Sporttispurtti pihisee, puhisee, raapii ja niistää

Laura soitti aamulla: ”Hei, mitä teette? Lähetäänkö jonneki pyöräileen?”.

”Jee!! Lähetäänkö heti?” minä innostuin mukavasta sporttiseurasta.

Tähän väliin täytyy mainita, että olen eilisestä saakka kärsinyt aivan karmeasta siitepölyallergiasta, silmät ja koko naama kutisee, nenä vuotaa ja henki pihisee. Olo oli kuitenkin yön jäljiltä himppuisen eilistä parempi, joten kykenin autuaasti työntämään koko allergian taka-alalle. Vaikka muutama tunti ennen Lauran puhelua olinkin soittanut terveyskeskukseen, märissytpihissiyt surkeaa oloani ja vinkunut vahvempia lääkkeitä.

Pikku pyörälenkistä tulikin vähän pidempi, n.20km, sisältäen ainakin miljoona kilometriä ylämäkeä, mikä ei ehkä ollut maailman fiksuin veto meikäläiseltä.  Kun vihdoin raahauduin (apteekin kautta) kotiin, olin valmis hautaamaan itseni pihallamme olevan pihlajan juurelle. Olo oli karmiva ja on edelleen. Keuhkoni ovat kutistuneet rusinan kokoisiksi, hengitys vinkuu ja rohisee, tuntuu että en saa tarpeeksi happea. Koko kuuppa kutisee.

”Sporttimutsin” kuumottava kuuppa, joka ei punoita pelkästään sporttailusta vaan ihan yksinkertaisesti olen raapinut naamaani… Kuvasta puuttuu nenästä valuva räkä ja kirkkaan punaiset silmät, koska laitoin tippoja silmiini jo apteekissa ja nenä oli pakko niistää, sillä rään valuminen aiheuttaa armotonta aivastelua.

Saapa nähdä joudunko huomenna soittamaan taas tervariin ja vinkumaan jotakin keuhkoja avaavaa lääkettä… Toivottavasti en. Sitä ennen rouskuttelen, niiskuttelen ja lorottelen noita lääkkeitä naamaani. Kaivan ehkä silmät hetkeksi ulos kuopistaan ja harjaan niitä tiskiharjalla.