Jykä osti kaupasta ciabattan, sellaisen vakuumileivän, joka paistetaan uunissa. Minusta se näytti vähän oudolle, mutta pistin uunin lämpenemään ja avasin paketin. Herramujee, mikä löyhkä sieltä räjähti ilmoille! Haisi samalle kuin opiskeluaikana pikahiivalla tehty kilju. Oksennus nousi välittömästi kurkkuun sekä vanhoista kiljumuistoista että tuosta hajusta. 

Jykä nappasi samalta istumalta leivästä kuvan ja naputteli asiakaspalautteen netissä. Muutaman päivän sisällä hänelle tulikin kirje, jossa ystävällisesti selitettiin mahdollinen syy käyneelle leivälle, sekä pahoiteltiin kovasti asiaa.

Lopussa luki myös:” Pahoittelemme tuotteestamme aiheutunutta harmia. Lähetämme hyvityksenä viisi euroa”.

Jykä kaivoi kirjekuoresta ruttuisen vitosen:

”Kato! Buhhahhaaahaa”.

”Mitä?! Ahhahaa, ei vitsi. Tuo tyyppi on varmaan ajatellu, että ei jaksa alkaa mitään hyvityspakettia väsäämään, työpäiväki kohta pulkassa. Hei, mulla on jääny lompsaan vitonen, laitan sen tähän. Eiköhän ne tuolla hiljene.”

Ei siinä, kyllähän tuolla vitosella muutaman uuden ciabattan saisi, mikäli sellaisen vielä haluaisi, että ihan jees. Mutta onko tuo vähän jotenki kornia? Almuja köyhille, se fiilis mulle tuosta vähän tuli.