Lastenvaatteita alennusmyynneistä

Yleisesti ottaen pyrin ostamaan lastenvaatteet joko alennusmyynneistä tai edullisista kaupoista, kuten Penneysiltä. Täällä Irlannissa on aika heikot jälleenmyyntimahdollisuudet, joten tekisi vähän pahaa heittää arvokkaita vaatteita ilmaiseksi erinäisiin keräyksiin. En siis halua laittaa puolta omaisuutta vaatteisiin, joiden käyttöikä on lyhyt ja joiden sotkeentumismahdollisuudet ovat lähellä sataa prosenttia.

En ole myöskään jättänyt meille säilöön juurikaan Neelalle pieneksi jääneitä vaatteita, sillä säilytystilaa on olemattomasti, eikä vaatteiden kunto kosteissa tiloissa säilömällä parane. Olen siis nähnyt parhaakseni tähdätä alennysmyynteihin kerätäkseni tulevan kauden vaatteet neidille ja pieneksi jääneet vaatteet ovat päässeet ystävien lapsille käyttöön. 

Neidin kasvutahti on hidastunut tietysti siitä, mitä se oli ensimmäisen puolen vuoden aikana, mutta ostan silti aika reilua kokoa hänelle, jotta ostetulla vaatteella ehtisi tallustella mahdollisimman paljon, ennen kuin se menee pieneksi. Neidin vaatelipastossa on tällä hetkellä aika hyvä tilanne, joten suuria investointeja ei tarvinnut tehdä syksyn ja alkutalven varalle, mutta muutama ihana vaatekappale tämän kesän alennusmyynneistä löytyi. 

Kesän alennusmyynneissä on tarjolla hurjasti t-paitoja, shortseja ja muita hellevaatteita, mutta koska sellaisia on tarvinut tänäkin kesänä todella harvoin, uskon, että seuraavanakin kesänä ne jäisivät todella vähälle käytölle. Siksi hankinkin sellaisia vaatteita, joita pystyy käyttämään milloin vain, vuodenaikaan katsomatta.

Nameit alelöydöt.jpg

Nameit:in alerekistä löytyy aina jotain perusvaatetta pienelle päiväkotilaiselle. Kaupan vaatteet ovat erittäin käytännönläheisiä, mutta silti kauniita. Pallomekko on vielä hieman reilu, mutta pääsee käyttöön silti hyvin pian. Pallokuosinen college-takki on aivan liian reilu, joten kaivetaan se kokeiluun sitteen talvella. Tummansiniset housut näyttää edestä chinos housuilta, mutta takaosa oli kuitenkin joustavaa materiaalia. Vyötärön kuminauhasta huolimatta nämäkin kaivetaan esiin vasta talvella. Pinkin puseron pupu ihastutti ja värikin sopii Neelalle ihanasti. 

Next:in alennusmyynnit ovat tarina erikseen. Siellä on suuret alennusmyynnit kaksi kertaa vuodessa. Päivämäärä on etukäteen kerrottu, ja ihmisiä jonottaa oven takana jo kahdelta aamuyöllä, jotta pääsevät ensimmäisten joukoissa penkomaan suuria alerekkejä kello viideltä aamulla, kun ovet aukeavat. 

Koko sesongin mallisto on alennettu puoleen hintaan, joten nopeat todella saavat parhaat päältä. Nextin lastenvaatteet ovat aivan ihania ja normaalihintaisenakin aivan siedettävissä hinnoissa. Joulun jälkeen menin paikan päälle vasta iltapäivällä, jolloin jäljellä oli aivan muutama hassu vaatekappale, joten nyt kesäalessa halusin löytää kuitenkin jotain neidille sopivaa. 

Herään muutenkin aika aikaisin nykyään, mutta siihen viiteen en edes yrittänyt tähdätä, sillä niin tärkeästä asiasta ei ole kyse. Pyöräilin paikan päälle seitsemäksi, jolloin suurin ruuhka oli laantunut. Shoppailijat kantoivat kassikaupalla vaatetta ulos myymälästä ja toivoin, että minullekin olisi jotain jäljellä. 

Nextin alekengät.jpg

Nextin löydöistä oma suosikkini on ehdottomasti tämä pupukenkäpari. Kovasti muistuttaa Minna Parikan pupukenkiä, mutta lompakolle myötäinen 10 euron hinta oli juuri soppeli. Koko nyt oli kaksi numeroa vielä liian iso, joten näitä katsellaan käytössä sitten ensi kesän puolella. Sukkia nyt ei voi koskaan olla liikaa, joten parin euron sukkapaketti lensi ostoskoriin aika sukkelaan. Vannoin joskus itselleni, etten ikinä ikinä ikinä osta lapselleni valkoisia kenkiä, mutta tässä sitä ollaan. Jo toinen valkoinen tennaripari päätyi Neelan kenkähyllyyn. 

Nextin alelöydöt.jpg

Harmaat röyhelöpaita ja mekko olivat molemmat alle neljä euroa ja sopivat minusta sekä talveen, että kesään. Värikkään haalarin lahkeet laahaa vielä muutaman sentin neidin perässä, mutta ensi keväänä tätä voi jo alkaa käyttämään neuleen kanssa, kuvittelisin.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *