Tasa-arvoinen perhe

Viime viikolla eduskunnassa käyty täysistunto yritti ruotia tasa-arvoista avioliittolakia pohjamutia myöten. Minusta keskustelu ei ikinä yllä sille tasolle, jolla sen pitäisi olla. Perinteet, biologia, vakiintuneet arvot ja käsitteet ovat niitä teesejä, joilla keskustelua pääsääntöisesti johdetaan.

Minusta tuntuu, että keskustelu on jäänyt polkemaan pahasti paikoilleen keskittyen siihen, kuinka epäheterot perheet voivat muka puuhastella lapsia. Samaan aikaan meidän ihan tavallisessa arjessamme epäheteroiden lapset ovat jo siinä iässä, että lentävät pois pesästä ja perustelevat omia perheitään.

Hei tyypit siellä eduskunnassa! Juuri te, viimevuosituhannelle jumahtaneet pösilöt, herätkääs nyt!

Iloinen tosiasia on kuitenkin se, että meidänkin lintukotomme kasvaa väkimäärältään mitä eriskummallisimmissa perhejärjestelyissä. Eivät lait estä ihmisiä toteuttamasta itseään. Ei varsinkaan, kun kyse on halusta elää elämäänsä rakastamansa ihmisen kanssa. Ei ihmiset välitä siitä, onko lain mukaan mahdollista perustaa perhettä ihmisen kanssa, josta välittää. Olkoonkin kyse vain kahden ihmisen perheestä tai perheestä, jossa on lapsia. Nämä nyt säätämättömät lait ainoastaan hidastavat ja aiheuttavat yhteiskunnallista eripuraa sekä epätasa-arvoa erilaisten perheiden välillä. Haitta kohdistuu ainoastaan siihen ihmisryhmään, joka ei istu vanhoillismielisten normatiiviseen perhekäsitykseen. Tämä yhteiskunnan itseaiheuttama ja ylläpitämä haitta tuntuu minustakin pahalta. 

En ymmärrä kansalaisaloitteen vastustajien kantaa. En lyhyellä, enkä pitkällä tähtäimellä. Tuntuu, ikäänkuin vastustajat paiskoisivat kätensä silmille ja älämölöilevät mennessään, jotta ei tarvitsisi kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on. 

Nyt olisi jo syytä saada tämä lakialoite hyväksyttyä, ennen kuin ne epäheteroiden vanhempien lapset ovat siirtymässä vanhainkoteihin. Oltaisiin lainsäädännössämme edes aavistuksen ajankohtaisia.