Tuntematon petikaveri

Sanovat, että perhe-elämä muuttaa parisuhdetta ja perheen dynamiikkaa. Pakko se on myöntää, tämä asia on täysin totta. Kun on runsaan vuoden univelat päällä ja vaikeuksia hoitaa saati edes hahmottaa omia perustarpeitaan on tietysti myös täysin ymmärrettävää, että täysipainoisen parisuhteen ylläpito voi muodostua hivenen haasteelliseksi.

Todella monet pienten lasten vanhemmat eroavat. Syitä on varmasti monia, mutta perhe-elämää ohikiitävän hetken seuranneena voin kyllä helposti nimetä muutaman mahdollisen syyn lopulliseen välirikkoon.

Luottamus ja tasavertaisuus. On sanomattoman selvää kuinka tärkeää on, että arki pelaa yhteen. Kun vauva-arjessa toinen väsyy, toinen voi ottaa tilanteesta kopin. Oli kyseessä sitten päivä tai yö, arki tai vapaa. Olen yrittänyt parhaani, ettei lapseni äiti ole joutunut olemaan yksin vastuussa kaikesta vaikeina tai edes niinä helpompinakaan hetkinä. Voin hyvin kuvitella puolin ja toisin, miltä tuntuisi odottaa toiselta panostusta, jollaista ei syystä tai toisesta olekaan saatavilla. Käänteisesti ajateltuna myös voin kuvitella senkin karhunpalveluksen, jossa toisen vastuulle ei syystä tai toisesta anneta riittävästi. 

Seksielämä. En tiedä, miten muilla keskivertopariskunnilla tämä pikkulapsiarjessa menee, mutta ensimmäisen lapsen alkumetrejä seuratessa tämä elämän osa-alue kutakuinkin jäi parisuhteessa pahnan pohjimmaiseksi. Arjen uudet haasteet ja joka iltainen taikatemppu saada taju kankaalle välittömästi pään laskeuduttua tyynylle on erinomainen kombinaatio kadottaa seksielämä sanavarastosta. Toisekseen oikean ajan, paikan ja tunnelman löytyminen on tuskallisten laskentakaavojen takana, jolloin monesti asia pyyhkiyy mielestä ja pää painuu taas kerran tyynyyn. Jos molemmat ovat samalla levelillä, asiat lienee kunnossa jonkin aikaa. Jos toinen on virittyneempi kuin toinen, asiat lienee kunnossa vähän vähemmän aikaa. Aiheesta muodostuva frustraatio, oli se sitten miten päin tahansa, on tasaisen tappavaa sekä itselle että puolisolle, jonka päätteeksi on helppo vain luovuttaa. 

Vapaa-aika. Aikaa täytyy löytyä myös itselle ja parisuhteelle. Yhden lapsen karusellissa vapaa-aikaa on varmasti helpompaa saada järjestymään, kuin kahden-kolmen lapsen rykmentissä. Jokin säännöllinen harrastus tai mieluisa aktiviteetti, vaikka se olisi vain pari tuntia viikossa, on jo mainio peruste uskotella itselleen, että onhan tässä muutakin elämää. Joillekin parin tunnin oma aika ei riitä, joillekin sekin on liikaa. Jos oma aika on omassa bucket-listissä saavutettu, haaste kohdistuu parisuhteen yhteiseen aikaan. Seksi, ravintola-ilta, leffa, tv:n katselu, vaikka hitto melontareissu, mutta sitä ei saa unohtaa.

Kuulostaa todella yksinkertaiselta, itsestäänselvältä ja helpolta toteuttaa, mutta ainakin itselleni kaikki yllämainitut ovat silloin tällöin tuottaneet todella pahoja vaikeuksia. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisempänä, ehkä yksi suurimmista koossapitävistä tekijöistä on kuitenkin huumori. Ilman sitä, ja mielellään sitä mustinta versiota, saattaisi oikeasti olla aika vaikeaa pysyä koossa ja jaksaa edes miettiä, miten meistä on tullut näin hyvä jengi nimeltä perhe.