Seuraajaehdokkaita blogimatolle

Kun aloitin oman blogini kirjoittamisen joskus elokuussa, en ollut seurannut elämässäni ainuttakaan blogia. Syy miksi perustin oman blogini johtui siitä, että päivitin facesivujani vähintään 5 kertaa päivässä tyyliin, ”Saana haukottelee!”, ”Oih, nyt se irvistää!”, ”Kattokaa, mikä mutrusuu!” jne. Aloin huolestua facekavereideni jaksamisesta nakeropäivityksiäni kohtaan ja pelkäsin, että kohta he poistavat minut kokonaan kavereistaan. Keksin, että perustan oman blogin, jonne voin tunkea kuvia ja juttuja ihmelaps(-is)estani niin paljon kuin sielu sietää. Jokainen voi sitten itse valita lukeeko päivityksiäni, vai ohittaako olan kohautuksella koko touhun. 

No niin, kylläpä nyt lähti kaukaa alustus tämän päivän jutulleni. Piti siis kertomani, että kun aloin perehtyä tähän blogimaailmaan enemmän, törmäsin termiin blogimatto… Pikkuhiljaa minulle selvisi, että tuo kyseinen matto on nimetty blogimatoksi, koska siitä on tullut niin suosittu monien sisustusbloggaajien keskuudessa. Huomasin itsekin, että aika monessa blogissa tuo matto vilahteli. Kyseessä on tämä ikean stockholm villamatto.

Blogimatto+1.jpg

Aika rientää eteenpäin ja uusia suosikkeja ja trendejä pukkaa ilmoille jatkuvasti. Mielenkiinnolla odotan mistä jutusta tulee seuraava blogisuosikki. Minullapa on kutina parista varteenotettavasta ehdokkaasta…

Tämä ensimmäinen on oma suosikkivaihtoehtoni. Olen itse suunnitellut tapetoivani Jykän tapetoivan sillä yhden eteisen seinän. Sitten huomasin, että Ei beigeä tilasi sitä omaan smurffikeittiöönsä ja ainakin Puutalobabyn Kristaliina oli suunnitellut laittavansa sitä jonnekin omassa huvikummussaan, mutta ei sitten ollutkaan löytänyt sille paikkaa. Myös Emmi, Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana)- blogista oli miettinyt kyseistä tapettia kotiinsa, mutta todennut sen kuitekin liian räikeäksi. 

Kyllä, kyllä nyt on jo kasassa sellaisten sisustusgurujen (melkein) valinnat, että tämän tapetin olisi aihetta lunastaa tittelinsä blogimaton seuraajaana.

Käykää nyt ihmeessä vilkaisemassa näitä sisustusgurujen koteja… Ei beigellä on smurffikeittiö, Kristaliinalla karibiakeittiö, minulla retrokuosit ja vintturaprinsessat olkkarissa, ja itse värjätyt tuolinpäälliset Emmillä taitaa olla ”normaalein” sisustus tästä porukasta.

Saanko esitellä, vuoden 2014 blogitapettiehdokaan numero YKSI.

 

Early Bird -tapetti

Pip Studio, Early Bird, ja nimenomaan juuri tuo keltainen pohjaväri. Eikös ole IIIHAAANAAA!!!

images?q=tbn:ANd9GcRflfv8CgCRKSk0gyzwvCDe73wAsIp244eHTvq9vpbja76wTXV-yQ

Tämä toinen ehdokas taas on ihan kiva sekin. Sitä saa monissa väreissä, on pieni, kevyt ja kätevä. Tämän olen nähnyt ihan älyttömän monen bloggaajan sisustuksessa… Meiltä guruilta se taitaa kyllä puuttua jokaiselta, mutta mehän olemmekin jo askeleen edellä. Koska tämä hylly on nyt jo lähes ylisuosittu, niin kohtahan sen aika on ohitse.

Siitä syystä minä nimeän tuon ylläolevan tapetin vuoden 2014 blogitapetiksi. 

 

eb5e0d931cf651a02a7eddc410806728_f6536.jpg

 

new-string-pocket.jpg

JEEE!! Täällä sitä ratsastetaan sisustustrendien tulevalla aallonharjalla. Hyppäättekö mukaan?

Tuleeko muilla sisustusguruilla mieleen jotakin kivoja ehdokkaita?

Ai niin, kuvat poimittu netistä, jos ette huomanneet…

 

 

hyvinvointi mieli ajattelin-tanaan sisustus
Kommentit (18)
  1. En minä löytäny siitä mitään mittoja… Nyt mulla taitaa alkaa ahdistaa sinun puolesta. Ano Ellokselta luottorajan nostoa 😀

  2. Enkä minä ainakaan löytäny niitä sieltä enää… Kävin tsekkaamassa.

    1. LÖYSINPÄ sittenkin!! Emmi, se on nyt siellä outletissa, hinta 54 ekee!!! Nyt kuule tilaat, vaikka ei oiskaan rahaa. silkkaa säästöä nimittäin 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *