Mikä ihmeen Retroisi?
Kun pyörittelin päässäni ajatusta blogista, tein mielessäni ensitöikseni rajauksen olla esiintymättä omalla nimelläni ja omilla kasvoillani.
Jokseenkin tylsä päätös tässä sosiaaliseksistetyssä digimaailmassa, sikäli kun netinkäyttö on muuttunut jopa vuosikymmenen sisällä huomattavasti julkisemmaksi kuin ammoisina nimimerkkien kultaisina vuosina. Sehän on vain positiivinen asia siksikin, että loppuu se puskista huutelu ja toisten tahallinen solvaaminen.
Paitsi ettei loppunut.
Nyt puskista huutelijat ovat entistä ärhäkämpiä. Omia poliittisia ja epäpoliittisia mielipiteitä uskalletaan näpytellä sananvapauden nimeen uskotellen kaiken kirjoittelun olevan korrektia. Jos ja kun ylilyöntejä sattuu, ne ohitetaan olankohautuksilla, koska ei niitä kumminkaan kukaan enää lue tai kohta edes muista. Perättömistä väitteistä ja negatiivisista palautteista kärjistyneet kommentit ihmisten ja yritysten facebook-sivustoilla aiheuttaa mielettömiä lumipalloefektejä – eikä puskista huutelu tunnu enää kovin kepeältä asialta ilman seurauksia.
Koin, että näin tämä on selkeämpää. Vaikka blogini perustuu henkilökohtaisiin ajatuksiin, saan ainakin osittaisen mielenrauhan siltä, ettei tarvitse leikkipuistossa pelätä kiivaiden kanssasisarien tunnistavan minua tai lastani. Jos siis leikkipuistoon täältä neljän seinän sisältä hennotaan lähteä.
Mutta voin minä jotain itsestäni kertoa. Aiemmin jo kerroin olevani nyt 6 kk vanhan pikkupojan 27-vuotias teini-isä. Tämän lisäksi olen aktiivinen työssä- ja kaupassakävijä. Siinäpä ne olennaisimmat. Vapaa-ajan vietän kotona maaten lattialla pojan kanssa, tekemällä ruokaa tai siivoamalla keittiötä. Täytyyhän ihmisellä pakkomielteitä olla. Kerran viikossa yritän käydä jossain.
Työ on ehkä uuvuttavinta juuri tällä hetkellä, sillä olen vuoden päivät toiminut esimiestehtävissä yrittäjän roolissa. Samasta syystä se on tietysti myös palkitsevaa, sillä omalla panostuksella ja hyvällä suunnittelulla saa hommat toimimaan. Työ vie välillä vähän liikaakin aikaa. Reissaan paljon pitkin Suomea ja matkapäiviä ulkomaillakin kertyy vuodessa melko monta. Lapsen synnyttyä olen kaikki koittanut vetää minimiin. Monesti hyppään auton rattiin paljon aiemmin kuin olen edes ehtinyt kunnolla herätä ja tulen ajoissa kotiin.
Olen harrastanut yhtä jos toista. Lumilautailusta kiipeilyyn, musiikista improteatteriin. Nykyään harrastuksista läsnä ovat iltakävelyt, ajankohtaisohjelmat ja dokumenttielokuvat sekä aamuvarhaiset tietokonepelit. Herään arkisin aina kuudelta. Jos poika herää kanssani, puuhastelemme aamujuttuja. Nykyisin jätkä vetää komeasti hirsiä kun nousen ylös, joten jos on oikein vikkelä, ehtii kiehauttamaan kahvit ja tunnin pelata koneella old-skool Civilization IV:ta. Puolessa tunnissa ehtii käydä suihkussa ja laittamaan itsensä ihmiseksi töitä varten.
Alusta asti teimme puolison kanssa selväksi, että molempien vanhempien on syytä päästä käymään jossain omassa harrastuksessa kerran viikossa. Vielä pitäisi keksiä, mitä se osaltani kattaisi. Nyt en näytä löytävän mitään järkevää aktiviteettia.
Mutta mikä ihmeen retroisi? Onko se joku Billy Holidayta luukuttava fiftari, joka ajelee jenkkiraudalla? Ei nyt aivan.
Olen hyvin tavallinen mies. Jollei muuta, niin se tässä kaikessa on kohtalaisen retroa, että vietän aikani ennemmin ihmisten kuin laitteiden parissa. Nautin puutaloasumisesta ja kakluunin polttamisesta. Ajan mielelläni vanhalla Tunturillani, jossa toimii vain kaksi vaihdetta. Perunamuusikin on parempaa puunuijalla hakattuna. Ja kyllä minulle se Billy Holidaykin kelpaa.