Aikuisia pitää kunnioittaa ja arvostaa.

Onko sinulle opetettu, että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa ja arvostaa?

Minulle on, on opetettu päivähoidossa, koulussa, kotona, vieraissa, kylillä ja ties missä. Kuitenkin päässäni pyörii kysymys:

MIKSI?

Miksi ihmeessä toista ihmistä pitäisi arvostaa ja kunnioittaa vain sen takia, että hän sattuu olemaan sinua vanhempi? Mitä jos se vanhempi ihminen on ilkeä, pahansuopa ja kohtelee toisia huonosti? Pitääkö minun opettaa lapsilleni, että tällaista ihmistä pitää silti arvostaa ja kunnioitaa, koska hän on elänyt pidempään kuin sinä?

EI PIDÄ, ENKÄ OPETA!

Muistan lapsuudestani iäkkäämmän ihmisen, jonka kanssa jouduin olemaan koulumatkoillani tekemisissä. Hän oli ihan kamala, repi meitä lapsia vaatteista, riuhtoi käsistä niin, että mustelmat jäi, kuristi kurkusta ja teki vaikka mitä muutakin ilkeää ja kamalaa. Minä ja monet muutkin lapset inhosimme, vihasimme ja pelkäsimme tuota ihmistä yli kaiken. Oma inhoni oli niin suurta, että muistan joskus ala-asteen ensimmäisillä luokilla miettineeni, että jos saisin mahdollisuuden hävittää yhden ihmisen maapallolta, niin se olisi tuo kyseinen henkilö. Voin sanoa, että mikään mahti maailmassa ei saanut, eikä saa minua kunnioittamaan ja arvostamaan tuota ihmistä. Enää nykyään en häntä onneksi pelkää, vaan päällimmäinen tunteeni on halveksunta. Olkoonkin miten vanha tahansa, minä halveksin häntä.

Muistatteko kouluajoilta ”vanhan kansan” ankaria opettajia?

Minä muistan.

Heitäkin ”kunnioitettiin ja arvostettiin”, kun he olivat niin ankaria. En tiedä, mutta minusta tuntui jo silloin ja tuntuu vieläkin, että ennen vanhaan on sekoitettu kunnioitus, arvostus, pelko ja kauhu jotenkin keskenään. Hyvänen aika sentään, minä ainakin pelkäsin joitakin opettajia niin paljon, että vatsasta väänsi, kun heidän näki lähestyvän. Ei siinä ollut kyse mistään kunnioituksesta ja arvostuksesta, vaan silkasta pelosta ja kauhusta. Oikeasti. Kaiken lisäksi nuo ”kunnon vanhan kansan opettajat” olivat ihan käsittämättömän arvaamattomia. Saattoivat yhtäkkiä riuhtaista koulukaverilta väärässä paikassa päässäolevan pipon pois niin, että tukollinen hiuksia lähti mukana ja päähän jäi kalju kohta.    

Kunnioitus ja arvostus on ansaittava, ihan jokaisen. Miten toisen ihmisen (vaikkapa ihan lapsen) sitten saa kunnioittamaan ja arvostamaan itseään? Minusta vastaus tähän on melko yksinkertainen: käyttäytymällä kunnioittavasti ja arvostavasti toisia ihmisiä kohtaan. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Olen yrittänyt jo 15 vuotta pojalleni opettaa näitä asioita niin, että hän oppisi aina ajattelemaan oman käyttäytymisensä kohteeksi itsensä. Kaikista ihmisistä ei tarvitse tykätä, kaikkien kanssa ei ole pakko olla kaveri, mutta kaikkien kanssa täytyy yrittää tulla toimeen. Kannattaa myös muistaa, että kaikki ihmiset eivät välttämättä myöskään tykkää sinusta. Mieti miten silloin toivoisit heidän käyttäytyvän sinua kohtaan, ja käyttäydy itse niin.

Muunmuassa tällaisia asioita olen pyöritellyt päässäni jo useamman päivän, kun näin facebookissa artikkelin lasten kurittamisesta. Kuinka vielä tänä päivänäkin ihmiset antavat luunappeja, tukistavat, kurittavat ja alistavat henkisesti lapsiaan, kasvattaakseen heistä tottelevaisia, kilttejä, toisia ihmisiä arvostavia ja kunnioittavia, sosiaalisesti lahjakkaita ihmisiä… 

”Siitä saat tukkapöllyä, kun löit äitiä hiekkalapiolla. Montako kertaa olen sanonut, että toisia ihmisiä ei lyödä?!”

”Älä sinä, idiootti kakara, hauku toisia tyhmäksi!”

Niin metsä tosiaan vastaa kuin sinne huudetaan. Mallioppiminen on lapsen suurin opettaja.

Kommentit (11)
  1. Oon samoilla linjoilla monien aiempien kommentoijien kanssa. Kaikkiin kohtaamisiin pitää lähteä kunnioittavalla asenteella, oli ikä mikä hyvänsä. Sitten voi päättää onko kohde kunnioituksen arvoinen, mutta että asenne lähtökohtaisesti olisi kunnioittaa. Nykyään näkee paljon sitäkin, että ei ole ollenkaan kunnioitusta ketään kohtaan. Itse toivon pystyväni kunnioittamaan muita ja vasta sitten toisen käytöksen perusteella muuttamaan omaa käytöstä. Tulipa epäselvästi. Mutta on erittäin hyvä pointti että kannattaa miettiä oman käytöksen kohteeksi itsensä, itse mietin monesti että tekisinkö näin jos tuo toinen olisi mun kaveri/äiti/isoäiti.

    1. Totta! Minä käytän ite tuota samaa paljon. Varsinkin jos pitää ottaa jotakin vaikeita asioita puheeksi. 

  2. Hyvää pohdintaa, olen itsekin miettinyt ihan samoja juttuja. Julkisessa keskustelussa monesti hellitään kuvina sellaista kiiltokuvavanhuutta, herttaisia kettukarkintuoksuisia mummoja ja pappoja vaikka totuus on usein toisenlainen.

    Toki jokaisella ihmisellä, sillä kaikkein pahimmallakin kusipäällä on ihmisarvo, jota tulee kunnioittaa. Mutta sitten on erikseen se kunnioitus ja arvostus, joka mielestäni ansaitaan omalla käytöksellä ja teoilla. 

    Arvostan suuresti esimerkiksi sotaveteraanien tekemää työtä ja uhrauksia. Sen sijaan minun on vaikeaa kunnioittaa sellaista ihmistä, joka on vaikkapa pahasti katkeroitunut uhrattuaan elämänsä muiden hyväksi ja kaataa nyt sitä katkeruuttaan toisten ihmisten niskaan ämpärikaupalla. Voin ymmärtää, mistä sellainen käytös kumpuaa mutta en hyväksy enkä arvosta sitä. 

    1. Kiitos selkokielisestä versiosta siitä ajatuksesta mikä minulla oli kun aloitin kirjoittamisen, joka sitten katosi kesken kaiken.. 🙂

    2. Just näin ja tuhat sydäntä! Tätä minäkin yritin kertoa. Jes!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *