Isyysloman loppu

Aimé aloitti työt yli kahden viikon isyysloman jälkeen. Hänet oli pyydetty ”tupakalle” (hän ei siis itse edes polta) seuraksi juuri ennen palaverin alkua. Oli laittanut hieman vastaan, kun se paltsukin oli alkamassa viiden minuutin sisään. Meni kuitenkin. 

Hänen astuessaan palaverihuoneeseen, oli tämä upea vaippakakku odottamassa pöydällä ja porukka huusi yhteen ääneen ”surprise”! Joku oli leiponut aivan oikeankin kakun pikku tytön syntymän kunniaksi. 

 

860ef7c3-4d41-47f4-898f-9c4d812fe4cfnew.jpg

Kakku sisälsi 149 vaippaa, kylpyankkoja, vaatteita, nokkamukin, pesusieniä, puruleluja, lusikoita ja pehmolelun. Korttiin oli kirjoitettu ihania viestejä ja onnentoivotuksia kaikilta hänen tiimiläisiltään. Todella huomaavaista ja ihana ele heiltä!

Olemme olleet nyt kolme päivää vauvan kanssa keskenään päivät ja hyvin olemme pärjänneet. Yhtenä päivänä kävimme jopa kolmeen otteeseen kävelyllä, toisena olimme pari tuntia ostarilla hankkimassa sunnuntain isäinpäivää varten ja tänään leivoin kakkua. Päivät menevät yllättävän nopeasti, mutta ne viimeiset pari tuntia kun alkaa odottelemaan Aiméa kotiin, menee todella hitaasti. Tänään riitti hieman puuhaa sen kakun kanssa ja todisteiden piilottelussa. Ei huomannut makeaa tuoksuakaan tullessaan. Mainitsi toki, että täällä haisee pihvi! 😀 

Nyt viikonloppuna meille on tulossa paljon vieraita, joten se tulee varmasti menemään hujauksessa. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *