Vauvahaaveet on varmasti yksi puhutuin ja blogatuin aihe kautta linjan – fitnessin lisäksi. Koska en tiedä jälkimmäisestä mitään, on parempi keskittyä tähän ensimmäiseen aihealueeseen.

On kovin tavanomaista ajatella, että pitkään kestäneet parisuhteet poikivat yleensä muutakin kuin yhteisen asuntolainan. Säälittävän orjallisesti itsekin odotan, että muutamat tuttavapariskunnat kertovat ilouutisia perheenlisäyksestä, mutta toistaiseksi mitään ei ole kuulunut. Oletanhan toki olevani ensimmäisten joukossa kuulemassa nämä perheenperustusmanifestit! Luvassa on lisää väkeä lähes okkultistiseen salaseuran kokoukseen nimeltä vanhemmat illanistujaisissa, jossa kuulonalenemasta kärsivät, unideprivaation avulla humautetut ihmiset toistelevat itseään puoliksi huutaen, eikä kukaan oikeasti edes kuuntele, koska lapsi juoksee päin kukkaruukkua, repii johtoja ja koskee kynttilöihin ja voi ei, tuon sellon omavastuuosuus saattaisi olla melkoisen suuri.

Seuraavana hetkenä löydän itseni läpsimästä poskiani. Mitä hittoa se sinulle kuuluu, miten muut elävät? Eikö riitä, että ihmiset ovat miten ovat? Tämän jälkeen alan miettiä tuttavapariskuntien setiä ja tätejä, mummeja ja vaareja, jotka esittävät tyrkyttäviä kysymyksiään perheenlisäyksestä, ”kyllä teidän nyt jo pitäis” ja ”mikä siinä on, ettei nykynuoret enää halua lapsia”. Sitten suutun niille kuvitteellisille sukulaisille ja vähän vielä lisää itselleni, sillä onhan se naurettavaa käydä tällaista ajatusketjua lävitse asioista, jotka eivät hitto soikoon sinulle kuulu!

Olen pitkän blogaajaurani aikana ehtinyt jo valitella ensisynnyttäjien korkeaa ikää ja yhtäkkiä olen jälleen kärsimätön muiden ihmisten valintojen suhteen. Minusta on vain äärettömän merkillistä olla ja elää siinä todellisuudessa, jossa lapsiperhe-elämä on hirvittävän erikoista ja poikkeuksellista. Onko lapset vain niin passé, vai onko kulttuurissamme tapahtunut jotain radikaalia muutosta? Onko länsimainen ruokavalio ja elämäntavat tehnyt lasten hankinnasta luonnonmukaisesti tyystin mahdotonta vai ajaako yhä vain kurjistunut taloustilanne ihmisiä niin pahaan ahdinkoon, ettei lapsiperhe-elämään ole mahdollisuuksia tai järkeä pyrkiä?

Mitä yritän tässä äärimmäisen kömpelösti sanoa on, että tästä aihealueesta on mahdotonta puhua mitenkään sivistyneesti. Siispä ei kannata edes yrittää. On huomattavasti paljon helpompaa käydä keskusteluja vauvahaaveista, kun jää on ikäänkuin jo rikottu yhdellä lapsella. Lapsettomuus, oli se sitten kuinka tahdonalaista tai ei, on hirvittävän yksityinen asia, jota tulisikin kohdella silkkihansikkain. Olen myös huomannut, jos tuttavapariskunnat tai hyvät kaveritkaan eivät aiheesta suutaan avaa, siihen on yleensä jokin syy, jota ei kannata lähteä edes arvuuttelemaan. Meidän kaikkien maailmat on niin erilaisia.