Every place we dance, in a way, we never leave.
Koska eletään vielä alkuviikkoa on viime viikonloppu edelleen suhteellisen tuoreena mielessä. Tämä oli pitkästä aikaa poikkeuksellinen viikonloppu, sillä perjantaina en lähtenytkään ulos, vaan suuntasin viettämään tyttöjen iltaa Annikan luokse. Tutustuin Annikaan viime kesänä ja mimmistä on viimeisen vuoden aikana tullut yksi läheisimpiä ystäviäni. Viime kesänä tutustuin muutenkin laajaan joukkoon uusia ihmisiä, mutta harva heistä lopulta jäi elämääni. Onneksi Annika jäi, sillä vaikka muutamaan kertaan olemmekin ottaneet kunnolla yhteen, on hän ehdottomasti yksi parhaita Bäkkäri tuttavuuksistani ikinä. Fiksu mimmi, aikuinen ja voisi sanoa, että hänkin käynyt kaikenlaista läpi elämässään.
Kuitenkin, tarkoitus oli pitää tyttöjen leffailtaa ja katsella jotain nyyhk/romanttisia elokuvia, mutta lopulta päädyimme korjaamaan puhelinta. iPhoneni tipahti pöydältä, kiitos erään tuttavani, muutamia kuukausia sitten ja sen näytöstä lähti kirjaimellisesti pala irti. Tuolloin jouduin ottamaan käyttöön Lumian, jota oikeasti vihaan edelleen sydämeni pohjasta asti. Lumia on nyt flipannut kaksi kertaa ihan kunnolla, ensimmäisen kerran kun uusi käyttis piti ladata ja nyt toisen kerran viime perjantaina. Olin kahvilla ystävättäreni Eliottin kanssa, kun tarkoitus oli vilkaista mitä kello on. Kaivoin puhelimen laukustani ja huomasin, että se pikku paskiainen oli sammuttanut itsensä. Eikä sitten mennyt enää päälle. Ensin arvelin, että akku loppu, mutta kotiin päästyäni huomasin ettei puhelin reagoinut edes laturiin. Nice one. Etsiskelin sitten wanhan iLuurini ja suuntasin molemmat puhelimet mukanani Annikalle. Lumian jätin lataamaan ja samaan aikaan tutkimme Annikan kanssa netin syövereistä josko saisimme iPhonen sim-lukituksen pois. Muutaman kirosanan ja hermoröökin jälkeen Annika huudahti, että Lumiani on mennyt päälle joten hylkäsimme lukituspurkuyritykset ja aloimme tuijotella leffaa. Oli muuten paska elokuva, Vampire Academy tai vastaava, ei katsottu oikeasti edes loppuun asti.
Lauantaina heräsimme ajoissa, mikä on sinäänsä jo yksi ihme, sillä yleensä en perjantain ja lauantain välisenä yönä edes mene nukkumaan. Toinen ihme on se, että liittyin Kampin Elixian jäseneksi ja tarkoitus oli mennä aamusta heti treenaamaan. Mutta kuitenkin, koska on kyse minun elämästäni ei asiat oikeastaan ikinä mene suunnitelmien mukaan. Ei nytkään. Päädyin moikkaamaan Jannea steissille ja pääsin kotiin vasta kolmen aikaan. Olin sopinut Annikan kanssa lätkätreffeistä Bar21:sessä joten kiireellä päädyin vaihtamaan vaatteita ja takaisin liikenteeseen. Ehdin katsoa osan toisesta erästä, kun piti siirtyä Populukseen, jossa minua odotti Hena, yksi viime vuoden uusia tuttavuuksia, ja tämän hetken rakkaimpia ystäviäni, jonka kanssa en ole hetkeen ehtinyt hengailemaan. Hena oli soitellut aamupäivästä ja laittanut viestiäkin missä menen ja vaikutti siltä, että miekkosella on asiaa joten siirryin 21sestä Populukseen. Kävi ilmi, että Henalla olikin ”vain” ollut ikävä, mutta en päässyt siirtymään takaisin Annikan seuraan, sillä paikalle ilmestyi lisää porukkaa jota en ollut nähnyt aikoihin. Populuksesta lähdin sitten, tietenkin, Bäkkärille josta löytyikin taas kertaalleen tuttuja joka nurkasta. Annika saapui myöskin paikalle Euroviisupippaloista ja Jannekin löysi tiensä paikalle.
Perinteinen lauantai, eli päädyin jatkoille. Tällä kertaa löysin itseni Hakaniemestä, seuranani Janne ja Teemu. Jatkot olivat suhteellisen erilaiset (esimerkkinä tatuointien värittäminen huultenrajauskynällä), kuin mihin olen tottunut, mutta tälläkin kertaa päädyin sunnuntaina Populukseen. Itse en laula karaokea, mutta eipä se menoa haitannut. Välillä on tullut vietettyä käytännössä koko sunnuntai Populuksessa, mutta tällä kertaa vaihdoimme jo aikaisessa vaiheessa karaoket Henry`s Pubin terassiin. Alkuillasta alkoi väsy painaa ja könysin vihdoin kotiin ja peiton alle. Viikonloppu oli oikeasti todella paljon rauhallisempi, kuin mitä perinteiset viikonloppuni ovat olleet viimeisen vaikkapa puolen vuoden sisällä. Toisaalta hyväkin niin. Ehkä alkaa olla aika rauhoittua. Viikonlopun ehkä yllättävin asia oli täysin randomviesti siskoltani Helleviltä, vaikka kyse olikin perus ”mitä kuuluu” viestistä. Emme ole liiemmin pitäneet yhteyttä viime aikoina joten kyseessä oli postiivinen yllätys.
Tähän hetkeen osuu ja uppoaa: