Tinttara sai synttärilahjaksi saippuakuplaputkilon. Kerran Jykä innostui saunassa puhaltamaan muutaman kuplan kokeeksi, mutta sepäs olikin suuren suuri virhe. Neiti sai ihan armottoman halvauksen, pelkäsi kuplia niin, että tärisi, ja huusi niin, että tärykalvot paukkui. Unohedettiin kuplat. Viikonloppuna kun grillailimme pihalla, ajattelin yrittää esitellä kuplia neitoselle uudelleen. Jospa eri ympäristö ja vähän isompi tyttö jo innostuisi asiasta.

”Kato Saana, äitillä on tässä saippuakuplaputkilo. Avataan korkki ja sitten puhalletaan tänne näin”, selitin ja puhalsin varovaisesti kuplan, ”Ooo, kato kupla, kupla, siellä se leijuu, kupla, kupla”.

Saana tuijotti kuplia selvästi vähän jännittyneenä keinun jalkaan tarraten. Puhalsin uudestaan muutaman. Kissa, joka oli myös ulkona, innostui nappailemaan ja poksauttelemaan kuplia. Sehän rupesi tyttöstä naurattamaan ja sai neidinkin hiukan rentoutumaa. Kohta tyttö jo osoitteli sormellaan saippuakuplia ja hihkui ”Kuppa, kuppa!”.

”Kuppa, kuppa, kuppa, kuppa!” 

Pikkuisen pitää vielä keinun jalasta turvaa hakea, on nuo kuplat sen verran jännittäviä juttuja.

Tuon kuplajäänmurtamisen jälkeen meillä on raikanut aamusta iltaan, aina Tinttaran hereillä ollessa, yhtäjaksoinen laulu:

”Kuppa, kuppa, kuppakuppakuppa. Rrräkä, räkä, rrräkäräkä -kä. Kuppa, kuppa, kuppakuppakuppa…”

Eihän tuo voi olla tarttumatta, kun se raikaa kävelevän soittimen suusta koko ajan ja kaikkialla. Tosin meidän aikuisten versio on hiukan erilainen, yleensä sitä rallatellaan näin:

”Mc kuppa, kuppa housussa, kuppakuppakuppakuppa kuppa housussa. Mc kuppa, kuppa housussa, kuppakuppakuppakuppa kuppa housussa”.