Viimeiselle etapille ja oikotietä kotiin, päivät 9-10
Märän päivän ja yön jälkeen heräsin sangen kosteaan, mutta onneksi taas sateettomaan aamuun. Jotain ympäristön kosteustasosta kertoi se, että löysin aamulla kengästäni muhkeimman tähän mennessä kohtaamani etanan. Muistakaa, näilläkin leveysasteilla kannattaa kurkata kenkään – jos ei omien varpaiden, niin uuden kaverin parhaan vuoksi!
Evolle, vähän evottaen
Edessä piti olla reissun kolmanneksi viimeisin päivä, mutta siitä lisää myöhemmin. Määränpäänä oli yö Evolla, leppoisan 60 kilometrin matkan päässä. Yllättävää kyllä, homma ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Vierumäen pikapysähdyksen jälkeen päivän pääetappina oli Vääksy ja siellä Metsälinnan kahvila. Mitä idyllisin, sisustukseltaan kauas menneeseen vienyt kahvila hurmasi minut aivan täysin ja ylitti kaikki odotukset. Tunsin olevani aavistuksen väärässä ympäristössä hikisine lycrashortseineni ja useampaan päivään kunnon peseytymismahdollisuutta näkemättä, keskellä pitsiliinoja ja antiikkihuonekaluja. Paikan väki ei kuitenkaan tästä ollut moksiskaan, eikä pahanhajuisuuteni kuulemma edes kantanut kassatiskin toiselle puolelle 😀 Olisin ilomielin muuttanut taloon siltä istumalta, mutta jälleen yhden maukkaan kakkupalan ja kahvikupillisen jälkeen jouduin jatkamaan matkaa.
Olin ajatellut loppumatkan Evolle olevan hieman samanlainen kakunpala, ainakin mitä suunnistukseen tuli. No, ajattelin väärin. Kurhilan kylän kohdilla maantien varresta löytyi vielä lupaava ”Evo 16” -kyltti. Innostuin tästä sen verran, että akkua säästelläkseni seurasin puhelimesta Komootin reittiä vain satunnaisesti. ”Seuraava kyltti varmaan tulee oikealla kohtaa vastaan.” Ei tullut. Olin komootannut reitin kulkemaan satunnaisia hiekkateitä suoraan toivotulle alueelle, kulkematta Evo-keskuksen kautta. Huonona puolena, risteilin ajatuksissani sen jonkun suunnitellun risteyksen ohi jatkamalla samaa tietä suoraan, kun sitä seuraavaa kylttiä ei koskaan tullut vastaan ainakaan siihen mennessä. Hyvänä puolena, niitä risteileviä pikkuteitä riitti, enkä lopulta kerryttänyt kuin 14 kilometriä ylimääräistä ajoa. Huonona puolena, se tuurilla valittu oikoreitti takaisin suunnitelman varrelle oli pääosin juuri kylvettyä, irtonaista pientä soraa paksuna kerroksena, joten tuosta 14 kilometristä varmasti pari tuli lähinnä käveltyä.
Pääsin onneksi takaisin oikealle reitille, mutta myös toteamaan, että kyltitys ei ole Evon vahvuuksia. Varsinkin reissun aiempiin kansallispuistokohteisiin ja niiden uskomattomaan kylttitarjontaan verrattuna ”retkeilyalueella” todellakin piti itse tietää minne on menossa. Tien varrelle osui lopulta yksi opastaulu, joka loi toivoa oikeasta suunnasta. Se suunta oli kuitenkin ensimmäisenä leirialueelle kaivoa etsimään. Oikeasta suunnasta huolimatta tänne olisi saanut seikkailla varmasti hyvän hetken ilman puhelimen karttaa ja GPS:ää. Sama telttailualueelle suunnatessa, vaikka olinkin menossa vain lähimmälle, Valkea Mustajärven rannalle. Tieltä sivussa olevan retkeilyreitin varrelle päästyäni reitin kylttejä kyllä jo löytyi, myös tuonne kaivatun rannan suuntaan. Aluetta halkoville teiltä ei kuitenkaan löydy mitään retkeilyalueen opasteita, ainoastaan hyvällä tuurilla nimettyjen teiden kylttejä. Tänne suuntaaville siis kartat todellakin valmiiksi. Tai ainakin reitti todennäköisesti helpompaa kautta Evo-keskuksen suunnalta.
Tarjous, josta ei voinut kieltäytyä
Sain jo Evolla vietetyn illan aikana viestin kaveriltani, joka oli ajamassa suunnilleen saman alueen läpi kohti Tamperetta seuraavana päivänä ja tarjosi mahdollisuutta autokyytiin kotiin. Toisaalta koko ajatus tuntui täydeltä huijaamiselta ja luovuttamiselta. Toisaalta pari edellistä päivää olivat ajamisen osalta tuntuneet enemmän tai vähemmän puiselta puurtamiselta, eivätkä turhan viileät yötkään olleet katoamassa minnekään. Lupasin hänelle harkita asiaa seuraavaan aamuun.
Alkuperäinen suunnitelma oli jatkaa Evolta matkaa jonnekin Pälkäneen nurkille, viettää siellä yö arvotussa pusikkomajoituksessa ja viimeisenä päivänä ajaa loput nelisenkymmentä kilometriä takaisin Tampereelle. Mitään kovin jännittävää seikkailua ei siis olisi jäämässä väliin. (Tarvittaessa Pälkäneen nähtävyyksistä voi aina käydä nauttimassa vaikka päiväseltään.) Päätinkin lopulta tarttua tarjoukseen ja sovimme kaverin kanssa treffit jotakuinkin puoliväliin loppumatkaa Hauhoon. Pääsin siis vielä nauttimaan ihan kelvollisesta 45 kilometrin päiväajelusta. Etenkin viimeinen pätkä Tuuloksentien varrelta Hauhoon oli muutenkin todella mukavaa ajettavaa, mutta kohtuulliseksi hämmennyksekseni törmäsin tuolla välillä myös reissun huvittavimpaan luontokokemukseen: Havahduin yhtäkkiä hiljaisella hiekkatiellä seisseeseen kolmeen kurjenpoikaseen, enkä ole ihan varma kuka kohtaamisesta oli eniten yllättynyt. Nauruani pidätellen yritin kannustavasti huudella kurkia väistämään mieluummin metsän puolelle, kuin yrittämään karkuun tietä pitkin, kun lentopuuhatkaan eivät vielä oikein näyttäneet luonnistuvan. Yksi kerrallaan lapsukaiset vihdoin keksivät tuon vaihtoehdon ja pääsivät pakoon pelottavaa pyöräilijää.
Jälkipyykki: prologue
Hauhosta löytyi oikea parkkipaikka, viimeinen markettilounas ja hyvää seuraa kotimatkalle. Puolentoista viikon yksinajelun jälkeen oli kyllä tosi kiva saada automatkan ajaksi juttuseuraa. Kotoa löytyi hyvinkin hengissä olevat parvekekasvit, kiitos kolmen nakitetun hoitajan. Näistä yksi, kämpilläni lomailemassa ollut ex-tamperelainen kaveri oli vieläpä jättänyt vuokranmaksuna pakastimeen jäätelöä – ja teehyllyyn paketin varsin osuvaa Huoleton huviretki -teetä. Tervetulokomitean odotetuimmat jäsenet taisivat kuitenkin olla suihku ja oma, lämmin sänky.
Yhden pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen viimeisten päivien nuutunut fiiliskin sai selityksen, kun tiukasta aikatauluttamisesta huolimatta ns. sisäinen naiseuteni pääsi yllättämään viikkoa odotettua aiemmin. Kiitos tästäkin työuupumus ja siitä palautuessa aivan häränpyllyä heittävä ihmisen hormonitoiminta. Tässä kohtaa ei enää harmittanut yhtään herätä omasta sängystä jonkun pälkäneläisen perämetsän sijaan.
Tuon jälkeen aikaa on jo ehtinyt vierähtää ja ajatukset niin tästä reissusta kuin tulevista suunnitelmistakin ovat alkaneet selkeytyä. Sillä vaikka etenkin olosuhteet ensimmäisellä pyöräreissulla olivat paikoin melko epäinspiroivat, on jatkoa todellakin tulossa. Mitä tästä kokeilusta sitten jäi käteen? Pohdintaa kaikesta koetusta ja opitusta ja uusia ideoita tulevaa varten on vielä luvassa, joten pidä ihmeessä samaa pyöriäiskanavaa silmällä jatkossakin!