30 asiaa, joita tehdä viikonloppuna ILMAISEKSI

Siellä varmaan moni suunnittelee kaikenlaista menoa ja meininkiä viikonlopulle. Ehkä tarvitset uuden syysneuleen, ehkä pitäisi kokeilla sitä uutta ravintolaa tai hankkia uusi matto kun se vanha jo niin kyllästyttää…

Teimme täällä hieman budjettia tulevaisuudelle ajatellen pikkuneidin koulutusta, suuria hankintoja ja matkoja. Olen ollut aina melko tarkka rahan kanssa, mutta nyt on pihistettävä entisestään. Erityisesti ajankuluksi shoppailu ja sitä myöden heräteostokset saavat nyt jäädä tekemättä. 

Meillä vietetään tämä viikonloppu ihan vain perheen kesken, sillä yli kuukauden matkustelun jälkeen on hyvä rauhoittua ja keskittyä tähän hetkeen. Pinterestiä selaillessa löysin paljon juttuja, joita voi tehdä kuluttamatta senttiäkään rahaa. 

IG kuvat2.jpg

  1. Kokata jo kaapeista löytyvistä aineksista jotain
  2. Lukea kirja, jonka omistat
  3. Vaihtaa huonekalujen järjestystä
  4. Siivota
  5. Järjestää vaatekaappi
  6. Tehdä uusi soittolista
  7. Pelata lautapelejä
  8. Pakata pikku purtavaa reppuun ja lähteä piknikille puistoon tai metsään
  9. Harjoitella uuden kampauksen tekoa
  10. Laulaa youtube karaokea
  11. Lakata kynnet
  12. Lähteä kävelylle tai pyöräilemään
  13. Maalata, piirtää tai värittää
  14. Valokuvata
  15. Kirjoittaa päiväkirjaa
  16. Joogata tai jumpata youtuben videoiden tahtiin
  17. Vierailla ystävän tai sukulaisen luona
  18. Pestä pyykkiä
  19. Leipoa
  20. Suunnitella seuraavaa matkaa
  21. Tehdä säästösuunnitelma
  22. Käyttää niitä kaapin perukoilta löytyviä hius- ja kasvonaamioita
  23. Järjestellä valokuvia ja vihdoin tilata niistä paperisia versioita
  24. Siivota sähköpostia
  25. Kirjoittaa kirje tai kortti
  26. Asentaa uusi ilmainen sovellus puhelimeen
  27. Järjestellä kosmetiikkaa
  28. Inspiroitua pinterestissä
  29. Soittaa sukulaiselle
  30. Etsiä uusia reseptejä ja laatia viikon ruokalista

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kulttuuri Suosittelen Raha Höpsöä

Rovaniemi / Miten kävikään to-do listan?

 

Lomamatkat on nyt tehty tälle kesälle. Olimme melkein kuukauden ensin Suomessa ja parin päivän hengähdyksen (lue: pyykkimaratonin) jälkeen lensimme Dublinista Wieniin viikoksi tapaamaan Aimén ystäviä ja sukulaisia. Päivitykset reissuilta tulevat nyt tietysti jälkijunassa, mutta tulossa ovat kuitenkin. 

Kurkataanpa minun to-do-listalle, jonka tein Rovaniemen matkaa varten: 

  • Syödä Kauppayhtiön pizzaa, Wakkanain sushia, Choco delin kakkua, Cafe toivon lounasta, Hesen ruishampurilaista ja grillimaustettuja ranskiksia kurkkumajoneesillasyömisiä.jpg

     

    Kauppayhtiön pizza oli todella maukasta ja freeshiä ja myös saman paikan pari eri hampurilaista yllättivät positiivisesti. Wakkanain sushi yllätti pienellä koollaan, mutta maku oli hyvä, minkä sieltä nuhan läpi maistoin. Choco delin mustikka-valkosuklaakakku oli herkullista ja kakkujen rakenne on aina hyvin mielenkiintoinen. Ei mitään peruskakkuja tarjota siellä! Cafe toivon lounaalle en kerennyt mutta sen sijaan söin lounasta Aitassa. Kannatti! Hesessä söin ranskiksia ja tortillan ja muistui ihan kampaamoajat mieleen, kun sieltä aina välillä tuli haettua lounaaksi tämä sama setti. 

  • Syödä grillattua halloumijuustoa, maissia, tomaattia ja makkaraa

Muutaman ensimmäisen lomapäivän aikana oli mukavan lämmintä ja grillasimme pariin otteeseen. Oli hyvvää!

  • Syödä uusia perunoita, fazerin sinistä, Makuunin irtokarkkeja, kauraleipää, rieskaa, ruisleipää, jäätelöä, lohikeittoa ja kotimaisia kasviksia ja marjojalisää syömisiä.jpg

Uusia pottuja, fazerin sinistä, kauraleipää, rieskaa, ruisleipää, lohikeittoa, jäätelöä, kasviksia ja marjoja tuli syötyä taas vähäksi aikaa varastoon. Makuunin irtokarkit jäivät keräilemättä pussiin, mutta varmasti parempi niin. Sokeriähky oli taattu ilmankin, kuten kuvitella saattaa. 

 

  • Juoda niitä makukuplavesiä ja hanavettä niin paljon kuin vaan kerkeän

Kuplavesiä tuli kannettua kaupasta paljon. Jokin niistä (veikkaan sitruunan makuista) oli Neelan vatsalle liikaa, joten loppuloman hieman hillitsin niiden kanssa. Suomen hanavesi – saisinpa vedettyä ne putket tänne asti. Taas juodaan tuota uimahallille maistuvaa vettä. 

  • Viedä Aimé Arktikumiin ja Ounasvaaralle kesäkelkkamäkeen sekä kävelemään pitkospuita pitkin lähteelle tai näköalatornille

 

kesäkelkkailemassa.jpg

metsäretkellä.jpg

 

Arktikumissa kävimme porukalla lounaalla, mutta museo ei enää häntä kiinnostanutkaan. Kesäkelkkamäkeen pääsimme ristiäisvalmistelujen välissä. Näköalatornillakin kävimme pyörittelemässä makkarat nuotion yllä. 

  • Viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa

Oli ihana nähdä kaikkia ajan kanssa ja joitakin useampaankin kertaan. Myös vanhempieni luona kerkesi chillailla, eikä se ollut vain unen ja ruoan tankkauspaikka. 

  • Vaunulenkkeillä, hölkkäillä ja saunoa

Haha, hölkkäillä! Parit vaunulenkit tehtiin kyllä. Saunassakin kävin yksi tai kaksi kertaa. 

  • Käydä mahdollisesti kampaajalla ja hieronnassa. Ultimaattisen mahtavaa olisi myös päästä kasvohoitoon monen vuoden tauon jälkeen
  • kampaajalla.jpg

Onnekseni kerkesin kampaajalle ennen ristiäisiä. Hieronta ja kasvohoito jäivät käymättä, mutta sellaisiin pääsee täällä Dublinissakin. Kampaajalle kun ei voi mennä minne tahansa. Kiitos vielä Scandinavian beautyn Marianne, mun ex-kolleega 🙂 

 

 

wanhat markkinat.jpg

perfect home.jpg

Kävimme myös joka vuosi järjestettävillä Wanhoilla markkinoilla ostamassa metrilakua ja törmäämässä muutamaan tuttuun kasvoon. Serkkuni perheineen pääsi meitä katsomaan Etelä-Suomesta, mikä oli ihana ja tosi tehokas 24 tuntinen visiitti. Pidimme myös äidin kanssa Perfect home -sisustuskutsut, joihin saapui väkeä ihastelemaan sekä sisustustuotteita, että pikkuista neitiä. 

Aitta.jpg

Lähtöpäivänä, sunnuntaina, kävimme vielä veljeni ja äitini kanssa Brunssilla Aitassa. Se oli aivan ihana ja maukas brunssi, josta löytyy varmasti jokaiselle jotain syötävää ja vatsat täyteen. 

Loman aikana ehdimme siis tekemään paljon kaikkea. Tämä loma ei ollut mikään suoritusloma, vaikka minun listasta sellaisen käsityksen saattaisi äkikseltään saada. Oli kiva kirjoittaa ylös silloin tällöin mieleen juolahtaneita asioita, joita Rovaniemellä voikaan tehdä. Tällä tavalla ei tarvinut tulla kotiin harmittelemaan, että ”olisi ollut kiva…”, ”ainiin olisi voinut…” ja ”niin joo sielläkin olisi voinut käydä”. 

 

 

Puheenaiheet Höpsöä