapalani. Ei muuta kuin iso moikka gettonaapureilleni Tiinalle ja Nellalle!
Lähtöpäivän aamuna kiertelin pyörällä kansallispuiston huoltoteitä ja maastopyöräpolkuja, jotka yllättivät olemalla 98-prosenttisesti gravelpyörä-ystävällisiä. Maisemat jo noiden reilun kymmenen kilometrin reittien varrella ja taukopaikoilla olivat aivan huikeat ja paitsi aiemmin mainitulle pusikkomatkalle, myös itse kohteeseen on ehdottomasti päästävä palaamaan myöhemmin kunnon kävelykenkien kanssa.