Seuraava kohde: evästauko
On yleisesti tunnettu tosiasia, että pyöräretkelle ei lähdetä laihduttamaan ja vahtaamaan kaloreita ja makroja. Sinne lähdetään syömään. Vähän myös ehkä nauttimaan maisemista ja tutkimaan uusia paikkoja, mutta pääosin syömään. Toisin muotoiltuna: energiaa kuluu päivästä toiseen polkiessa ihan reippaasti, joten sitä tarvitsee myös tankata reilulla kädellä, ettei motivaatio lopahda jalkojen mukana. Kuten aiemmin on tullut jo todettua, on oma retkisuunnitelmani summittainen yhdistelmä ”pankkikorttiretkeilyä” ja kevyttä leireilyä. Tässä hieman katsausta siihen, mitä se tarkoittaa syömisten osalta.
Kesäkahvila on kaveri.
Reittisuunnitelman muotouduttua etappi etapilta ja matkan varrelle osuvien taajamien selvittyä, yksi tärkeä tehtävä on luonnollisesti ollut katsastaa paikallinen ravintolatarjonta. Jos matkan varrelle osuu pizzapaikka, mahtavaa. Jos jostain löytyy tietoa kesäkaudella toimivasta munkkikahvilasta, vielä parempi. Iso osa reissuun liittyvistä kirjanmerkeistä selaimessa onkin hyväksi tiedettyjä tai lupaavalta vaikuttavia tankkauspisteitä kotoisista pikkukahviloista lupaaviin vegeburgeripaikkoihin yllättävissäkin paikoissa.
Jos päivään saa sujautettua kunnon lounastauon jonkun muun hoitamana, helpottaa se paitsi syömisten suunnittelua, myös pakkauspuuhia. Jälleen kerran, laukuissa on tilaa hyvin rajallisesti ja mukaan on mukava saada mahtumaan muutakin kuin retkiruokaa. Sitäkin lähtee mukaan, mutta vähissä määrin: sekä varmuuden vuoksi, että niitä harvoja ei-kauppaa-matkalla -öitä varten pakkaan toki laukkuun muutamat ”lisää vain vesi” -pussiruoat. Taajamapysähdysten ansiosta kuitenkin pääosan syömisistä voi hankkia helposti vähän kerrallaan, aina seuraavan vuorokauden tarpeisiin.Valintoja voi tehdä vähän tilanteen mukaan, riippuen onko suuntaamassa illaksi varman nuotiopaikan ääreen, tai haluaako sateen uhatessa skipata kokonaan oman retkikeittimen kanssa kikkailun. Tai onko seuraavan päivän aamupalaksi tarttunut mukaan vielä yksi munkki sieltä kesäkahvilasta.
Omatoimikokkailut.
Ihan täysin takeawayn voimalla ei taida päästä reissussa polkemaan ja ihan kivakin niin. Suurimmaksi osaksi ilta- ja aamupalatkin kuitenkin tosiaan määrittyvät vasta tien päällä, riippuen siitä, mitä sopivaa välipysäkeillä sattuu olemaan tarjolla. Jonkin verran pyörittelin mielessä ajatusta jonkinlaisen helpon vakiosetin pakkaamisesta mukaan, mutta toisaalta tilanpuute ja epäkätevyys ja toisaalta ajatus vaikkapa loputtomasti ja monotonisesti toistuvasta aamupuurosta tappoi tuon ajatuksen melko nopeasti. Pari valmista annospussia varmastikin pakkaan mukaan hätävaraksi ja niille päiville, kun mitään kivempaa ei ole kätevästi saatavilla. Samoin tosiaan ylempänä mainittujen pussiruokien kanssa – periaatteessa valmiit, kuivatut retkiruoat ovat varsin mainioita ja kevyitä pakata mukaan, mutta valitettavasti nekin vievät yllättävän paljon tilaa.
Näitä yksinkertaisia kokkailuja – ja aamun (pika)kahvia tai teetä – varten mukaan lähtee siis luonnollisesti retkikeitin. Oma mallini on valikoitunut vähän sattumankin kautta: Löysin joskus Varustelekasta jonkin joukkion käytöstä poistamia Esbit-keittimiä muutamalla eurolla ja päätin hankkia moisen pitkälti uteliaisuuttani.Todella pienikokoinen vekotin olikin varsin hauska tuttavuus! Tuossa ylijäämätuotteessa oli kuitenkin se vika, että kuluneet niitit eivät enää pitäneet keitintä pystyssä yhtään kapeammaksi taitettuna, joten sen kanssa pystyy kokkailemaan vain isompien pannujen kanssa. Ja mitään isompaahan en ole mukaani ottamassa, kun yhden hengen kokkailuvedet mahtuvat siihen puolen litran mukiinkin.
Uuden Esbitin sijaan päädyin lopulta hankkimaan sen kanssa lähes identtisen, brittivalmisteisen FireDragonin pikkukeittimen. Suurimpina myyntivaltteina tällä uudella kisailijalla oli paitsi polttoainepalojen pidempi paloaika, myös itse polttoaine: kiinteät etanolipalat vaikuttavat vielä vähän vähemmän epäilyttäviltä, kuin Esbitin heksamiini. FireDragonin palat ovat kuitenkin isompikokoisia, mikä on luonnollisesti tässä tapauksessa pieni miinus. Hyvänä puolena kuitenkin painon lisäksi polttoaineen vaatima tila vähenee jatkuvasti matkan edetessä, toisin kuin perinteisemmissä spriikeittimissä.
Ja miten käytännössä?
Aika ja itse reissu näyttänee, miten paljon tässä ajatusmallissa lopulta on järkeä. Toki ensikokeiluja tässäkin asiassa pääsee tekemään lyhyemmällä testireissulla, mutta yhden-kahden yön aikana energiatasojen valahtaminen tai syömisiin tympäytyminen ei tietenkään ehdi näyttäytyä samalla tavalla. Edes testiretkelle pääseminen houkuttaisi jo kovasti, mutta valitettavasti taannoinen pyörälaukkutilaukseni toimitettiin osin väärillä tuotteilla, joten en ole päässyt testaamaan edes laukkujen pakkaamista kotioloissa. Pari viikkoa sitten sain myös sinänsä positiivisia uutisia uusista kesämenoista, mutta toki nämä sotkevat jo tehdyt aikataulusuunnitelmat tälle reissulle. Lähtöä pitääkin nyt hieman myöhästyttää, mutta myös karsia reitiltä niitä ihania kesäkahviloita parin päivän ajon edestä.
Seuraavalla kertaa toivottavasti jo jonkinlaista asiaa siitä kauan odottamastani laukkuosastosta, korvaavat ja toivottavasti oikeat laukut ovat onneksi jo matkalla.