Vauvaperheen lomapohdinnat
Nyt kun pääsiäispyhiä on päästy viettämään sangen lämpimissä keleissä, on ajatukset pakostakin pyörähtäneet välillä lomapohdinnoissa. Antakaas kuitenkin kun jaarittelen ensin hieman niitä näitä, kunnes käyn itse asiaan.
Eilen illalla ajeltiin vanhempieni mökille Rymättylään ja takaisin. Vietettiin mukavaa ja poikkeuksellisen lämmintä pääsiäistä sisällä ja ulkona. Pojan hiipivä päiväunetus ratkottiin laittamalla pikkumies selkään ja suunnattiin metsään. Oli mahtavaa haistella kevääseen heräävän metsän tuoksuja, kuunnella lintujen riehakasta laulua ja jäkälän rasahduksia jalkojen alla. Puolisokin uskaltautui metsään sillä varjolla, ettei hirvikärpäset ole vielä heränneet talviunilta. Tiedä sitten pitääkö tuo paikkaansa, mutta lähtipähän mukaan! Poika nukahti jo muutaman ensimmäisen kavutun kallionnokareen jälkeen, joten oli päiväunien verran aikaa ihailla ja ihmetellä.
Takaisintulo kotiin venähti vähän turhan pitkäksi, kun oli pakko näyttää vanhemmille klippejä Johan Vennisestä, tuosta edesmenneestä sokeasta ihmemiehestä. Kello alkoi hiipiä jo pojan nukkumaanmenoaikoja, kun aseteltiin pientä vihaista ja vastahakoista aktivistia istuimeensa.
Tähän väliin on ihmeteltävä niitä, jotka väittävät lasten tykkäävän autoilusta. Ja niitä, joiden itkevät mukelot nukahtavat välittömästi autoon. Meidän tapauksessa tämä jää haaveeksi. Rymättylästä Turkuun ajaa noin 45 minuuttia. Neljäkymmentäviisi pitkää minuuttia, kun lapsi huutaa. No joo, voisihan matka olla pidempikin.
Tästä päästäänkin itse lomasuunnitelmiin.
Meillä on ollut vuotuinen traditio ajaa kesällä Lappiin viikoksi. Viime vuonna reissu ei ihan ottanut tuulta alleen, sillä vastasyntyneen kanssa matka ei kuulostanut niin hyvältä idealta. Tänä vuonna suunnitelmia on jo tehty. Koska eilisillasta emme tahdo parikymmentuntista toisintoa, on suunnitelmissa pakata kamat autoon ja ajaa auto junaan. Junalla matkan pitäisi taittua suht kivuttomasti, eikä varsinaista ajoaikaa suuntaansa jäisi kuin vajaan kolmen tunnin verran määränpäässä.
Tutut ja vähän tuntemattomammatkin on kovasti suositelleet lentomatkustusta vauvan kanssa. Kuuleman mukaan se on hirvittävän edullista, vaivatonta ja lapsi saa mukavia uusia kokemuksia. En kiellä ajatusta, etteikö vauvan kanssa matkustaminen olisi kohtalaisen edullista ja mahdollisuuksien mukaan kohtuu vaivatontakin, mutta lapsen uudet mukavat kokemukset lienee asia sinäänsä. En ole ihan löytänyt sitä jujua, mitä tällainen seisomaan opetteleva vekara älyää aurinkorannoista tai kaupunkilomista. Ehkä tällä ajatuksella viitataankin enemmän vanhempiin, jotka ovat ainakin yhtä kokemusta rikkaampana päättäneet, ettei enää ikinä. Tai ainakaan seuraavaan vuoteen.
Ei vaan. Tämä on silkkaa kateellisen panettelua. Mielelläni singahtaisin keskelle välimerellistä paahdetta ja pelkäisin lapsen hengenlähtöä nestevajauksen, lämpöhalvauksen, pahaa aavistamattoman merisiilen tai vaikean melanooman johdosta. Lapsi tuskin tajuaisi maisemanvaihdosta sen koommin. Vanhemmat sen sijaan ymmärtävät olevansa kaukana tutusta terveyskeskuspäivystyksestä ja lähiapteekista, jonka tädit muistavat lähestulkoon paremmin lapsen iän kuin hätääntynyt isä.
Tässä välissä tahtoisinkin kysyä, armaat kaksi lukijaani, missä ja miten te matkustatte / matkustaisitte vauvan kanssa?