Kun kummipoika Dubliniin saapui
Meillä oli viime viikonloppuna aivan erityislaatuisia vieraita, nimittäin kummipoikamme Konsta laskeutui Irlannin määperälle vanhempiensa Even ja Olli-Pekan kanssa perjantaina. Matkustettuaan ensin piitkän junamatkan Pohjanmaalta isolle kirkolle, oli hän edelleen hyvällä tuulella seuraavan päivän (elämänsä ensimmäisen) lennon jälkeen, kun hänet hotellilla treffasin.
Viikonloppu sujahti aivan super nopeasti, kun vietimme aikaa yhdessä kahden pienen perheen kesken. Perjantaina vähän söimme lounasta irkkulaisten eläkeläisten tyyliin Dunnestoresin ravintolassa ja jatkoimme matkaa meille päivälliselle, hakien Neelan päivähoidosta matkan varrelta.
Viimeksi Rovaniemellä maaliskuussa nämä pikkuiset eivät oikein ottaneet kontaktia toisiinsa, mutta koko ajan enempi, sillä nyt jo vietiin toiselta lelua kädestä. Onneksi pikku-Koota ei neidin pikku varastelut haitanneet, katsotaan kuin rauhallisesti leikitään seuraavalla näkemisellä, kun molemmilta löytyy enempi omaa tahtoa ja jakamisen tuottaa enempi surua kuin iloa.
Veimme Neelan kanssa Suomen vieraat meidän ostarille, jossa kiersimme ne mehukkaimmat paikat, kuten Nextin ja Zaran lastenvaateosastot. Penneysillä kävimme toteamassa, että turha ostella kuluttaa rahaa lasten kesähepeneisiin, kun ei niillä tarkene kuitenkaan, ei Irlannissa, eikä Suomessakaan.
Ruokailut suoritimme, ei suinkaan siellä makuelämyksiä tarjoavassa italialaisessa, vaan siinä lähimmässä mahdollisessa, jossa on mahdollisuus istahtaa alas, saada vähän murua rinnan alle ja lasten vaipan vaihdot toimitettua. Tällä kertaa se oli Marks&Spensers kanttiini.
Alan nyt vasta pikkuhiljaa ymmärtämään, että he oikeasti olivat täällä <3
Sunnuntain ohjelmana toiveissa oli nähdä muutakin kuin kauppoja, joten suuntasimme bussilla Dublinin keskustaan. Täytyy sanoa, että koko viikonlopun olimme todella onnekkaita bussien kanssa, nimittäin aikataulut ja tila kohtasivat meidän tarpeet.
Keskustassa teimme pikaisen katsauksen O’Connels streetin kautta Henry’s streetille, josta pyörähdimme Liffeyn yli Temble barin alueelle.
Voi pieni hymypoika :) Niin tyylikkäänä lähtenyt suurkaupungin hulinoihin. Kävimme syömässä vähän pubiruokaa ja huh mikä show se oli meidän liikkuvaisen neidin osalta, sillä väsynyt ja nälkäinen pikkuneiti ei tuumannut pysyä paikoillaan ilman syöttötuolia. Kuulostaa hassulta, mutta olin ihan varma, että jokaisesta ravintolasta Dublinista löytyisi syöttötuoli, sillä niin paljon lapsia niissä näkyy.
Ruokailun jälkeen päästimme lapset unten maille rattaisiinsa ja suuntasimme jäätelötötteröt kädessä Stephen’s greenille, pieneen puistoon Grafton streetin päässä. Aimé innostui puluista, joita eräs mies oli siellä syöttämässä. Minä ja muut odotimme sivuummalla neidin waipsit valmiina pyyhkimään kakat ja liat pois. Hän sai syöttää puluille puurohiutaleita, ja myöhemmin nämä samat syötetyt linnut tulivat hänen olkapäällekin hengailemaan. Olivat kuulemma aivan puhtaita.
Puistossa oli paljon ihmisiä tekemässä erinäisiä puuhiaan. Yhdessä katoksessa tanssittiin, jotkut potkivat tai heittelivät palloa ja jotkut hengailivat ihmetellen muiden ihmisten tekemisiä. Itsehän olisin voinut seurata niitä tanssivia ihmisiä vaikka koko päivän.
Sään suhteen kävi aikamoinen tuuri, nimittäin puistossa ollessamme alkoi satamaan vähän vettä. Kävelimme puiston porteista ulos ja näimme meidän bussin, johon muutaman juoksuaskeleen jälkeen pääsimme kaikki sisään todistamaan ihan järkyttävää kaatosadetta. Se sade jatkui ja jatkui. Onneksi kerkesimme alta pois.
Pikku-K nukkui tyytyväisenä sikeät päikkärit bussissa ja Neela naposteli evääksi pakkaamia pannukakkuja. Viikonloppu sujahti ohi ihan mielettömän nopeasti ja oli aika sanoa heipat ja toivoa, että seuraava kerta tulisi pian. Ikävä jo nyt <3
Onneksi kaikki meni niin hienosti, eikä vieraiden tarvinut kokea eksyvää taksikuskia, epämukavia bussimatkoja rattaiden kanssa tai muuta kamalaa, mitä Dublinissa saattaa kohdata. Oli ihana viikonloppu, vaan se oli ihan liian nopeasti.