Onko kaikki äidit hyviä?

RetroPrinsessa

Siinäpä kysymys, jota huomaan aika-ajoin pohtivani. Sen jälkeen kun äitien/vanhempien lapsilleen ja tekemiä karmeuksia alkoi tupsahdella julkisuuteen, on alkanut erilaiset Hyvä äti-tyyliset kampanjat nousta pinnalle. Sinällään tuollaiset kampanjat on varsin hienoja ja olen itsekin osallistunut joihinkin, mutta nyt huomaan alkaneeni miettiä, että hitto, ollaanko me oikeasti niin hyviä? Onko kaikki äidit hyviä? Onko kaikki VANHEMMAT HYVIÄ? Millainen on hyvä vanhempi? Riittääkö riittävän hyvä?

Sosiaalisessa mediassa näkyy paljon keskusteluja, joissa ihmiset kirjoittavat tuntemattomille ihmisille, että SINÄ OLET HYVÄ ÄITI, vaikka et tee sitä taikka tätä... Öööö, millä perusteella kukaan voi sanoa toiselle, että hän on hyvä äiti, jos ei oikeasti tunne tätä? Mikäli ei oikeasti ole nähnyt millaista arkea juuri se perhe elää? En minä ainakaan voi. Mistäs minä tiedän, vaikka se kyseinen äiti kurittaisi lapsiaan fyysisesti, tai henkisesti, olisi tyly ja ilkeä? En mistään. 

Mikäli ihminen on omahyväinen, ilkeä, tyly, alistaja, narsisti..., hänestä tuskin tulee hyvää ihmistä ja äitiä sillä hetkellä kun synnytyspöydällä se vauva plumpsahtaa ulos kohdusta. Ja jos tässä maassa olisi vain hyviä vanhempia, lastensuojelu tuskin olisi niin totaalisen ylityöllistetty. Yhteiskunnan palvelurakenteissa on paljon parantamisen varaa kyllä, mutta voiko kaikkea oikeasti laittaa yhteiskunnan piikkiinkään?

Pitäisikö meidän vanhempien vilkaista aika-ajoin sinne peiliin? Ja tehdä vaikka viikkokatsauksia siitä, millainen vanhempi on lapsilleen tällä viikolla ollut. Miettiä itsekseen mitkä asiat ovat menneet hyvin, mitkä ovat tuottaneet iloa ja mielihyvää sekä itselleen että lapsilleen. Mutta miettiä myös sitä, missä olisi parantamisen varaa, mitä voisi tehdä toisin. Jos on hermonnut lapsilleen turhasta, miettisi että mitä minun pitäisi itselleni tehdä, jotta sama ei toistuisi taas seuraavalla viikolla ja seuraavalla ja sitä seuraavalla. Jos on syöttänyt lapsilleen viikon pelkkiä eineksiä, suunnittelisi seuraavan viikon ruokalistan valmiiksi ja toteuttaisi sen. Jos on venynyt koko viikon sisällä, veisi lapset seuraavalla viikolla ulos. Jos ei ole leikkinyt lastensa kanssa yhtään, päättäisi vaikka edes yhden leikkihetken päivässä, johon osallistuisi itsekin. Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys, sekä lasten että itsensä hyvinvoinnille.

Mitä tällä kaikella pähkäilyllä oikein haen takaa? Ehkä sitä, että sen sijaan, että uskottelisimme toisillemme tuolla somessa kuinka hyviä äidit omille lapsilleen vioistaan huolimatta ovat, pyrkisimme tekemään epäkohdille ITSE jotain. Jos oikeasti joku asia kaihertaa omassa vanhemmuudessaan mieltä, se todennäköisesti vaatii pientä viilausta. Karrikoiden, minun mielestäni siihen Olen hyvä äiti, juuri tälläisena- mantraan on ihan hölmöä tuudittautua. Aina on kasvun ja kehittymisen varaa. Ihminen ei ole koskaan valmis, ei edes äiti. 

MUTTA, ei tehdä sitä virhettä, että lähdetään hakemaan sitä omaa riittävän hyvää vanhemmuutta muiden perheistä. Ei, ei, ei. Se jos jokin aiheuttaa niitä syyllisyyden tunteita ja ahdistuneisuutta. Keskitytään ainoastaan siihen omaan perheeseen, voiko siellä kaikki perheenjäsenet pääsääntöisesti hyvin? Saako kaikki riittävästi ravintoa, liikuntaa, RAKKAUTTA, HUOMIOTA ja SYLIÄ? Kuuluuko päivään naurua ja iloa? Näihin kysymyksiin kun miettii vastauksia, löytää varmasti myös niitä kohtia, joille voisi yrittää tehdä itse jotain. 

Näihin kaikkeen tämä äiti lähtee tästä miettimään vastauksia, sekä tekemään suunnitelmaa siitä, miten voisi olla parempi ihminen, vaimo sekä äiti. 

Täydellistä minusta tuskin koskaan tulee, mutta riittävän hyväksi haluan pyrkiä. 

 

Kommentit

SannaAnni
NytKu

Ei, kaikki äidit eivät ole hyviä äitejä. Ei edes riittävän hyviä, olen työssäni nähnyt. Totuus on ettei kaikista olisi äitejä pitänyt tulla alunperinkään. Kauheeta mutta kuitenkin. Kirjoitit hyvin siitä, että jokainen kiinnittäisi huomiota omiin tekemisiinsä oman perheen sisällä. Ei ne lastensuojelutapaukset sillä vähene, että hymistellään hyvää äitiyttä somessa.

Metsästä törähtää

Miehenä näen asian niin, että osa äideistä on aivan liian kriittisiä itseään kohtaan, kun taas toinen osa ei ymmärrä, mitä tekee.

On kummallista, kuinka vanhemmuudesta on tullut suorittamista, jossa mitataan yksittäisiä tekoja. Lapsi ei kuitenkaan kasva yksittäisistä teoista. Jos joskus tukistaa, joskus menettää malttinsa tai joskus ei jaksa, niin se ei lasta pilaa. Pääasia on, että perussuhde lapseen on myönteinen. Tärkeää on, että lapsi kokee olevansa haluttu ja tarvittu tässä maailmaassa.

Joo, kyllä, pienillä asioilla on merkitystä, mutta tärkeintä on se, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja hyväksytty. Se ei tarkoita äidin ainaista onnistumista ja jatkuvaa suorittamista, joka usein kääntyy lasta itseään vastaan, vaan hyvää perusmeininkiä.

Minä olen alkoholistiperheestä ja tiedän, mistä kirjoitan. Siitä, että äiti ei osaa ottaa jokaista askelta oikein, on hyvin pitkä matka siihen, että on huono äiti.

Mikä teitä ämmiä vaivaa, kun te teette joka hlvetin asiasta suorittamista? Säästäkää energianne lapsienne sylittämiseen äitiyden suorittamisen sijasta, niin hyvä tulee.

Ja sanon nyt senkin, että mikään ei ole niin ärsyttävää kuin tietoisesti hyväksi puolisoksi pyrkivä nainen. Kun ei se puolisona olokaan ole mitään suorittamista. Mulle tulee paljon parempi olo siitä, että näen eukkoni onnellisena kuin siitä, eukkoni yrittää olla mulle hyvä puoliso. Mulle hyvä eukko on nainen, joka panostaa omaan hyvinvointiinsa, ei vaadi itseltään liikaa eikä siksi myöskään vaadi puolisoltaan liikaa.

Vähän nyt suhteellisuutta. Vaikka kaikkensa yrittäisi, lapset voivat kasvaa vinoon. Kuitenkin lähes kaikista lapsista kasvaa tasapainoisia, kun nyt edes joku roti on. Yrittäkää ämmät hyväksyä se, että elämään kuuluu myös hallitsemattomuus. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa kun koet ämmittelyn tarpeelliseksi. Vaikka se viestisi sisältöä myöteleekin, niin onko silti liian vaikeaa keskustella asiallisesti? Edes yrittää?
Aikuisten oikeasti.

Metsästä törähtää

Ihanaa kun koet ämmittelyn tarpeelliseksi

Ämmä on kunnioittava ja kohtelias nimitys. Otapa sanan alkuperästä selvää. 

Raissi
RetroPrinsessa

Noh, tuota noin. Minä kyllä hain kirjoituksellani lähinnä sitä, että pyrittäisi olemaan riittävän hyviä ihmisiä, vanhempia, puolisoita... En sitä, että elämää pitäisi jotenkin suorittaa.

tartse (Ei varmistettu) http://hidastauko.blogspot.fi

Niinpä, helposti vain kuitataan asia sillä, että "olen paras äiti lapselleni". Miten niin olet? Äitiys ja vanhemmuus vaatii aitoa läsnäoloa, "mietintämyssyn käyttöä" eli tutkailua ja pohdintaa, huolenpitoa ja rutkasti rakkautta. Vähintään. Ei mikään helppo duuni, vaatii kiinnostusta ja halua kehittyä ja oppia.
Moni näyttää ihanneperheeltä ulospäin, mutta totuus on toinen. Vanha sanonta:" moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä"pätee ehkä silloinkin.
Sinä olet asian ytimessä, pyrit riittävän hyvään (ei kai täydellistä ole olemassakaan)!

SannaAnni
NytKu

Kuules Töräys, osa kommentistasi asiaa, osa meni vähän hakoteille, toki saathan oman mielipiteesi pitää. Kokemuksesi alkoholistiperheessä on sinun omakohtainen kokemuksesi, joka ei välttämättä päde muihin päihdeperheessä kasvaneisiin. Surullista ne on yhtäkaikki. Suhteellisuutta ei ole tukistaminen eikä muukaan fyysinen tai henkinen väkivalta lasta kohtaan(jo lakikin kieltää). Vanhemman väsyminen ja inhimillisten tunteiden näyttäminen on normaalia. Sanoit että lähes kaikista lapsista kasvaa tasapainoisia kun joku roti on. Liikaa on kuitenkin niitä joista kasvaa tasapainottomia vanhempien toimien tai toimimattomuuden vuoksi. Siihen verrattuna meidän naisten(en edes viitsi puuttua noihin ämmiin, kunhan yrität ärsyttää)tietyntyyppinen vanhemmuuden suorittaminen on aika pientä.Toki joku saattaa suorittaa itsensä ihan piippuun, mikä ei ole lapselle eikä vanhemmalle hyväksi. Kyllä suurin osa naisista hyväksyy vanhemmuuden hallitsemattomuuden, sen kun lukee lilyn blogeja; niin arjen kaaosta ja sen asian hyväksymistä kyllä on aistittavissa:-)                

Lapsesta voi myös tulla tasapainoton vaikka vanhemmat tekisivät kaiken "oikein". Sehän se vanhemmuudessa ja kasvatuksessa vaikeaa onkin, mistään ei tule takuuta että homma osuu nappiin. 

 

Raissi
RetroPrinsessa

Peukku SannaAnnille!

Metsästä törähtää

Suhteellisuutta ei ole tukistaminen eikä muukaan fyysinen tai henkinen väkivalta lasta kohtaan(jo lakikin kieltää).

Etenkin henkistä väkivaltaa harjoitetaan lapsia kohtaan paljon. Syy siihen on se, että vanhemmat vaativat itseltään liikaa. Ulkoisilla teoilla ei voi korvata perusrentoa perhekokemusta, kokemusta, josta lapsi näkee, että isä ja äiti rakastavat toisiaan ja huolehtivat toisistaan. Kokemusta, josta lapsi näkee, ettei elämä ole suorittamista vaan erehdystä toisensa perään ja niiden anteeksi antamista.

On hyvin huolestuttavaa, jos vanhemmuus aletaan nähdä oikeina tekoina. Mikään psykologinen tutkimustulos ei tällaista vanhemmuuden tulkintaa tue. Tukistus sinne tai tänne, paha sana tänään, toinen huomenna. Mitä väliä. Oleellista on se, että lapsi näkee isän ja äidin rakastavan toisiaan ja kokee olevansa turvassa.

Ottakaa hipistä mallia, hippi rules. 

http://www.lily.fi/blogit/asikaine/hipin-isyyspakkaus

Tuskin hippikään aina onnistuu, vaikka blogin pitäjä yrittääkin niin uskotella. Hippi kuitenkin on perusrento isäksi, minkä vuoksi lapsestakin kasvaa täysipäinen. Kyllä niitä nuttura takaraivolla kaikki oppaat lukeneita äitejä on aivan riittävästi. Ei niistä ole iloa kuin mielenterveyden ammattilaisille, jotka saavat töitä ahdistuksessa kasvatettujen lasten vuoksi.

SannaAnni
NytKu

Perusrento perhekokemus, jees. Lapsen turvallisuudentunne, jees. Lapsi näkee vanhempien rakastavan parisuhteen, jees. Asikaisen Hippi, jees.

Henkinen väkivalta, nou nou. Opas kädessä, nuttura takaraivolla-tyyppinen äiti, nou nou. 

Tukistus sinne tänne, nou nou nou nou. Mitä horiset?

p.s. itse en ole mielenterveyden ammattilainen , vaan lastenkasvatuksen ammattilainen, mutta tuskin mielenterveyden ammattilaiset iloisevat siitä ylitsepääsemättömästä työmäärästä, joita nämä ahdistuneet (mistä aiheesta nyt kukakin)heille tarjoavat. Joten kiitos että edes yrittävät ,vaikka resurssit on mitä on.

 

Metsästä törähtää

En tiedä, mitä yritit sanoa (minä olen kännissä ja vähän tillin tallin), mutta joka tapauksessa yritin sanoa, että äidit voisivat vähän rentoutua. En ymmärrä, mistä naiset kiskovat suorituskeskeisyytensä, koskee se sitten lasten kasvatusta, parisuhdetta tai selviytymistä työelämässä.

Miksette voisi vain luottaa siihen, että vaikka silloin tällöin elämän väliin sattuisi harha-askel, niin kyllä se siitä. Miksette voisi luottaa siihen, että vaikka ette äiteinä aina jaksaisi tai onnistuisi, niin silti olette hyviä äitejä?

Kun kuitenkin on niin, että äidin luottamus omaan äitiyteensä ja isän luottamus omaan isyyteensä heijastuu lapseen. Ei lapsi lue kasvatusoppaita ja analysoi, mikä menee oikein ja väärin. Ei lapsi traumatisoidu tillikasta. Lapselle oleellista on hyvä perusmeininki, kokonaisuus ratkaisee. 

SannaAnni
NytKu

Ajan ja unenpuutteen vuoksi päätin virittää naisen tippaleipäaivoni lyhennys-taajuudelle, joten kommentista tuli kenties känniselle persu-töräykselle vaikeasti ymmärrettävä. Tarkoituksena oli kuitenkin vastakommentoida töräyksen omia kommentteja. Toistamatta enempää itseäni, oli tarkoitus ilmaista, että rentoutta tarvitaan vanhemmuuteen kyllä juu, mutta töräyksen vähättelevä suhtautuminen tukistamiseen ja korvatillikoihin saa minut hiukan vetämään hernettä nenään. Että sillä viisiin.

Raissi
RetroPrinsessa

Rento ja iloinen ote perhe-elämään sekä silloin tällöin tukistaminen ei kyllä minunkaan päässäni istu millään tavalla yksiin. Ei millään tavalla. Rennolle perhe-elämälle kyllä liputan kovastikin, mutta kaikenlainen väkivalta henkinen tai fyysinen, on ehdottomasti EI! Ja mikäli tällaisia asioita perheessä tapahtuu on oikeasti syytä hakea apua sekä vanhemmille että lapsille.

Raissi
RetroPrinsessa

Pilkut ja pisteet ovat näköjään kadonneet tämän rennon äidin päästä lähes kokonaan... Takana huonosti nukuttu yö nuhanenän kanssa :)

Amma
Why you little!!

Mä oon myös vähän sitä mieltä, että ei se pelkkä äitiys tee kenestäkään hyvää äitiä. Tai se, että tekee asiat niinkuin itse haluaa. Haluan toki toivoa, että kaikki äidit olisivat hyviä äitejä, enkä siis kritisoi toisten tapoja olla äiti saati sitten hyvä äiti, mutta ei se mikään automaatio ole.

Mä koen pääsääntöisesti olevani tarpeeksi hyvä äiti, mutta ei se, että joku ventovieras mulle asiaa toitottaa tee mitään asialle.

Äh, onpa sekavaa ajatuksenvirtaa.. Mut ihan samalla lailla kun et sä ole automaattisesti hyvä ihminen vain siksi, että olet ihminen, niin ei se hyvä äityskään ole mikään automaatio. MUTTA on monta tapaa olla hyvä äiti, kuin myös hyvä ihminen. Mulle ne voi olla eri syitä ja eri asioita kuin toisille.

Raissi
RetroPrinsessa

Tuo on niin totta kaikki. Ja just se, että mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta kellekin ja kenen mielestä? Millainen on hyvä äiti lapsen mielestä? Entäs riittävän hyvä äiti? Mitä ne lapset meiltä vanhemmilta toivoo ja tarvitsee tasapainoiseen ja onnelliseen kasvuun ja elämään. Parasta olisikin varmaan kysyä lapsilta, mikäli he ovat riittävän isoja vastaamaan :)

Raissi
RetroPrinsessa

Minä tarkoitin sitä niinku kirjoitinkin, että en voi sanoa jonkun olevan hyvä äiti, hyvä ihminen jne. mikäli en tunne ihmistä, koska en oikeasti tiedä millainen hän on. Ku ei kaikki vaan ole hyviä, edes riittävän hyviä siinä vanhemmuudessakaan. Ei vaan ole. Mutta onneksi suurin osa kuitenkin on :) Ehkä olen nähnyt vähän liikaa... Eikä se riittävän hyvä äitiys tosiaan ole jostain joka päivän ulkoilusta kiinni tai tietyn merkkisistä vaatteista tms. Vaan ihan muusta, kuten läsnäolosta, lempeydestä, arvostuksesta, toisen kunnioittamisesta jne.

Raissi
RetroPrinsessa

Kyllä sitä paljon tapahtuu asoita siellä kotiseinien sisällä, joita ei päivän valo kestä. Minun kirjoituksen tarkoitus ei ollut mitenkään leimata niitä kampanjoita, vaan herättää meitä vanhempia miettimään omaa vanhemmuuttaan. Vaikka ollaakin ihmisiä kaikki vikoinemme kaikkineen, niin aina on mahdollisuus kasvuun. 

Koska välillä tulee tunne, että kun kollektiivisesti jaamme omia ns. heikkouksiamme, rupeamme helposti myös hyväksymään niitä enemmän ja enemmän. Tarkoitan siis esimerkiksi vaikkapa näin: Äiti ei laita lapselleen ruokaa, vaan syötää purkkiruokaa, Kokee siitä aika-ajoin huonoa omatuntoa ja se häiritsee häntä. Hän viettää myös paljon aikaa somessa puhelimen ääressä ja koneella, kokee siitäkin huonoa omatuntoa, Yhdessä rakennetun tornin tekikin lapsi yksin sillä aikaa, kun äiti hllui jossain muissa sfääreissä. jne,jne. Noh, hän avautuu tästä ahdistuksestaan jossain keskusktelupalstalla, jossa äidit jakavat omia "heikkouksiaan" ja sitten yhdessä kehutaan kaikkia, kuinka kuitenkin ollaan hyviä äitejä, kun kuitenkin muistetaan antaa ruokaa, vaihtaa kuiviin ja lukea iltasatu tms. Noh, tämä äiti ajattelee, että eihän tässä mitään, muutkin tekee samoja juttuja ja paljon muutakin ja siltikin ne on hyviä äitejä, joten eipä tässä mitään hätää. Ja sen sijaan, että vähentäisi somesurffailua ja laittaisi vaikka lapsensa kanssa joskus ruokaa, jatkaa samalla vanhalla linjallaan, eikä kanna siitä enää syyllisyyttä. 

Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö omia heikkouksiaan saisi jakaa muiden kanssa ja puhua niistä ja saada niille ehkä vähän fiksumpia mittasuhteita, kuin mitä omassa päässään on kuvitellut. Mutta haluaisin herätellä ihmisiä siihen, että ei lähdettäisi porukalla tekmään epäkohdista/kehittämistä vaativista asioista ns. hyviä/hyväksyttyjä. Meillä ihmisillä kun on tapana mukautua ympäristöömme ja ryhtyä ajattelemaan/toimimaan valtavirran tavoin. 

Ja sen sijaan, että keskittyisimme hirmuisesti siihen mikä on meidän itsemme kannalta parasta ja hyvää, miettisimme myös lapsen parasta. Ja kyllä, oma jaksaminen on erittäin tärkeää ja onnellinen äiti on varmasti lapselleenkin parempi äiti, mutta kaikkea ei voi ajatella pelkästään oman napansa kautta, kun on niitä lapsia kuitenkin hankkinut. Se pieni, avuton ihminen nyt vaan tarvitsee niin paljon enemmän, kuin aikuinen. Ja meidän tehtävä vanhempina on olla täyttämässä niitä hänen tarpeitaan. Tasapaino ja balanssi, jos sellaisen löytää, niin varmasti kaikki voi perheessä paremmin. 

Monesti tv:ssäkin kuulee raskaanaolevien äitien puhuvan, että eivät aio luopua lapsen takia mistään ja aikovat jatkaa elämäänsä täysin kuten ennenkin. Huh, huh, kyllähän se on niin, että lapsi tulee ja muuttaa kaiken, elämän tärkeysjärjestyksestä alkaen. Ja niin sen pitääkin mennä. Ei sitä vaan voi olla enää oman elämänsä napa, kun lapsen tekee.

En tiiä avasiko tämä yhtään sitä, mitä kirjoituksellani hain... En kyllä kuitenkaan taida osata sitä oikein enempää selittää :)

Amma
Why you little!!

Kyllä. Tässä kiteytyy munkin mielestä se ajatus nyt ehkä parhaiten. Hyvä.

Kommentoi