Pitkälle matkalle
Huomenna me lähdetään Saanan sanoin Pitkälle matkalle. Haluaisin vain löytää karanneen moponi ennen sitä. On vähän iso pyörä pyörinyt tässä pari päivää…
Jykä on tehnyt lomasuunnitelmia jo kuukausia, varannut lentoja, etsinyt hotellit, selvittänyt laivamatkat, tilannut valuuttaa, siirrellyt rahoja, laskenut budjettia… Ja minä, arvatkaa mitä minä olen tehnyt?
Ensimmäiset kuukaudet minä istuin sohvalla ja kuvittelin itseni bambumajaan ihmissyöjäapinoiden vangiksi. Keräsin lomavaatteiksi vanhoja riepuja, joita en ole pitänyt varmaan viiteen vuoteen. Löysin jopa kaapin perältä ihan puhkiraiskatut, ainakin 12 vuotta sitten käyttämäni vaellussandaalit. Intoa puhkuen siirsin ne keräämäni lumppuläjän viereen. Se on kattokaas ihan sama minkä näköisenä sitä siellä ihmissyöjäapinoiden vankina vaeltaa…
Kunnes tuossa pari viikkoa sitten havahduin Jykän (ties kuinka monennen kerran) näyttämiin kuviin Balilta ja Singaporesta.
”Ei jumalauta, siellähän on IHMISIÄ! Mehän ollaan miljoonakaupungeissakin, oikeissa hotelleissa. MIKÄ MINUA VAIVAA?!”
Siitähän se totaalinen sekoilu vasta alkoi. Minä ryhdyin pakkaamaan sisustamaan. Rupesin kuulkaa ihan maanisesti vaihtamaan verhoja, mattoja, pöytäliinoja, tyynynpäällisiä… Viimeisimmät verhojen vaihdot tein tänään aamulla klo 8.
”Taasko sä sekoilet niiden verhojen kans?”
”No helvetti, tämän on pakko olla joku sijaistoiminto. Onneks me lähetään huomenna, niin tämä loppuu. Mie en jaksa ennää.”
”Mie laitan nämä vielä ja sitte tämä koti on valmis vastaanottamaan meijät takas.”
Eilen oli minun viimeinen työpäiväni ja työpaikan glögijuhlassa minulta katkesi henkselit lopullisesti. Puhkesin puhumaan. No ei siinä mitään ihmeellistä ole, että minä puhun, mutta kyllä mulla yleensä joku tolkku niissä jutuissa on. Eilen ei ollut. Juttua tuuttasi tulemaan sellaista vauhtia, että en itsekään tajunnut mitä sieltä ulos tuli. Ihan sama kuunteliko kukaan, minä puhuin. En oikeasti tiedä vedinkö henkeä kertaakaan koko juhlan aikana. Jos työkaverini ei olisi käskenyt minua lähtemään kotiin, istuisin siellä varmasti edelleenkin kylmä glögikuppi kädessäni ja puhuisin.
Olen minä sentään pakannutkin. Järkevästi, kaikkea tällaista pientä, kevyttä ja kätevää…
Miten käteviä tuollaiset pyykinpesuluiskat, jotka menevät tulitikkurasiaakin pienempään tilaan. Ja palashampoo ja hoitoaine. Ei tarvitse niitä purkkeja ja putkiloita raahata…
Niinku silleen tälleen…
Mulla ei oikeasti ole hajuakaan mitä olen rinkkaani tunkenut, mutta täynnä se on, niin eiköhän sieltä jotakin päällepantavaakin löydy. Jykällä on kuitenkin meidän kaikkien passit ja rahaa, niin eiköhän me pärjätä. Teini hoitaa isänsä kanssa meidän postit ja muut, kissa on hyvässä hoidossa ja talovahdit on järjestetty.
Huomenna mennään. IIIK!
