Olemme puolisoni kanssa monesti puhuneet naimisiinmenosta. Eritoten siitä, miksi kukaan haluaisi mennä naimisiin.

Meillä on molemmilta, onneksi, todella samankaltainen näkemys siitä, mikä on suhteen kannalta tarpeellista ja minkälaista virallistusta kaipaamme suhteemme hyväksi. Emme haaveile satuhäistä (vaikkakin kyseinen kotimainen tv-sarja on yksi noloista reality-suosikeistamme), emmekä koe olevamme yhtään sen vähempää sitoutuneita toisiimme naimattomuudesta huolimatta.

Kerrottakoon muutamia syitä mielipiteisiimme, jotka varmasti kirvoittavat eriäviä mielipiteitä kanssasisarissa. 

1) Naimisiinmeno ja häät linkittyy vahvasti uskonnolliseen traditioon. Emme kumpikaan kuulu saati usko mihinkään uskonnolliseen instituutioon, joten ajatus suhteen siunaamisesta tuntuu vieroksuttavalta.

2) Viitaten ylläolevaan, myös kyseinen traditio perustuu monilta osin naisen luovuttamiseen isältä miehelle. Ikäänkuin kyseessä olisi jonkinlainen harkinnanvarainen tarve, jonka voi lunastaa tiettyjä ehtoja vastaan. Emme kumpikaan usko toisemme rengastamiseen, omistamiseen tai kuulumiseen. Yhdellä korulla voidaan antaa niin moneen suuntaan niin erilaisia signaaleja. Onko kyseessä vain rakkaudesta annettu koru, joka on ihana muisto omasta puolisosta 24/7, vai onko samalla kyseessä symboli, jolla osoitetaan tämän ihmisen olevan varattu vain minulle itselleni. Symboli, jonka pois ottaminen hetkeksikään voidaan kokea loukkauksena puolisoa ja suhdetta kohtaan? Onko sellaisella symbolilla oikeasti yhtään mitään merkitystä, jos toisen henkinen läsnäolo ja panostus suhteessa on nolla?

Minusta tarve rengastuttaa toinen ihminen on eleenä itseasiassa melko vastenmielinen. Itse ajattelen, että olemme sitoutuneita toisiimme ilman lupauksia, valoja tai traditionaalisia symboleita niin kauan, kunnes lakkaamme olemasta (pun intended).

3) Sukunimilain muututtua asia ei tietenkään muodostuisi pakolliseksi, mutta edelliseen liittyen toisen ihmisen sukunimen ottaminen omaksi viittaa myös ylläolevaan omistamiseen. Naimisiin mennessä sanotaan, että suvut yhdistyvät, mutta miksi ihmeessä se on usein niin, että nainen muuttaa sukunimensä miehen sukunimeksi? Minulle ei tulisi pieneen mieleenikään, että puolisoni hylkäisi oman (toki erityisen) sukunimensä ja liittyisi tällä tavoin ikään kuin uuteen sukuun. Itselläni on sama juttu. En minä kokisi oloani luontevaksi, jos ottaisin puolisoni sukunimen. Jokaisella on oma sukutausta ja tuon taustan hylkääminen ilman mitään dramaattista syytä tuntuu itsestäni todella oudolta ajatukselta.

4) Häät nykymuodossaan on yksinkertaisesti todella turha juhla. Miksi ihmeessä juhlia jotain alkavaa suhdetta, jonka kestävyydestä ei ole mitään taetta? Eikö olisi fiksumpaa juhlia, kun on yhdessä kestetty muutamat kivikot ja karikot, rämmitty onnistuneesti läpi yksi jos toinen ruusupensas ilman sen suurempia naarmuja? Oma ajatuksemme on toki juhlistaa suhdettamme – sitten joskus. Juhlitaan nyt lapset ensin läpi ja nautitaan heidän saavutuksistaan ja mietitään sitten vasta, miten hyvin me tässä onnistuttiin. 

5) Häät ja naimisiinmeno on enemmänkin ympäröivän kulttuurin asettamaa painostusta kuin omaa halukkuutta. Avioliittolaissa on toki hyviä pointteja (mm. lesken eläke), mutta vastustan ainakin itse ajatusta, että yhteiskunnan määräämä laki sanelee, asetammeko me itsemme normatiiviseen laatikkoon, joka määrittelee meitä jossain määrin ihmisinä, saadaksemme oikeuden tulla nähdyksi toisiaan kunnioittavana pariskuntana. Minusta vähintään avoliitossa asuvia ihmisiä, oli niillä lapsia tai ei, tulisi kohdella lain edessä yhdenvertaisena avioliittoon nähden, ainakin joltain osin. Lakien yhtenäistäminen on toki selkeää ja isoveikan on helpompi tehdä työtään näennäisen oikeudenmukaisesti, mutta jousto puolin ja toisin pitäisi pystyä sallimaan tietyissä rajoissa.

Näistä seikoista huolimatta nautimme molemmat hääjuhlista. Tapahtumina ne ovat monesti lämminhenkisiä ja mukavia tilaisuuksia, joissa suvut ystävineen kokoontuvat iloisissa merkeissä. Sen sijaan symboliikka taustalla ahdistaa ja joka kerta tulee miettineeksi, onneksi emme itse ole juhlien kansankynttilöinä.