Mikä niitä nykyajan nuoria oikeen vaivaa? Maleksitaan ja velttoillaan, ei tervehditä kunnolla, eikä kunnioiteta vanhempia ihmisiä. Mikä ihme niitä oikein vaivaa?

Kerronpa tapahtuman viime perjantailta. Piipahdin pikaisesti Puotinharjun Alepassa ostamassa välipalan odotellessani Jykää hakemaan minua kotiin. Seisoin kassajonossa, kun huomasin viereisen kassan jonossa viimeisenä pienen tytön iso reppu selässään, kädessään 50 senttiä. Kun vihdoin tuli hänen vuoronsa, kassaneiti ryhtyi paiskomaan hihnalle ”viereinen kassa”-kylttejä ja paukutti tuoliaan sekä muitakin romppeita mitä siinä kassalla nyt oli. Tyttö kysyi arasti myyjältä, voisiko tämä kertoa hänelle, mitä hän saisi kädessään olevalla rahalla. 

”Siellä on hyllyissä hinnat, katso sieltä. Ei mulla oo aikaa tulla sinne neuvomaan,” kuului kassaneidin kova ja vihainen vastaus. Nuo sanat sylkäistyään kassaneiti paiskoi vielä vähän tuoliaan ja häipyi paikalta. 

Tuijotin järkyttyneenä tyttöä, joka painoi päänsä alas, seisoi hetken paikallaan ja kääntyi ympäri lähteäkseen pois. Näin kuinka hänen alahuulensa vapisi. Minullakin nousi pala kurkkuun. Siirryin pois toisesta jonosta ja menin tytön luokse. Otin häntä olkapäästä kiinni ja kysyin haluaisiko hän lähteä kanssani katsomaan mitä sillä rahalla voisi ostaa. Tyttö nyökytti päätään, otti kädestäni kiinni ja siirryimme karkkihyllyn luokse. 

Vietimme tytön kanssa tovin karkkihyllyn luona pohtien kannattaisiko hänen ostaa kaksi tikkaria vai yksi suklaapatukka. Päätös ei ollut helppo, mutta lopulta tyttö päätyi kahteen tikkariin. Siirryimme takaisin kassajonoon. Raivopäinen kassaneiti ei ollut tullut vielä takaisin omalle kassalleen, mikä oli hänen onnensa, sillä olin saanut jo kasattua itseni ja takuulla olisin halunnut lausua kyseiselle tapaukselle pari valittua sanaa. 

Seisoimme jonossa, tyttö puristi tikkareita toisessa ja rahaansa toisessa kädessään. Siinä odotellessamme omaa vuoroamme, tyttö kääntyi vielä minua kohti, katsoi suoraan silmiini ja sanoi:

”Kiitos paljon. Anteeksi, että minä häiritsin”.

Minä tipahdin. Yritin nieleskellä ja nieleskellä kyyneleitäni, mutta ne vain tunkivat ulos silmistäni. Kyykistyin tytön eteen, halasin ja kuiskasin hänelle:

”Voi pieni, et sinä häirinnyt yhtään.”

Saimme molemmat viimein maksettua ostoksemme ja tiemme erkanivat kassojen jälkeen. Käännyin vielä ovella katsomaan taakseni, näin tytön seisovan toisen oven luona ja katsovan perääni. Kun tyttö huomasi minun kääntyvän, vilkutti hän minulle tikkarit kädessään. Vilkutin takaisin.

Itkin koko matkan kotiin. 

Sinulle Puotinharjun alepan kassa haluan sanoa, että kun seuraavan kerran mietit mikä ihme niitä nykyajan nuoria vaivaa, niin käveleppä taukohuoneen peilin eteen ja katso, katso oikein tarkkaan. Ainakin yksi syy löytyy nimittäin sieltä peilistä. Nykyajan nuoria vaivaa kaltaisesi nykyajan aikuiset.