Meidän joulu 2016

IMG_0414new.JPG

Olin pienesti varautunut sellaiseen haikeaan lumisia maisemia ja takkatulia kaipailevaan joulun aikaan, mutta tämähän meni todella mukavasti näinkin. Niin se joulu tuli meille tänne Dubliniinkin ja oli niin rauhallinen ja ihana. 

Tämä oli ensimmäinen joulu minulle, kun vietin sen muualla kuin Suomessa. Koko joulun pyhät vietimme sitä oikein rauhallisissa merkeissä perheen kesken kotosalla vesisadetta ikkunasta katsellen. 

Aiemmat jouluaatot ovat olleen perinteitä kunnioittavia perhejouluja jouluruokineen ja saunoineen. Tällä kertaa meillä oli mahdollisuus viettää omalla tavallamme luoden perinteitä tuleville vuosille.

 

IMG_0396newN.JPG

IMG_0403newN.JPG

Aattoaamuna keitin itselleni riisipuuroa, jota Neela ei vielä saanut syödä ja jota Aimé ei lapsuuden traumojen vuoksi edes halunnut syödä. Aamiaisen jälkeen nukuimme Neelan kanssa usemman tunnin aamupäiväunia. Tällä tavoin odotusaika lahjojen avaamiseen puolittui aivan huomaamatta! Lounaaksi Aimé oli valmistanut pitkään maustunutta pihviä lisukkeena bataattisosetta (joka oli alunperin tarkoitus tehdä uunissa laatikoksi) ja salaattia. 

IMG_0404newN.JPG

Raskaan lounaan jälkeen siirryimme pakettien äärelle. Neela rapisteli ja ohjasi suuhunsa paketointipaperia minkä kerkesi. Oman lahjani olin avannutkin jo pari viikkoa aiemmin, joten sain auttaa Neelaa omiensa avaamisessa. Sieltä paljastui ihania juttuja, kuten pyjama, neule, kirjoja, vaatteita ja leluja. 

IMG_0412new.JPG

Neelalle ja Aimélle yhteisenä lahjana hankin viime Suomireissulta kentän muumimyymälästä Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjan saksankielisenä. Minulle on lapsena luettu tätä kirjaa tosi paljon. Kerroinkin aiemmin, että Aimékin on innostunut muumien maailmasta ja lukikin tätä kirjaa mielellään Neelalle. Jopa neidin nukahdettua lukeminen näytti jatkuvan 🙂 

IMG_0421new.JPG

IMG_0430new.JPG

Jälkkäriksi olin leiponut Kinuskikissan ohjeella tällaisen Irish dream -juustokakun. Oli kyllä niin vaahtoisaa ja raskasta kakkua, että tätähän riitti usemmallekin päivälle jälkiruoaksi. Ensi kerralla taidan tehdä jotain kevyempää ja puolet pienempää, sillä lopun kakun syöminen alkoi mennä suorituksen puolelle. 

IMG_0431new.JPG

IMG_0433new.JPG

Kaikista ruoista eniten olin odottanut tätä juustotarjotinta. Olin kuolannut pinterestistä juustotarjottimia jo viikkoja aiemmin, niin alkoi jo oma houkutella. Tässä olikin meille kahdelle joulupäiväksi tuhottavaa. Minun lemppariruokia on juuri tällaiset monen sortin systeemit, josta voi sitten napsia kaikkea pientä. 

Oli kyllä ihana joulu! Oli maukasta ruokaa, huippua seuraa ja rentouttavaa oleskelua. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *