My Friday / Helteinen arkipäivä
Aamulla herään jo viideltä siitä huolimatta, että aloitan työt vasta puoli yhdeksältä. On aika kiva tehdä kaikki aamutoimet aivan rauhassa ja niiden lisäksi vielä siistiä hieman kotia, että töiden jälkeen sai puuhastella muita juttuja, kuin järjestellä kenkiä eteiseen ja viikattuja pyykkejä kaappeihin.
Puoli kasin aikoihin viedään Neela päiväkotiin yhdessä Aimén kanssa. Neiti sai itse kävellä, sillä rattaat jätettiin tällä kertaa kotiin. Jo aamulla on mukavan lämmin ilma ja siitä se tulee vielä lämpenemään päivän mittaa, kuten muinakin päivinä tällä viikolla.
Irkut täällä ovat jo alkaneet valittamaat helteisistä keleistä ja säätiedotukset ovat laittaneet keltaisen varoituksen päälle, sillä auringon kanssa on oltava varovainen.
Neiti jäi toiselle aamiaiselle päiväkotiin, ja heilutti ”bye bye daddy ja äiti” sieltä muiden lasten joukosta.
Päiväkodilta jatkan matkaa töihin pyörän selässä viillettäen. Kuvan kohta on minun lemppari paikka työmatkani varrella.
Ennen ensimmäistä taukoani saan viestin Aimélta, että hän tarvitsee apuani. Hän oli pyöräillyt juna-asemalle ja jatkanut junalla matkaa töihin keskustaan. Pyörän avain kuitenkin oli jossain vaiheessa viikkoa irrotettu kotiavaimista, eikä se sattunut olemaan hänellä mukana tänä aamuna. Pyörä jäi lukitsemattomana asemalle ja hän teki pikaisen suunnitelman päässään ja astui junaan.
Suunnitelma olikin aukoton ja sujui käytännössä oikein hyvin. Ensimmäinen taukoni sujui kutakuinkin näin: Pyydän vahtimestaria lukitsemaan ulkona olevan pyöräni, sillä tarvitsen lukkoa muualla. Hän ei alkanut kyselemään sen enempää ja lupasi sen tehdä. Otin lukkoni ja astuin taksiin, jonka Aimé oli tilannut. Suuntasin taksilla juna-asemalle n. 5 km päähän työpaikalta ja kävin lukitsemassa pyörän, jota luojan kiitos kukaan ei ollut tunnin aikana kerennyt sieltä nyysiä. Matka sujui aivan mukavasti taksikuskin selostaessa jalkapallosta ja vaimonsa käyttämättömästä salikortista. Palaan työpaikalle juuri ajoissa tauon loputtua.
Lounastauot olen istunut meidän työpaikan terassilla, sillä haluan ottaa kaiken ilon irti tästä ihmeellisen lämpimästä ajasta täällä. Tässä neljän vuoden aikana ei ole ollut yhtään näin pitkää yhtäjaksoista kuivaa ja lämmintä kautta kuin nyt viime viikkoina. Jopa Irlannin ikivihreä nurmikko on alkanut kellastumaan kuivuudesta.
Olen myynyt yhtä kameraa netissä jo kolmen viikon ajan ja tänään vihdoin se tapahtuu. Ostaja itse asuu Etelä-Irlannissa, mutta hän on laittanut Dubliniin matkanneen kaverinsa asialle puolestaan. Aimé on ottanut kameran mukaansa keskutaan ja tapaa ostajan kaverin työpaikkansa lähellä. Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja Aimé laittaa viestiä, että kamera on myyty! Vihdoin! Ei ole helppoa myydä käytettyä tavaraa maassa, jossa kaikki ostetaan uutena ja vanhat tavarat heitetään roskiin, kun niille ei ole enää tilaa tai käyttöä.
Neljältä pääsen viettämään viikonloppua ja työmatkan alun alamäki antaa mukavat vauhdit loppumatkaan. Kotiin paluun voi jo tehdä pelkässä topissa ja shortseissa.
Vien pyörän nopeasti kotiin, vaihdan hikiset vaatteet hellemekkoon ja lähden hakemaan Neelaa päiväkodista. Suuntaamme suoraan kauppaan hakemaan pientä purtavaa. Etnisestä kaupasta haen laatikollisen hunajamangoja ja Dunnesista kasvispyöryköitä ja croisantteja.
Heitämme ylimääräiset kamat kotiin ja asettelemme etupihan viheriölle viltin ja napsimme eväitä.
Neela maistaa hieman pyörykkää ja croisanttia, mutta pian haluaakin jo siirtyä johonkin muualle sanoen: ”lek go”. 2-vuotias ei näytä ihan vielä sisäistäneen piknikin ihanuutta vaan turhautuu nopeasti istuskeluun.
Sinne hän sitten lähtee kaivamaan kuoppaa ja viihtyy tässä puuhassa yhtä pitkään kuin minä viihtyisin viltillä eväiden kanssa.
Iltatoimien jälkeen Neela nukahtaa sänkyynsä ja jatkan touhuamista vielä pyykkien ripustelun parissa. On ihan huippua, kun olen saanut ripustella niitä ulos kuivumaan jo kolmatta viikkoa ja ne oikeasti kuivuvat jopa vuorokaudessa ihan kuiviksi. Normaalitilanteessa joudutaan käyttämään kuivausrumpua, jos meinataan milloinkaan saada kuivia vaatteita päällemme.
Ajattelin, että sohvalle kun istahdan, niin vähän alkaisin sitä Neelan 2-vuotiskuvakirjaa puuhastelemaan ifolorin sivuilla, mutta hyvänen aika sitä onkin väsynyt. Ei tule kuulonkaan mikään aivoja vaativa homma, joten katson yhden jakson Pitääkö olla huolissaa -ohjelmaa katsomosta.
Aimé on ollut illan elokuvissa työporukan kanssa ja tuo tuliaisena minulle pizzaa keskustasta. Päivä päättyy siis pizzan ja hyvän seuran parissa ja puolilta öin uni voittaa.