Helteinen päivä puutarhalla

Jo viime vuonna sain suuret suositukset koskien tätä paikkaa. Siitä asti ajatus sinne menosta on kolkutellut mielessä aika ajoin. Se luki myös minun Summer bucket listallakin. Vihdoin viime viikonloppuna pääsimme käymään siellä, nimittäin National botanic gardensilla Dublinin pohjoispuolella

IMG_2763new.JPG

Matkustimme puutarhalle keskustan kautta kahdella eri bussilla, kunnes saavuimme perille. Oli helteinen kesäpäivä, eli olosuhteet olivat vallan mainiot kasvien ihmettelyyn. 

IMG_2767new.JPG

Minussahan ei ole ollenkaan sellaista viherpeukalon vikaa, ja monet kukkapenkit näyttävät silmissäni vain kaoottisilta värien sekamelskalta. Kaikista hienoimpia kukkaistutuksia minun silmissäni ovat sellaiset hienossa järjestyksessä olevat tulppaani- tai ruusuistutukset. Mikäli minulla ikinä tulee olemaan omaa pihaa, olisi siellä vain todella paljon niitä vaaleanpunaisena kukkivia puita. Ne kai ei tarvitse kastelua tai multien vaihtoa, sillä siihen loppuu minun ymmärrys kukkien kasvattamisesta. 

IMG_2780new.JPG

Puutarhalla oli erikseen tällainen ihana ruusupuutarha, joka oli ehdoton lempparini. Kauniisti olivat siellä ruusut järjestyksessä. Olimme paikalla ilmeisesti aika sopivaan aikaan, sillä täydessä loistossaan olivat ne kaikki ruususet siellä. 

IMG_2787new.JPG

 

 

IMG_2793new.JPG

 

 

IMG_2801new.JPG

 

 

IMG_2828new.JPG

 

IMG_2851new.JPG

Aimén lempipaikka oli ehdottomasti tämä viidakko. Eräs pariskunta varoitteli sisällä odottavasta tukalan kuumasta ilmasta, mutta mies oli siellä ihan elementissään. Siellä oli ihanan lämmin, mutta kosteuden kanssa yhdessä ne aiheuttivat aika hikiset oltavat muutaman minuutin oleilun jälkeen. Aimé se oli siellä yhtä hymyä vain 😀

IMG_2888new.JPG

Puutarha-alue oli valtava, emmekä kiertäneet sitä kokonaan, kun alkoi tulla aika istahtaa alas eväiden ääreen. Meillä oli aamulla hieman kiireistä ja olimmekin keskittyneet pikku-neidin syömisiin. Olisihan sitä voinut vähän panostaa ja huolehtia, että meillä aikuisillakin olisi vähän mutusteltavaa. 

IMG_2898new.JPG

 

 

 

IMG_2917new.JPG

 

 

IMG_2725new.JPG

Kotiin paluu olikin vähän hätäisempi, sillä meidän täytyi kävellä aika ripein askelin juna-asemalle, sillä bussit takaisin kestäisivät aivan liian kauan ja aiheuttaisivat ihan liikaa häslinkiä ja juna menee vain kerran tunnissa. Neiti nukahti rattaisiin alta aikayksikön. 

IMG_2720new.JPG

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *