MINIMALISMIMAANANTAI / kosmetiikkaprojektin tilannekatsaus ja pari lempparia
Aloitin tammikuussa aivan tosissaan vähentämään kosmetiikkapurkkejani ja hankkimaan tilalle sellaisia edes jollain saralla hyviä valintoja. Tammikuun kuvasta rastitin kaikki loppuneet/pois annetut tuotteet, joita on 33 kappaletta. Oikealla olevassa kuvassa nähdään tämän hetkinen tilanne. Edelleen siellä koreilee ihan liikaa purkkeja, mutta kuitenkin 16 tuotetta vähemmän kuin puoli vuotta sitten.
Dermalogican puhdistustuotteet vaihtuvat luonnonkosmetiikkaan yksi kerrallaan.
Tätä ripsaria metsästin aika tovin. Halusin löytää Cliniquen lämpimällä vedellä pestävän ripsarin tilalle vastaavan, mutta sellaisen, jota ei ole testattu eläimillä. Tämä Blinc-merkin ripsari on kuulkaas sellainen. Ainoastaan harjasosa oli itselleni liian iso ja harva, joten siirsin edellisen ripsarin harjan kylmästi uuteen putkiloon. Hyvin on toiminut niinkin. Ainoa huomattava ero Cliniquen vastaavaan on ollut se, että tämä kuivuu paljon hitaammin.
Shampoo ja hoitoaine on vaihtuneet palaversioihin. Huulipunat, ne eivät sitten millään ota loppuakseen. Niitä en aio edes hankkia entisten tilalle, ennen kuin niitä on enää yksi ainoa jäljellä. Pikkuhiljaa tästä muodostuu aivan päivänvaloa kestävä paketti. Olen tässä huomannut, että kosmetiikka on kyllä erittäin hitaasti kuluvaa, vaikka olenkin ottanut sen oikein asiakseni.
Yllä olevassa kuvassa on muutama lempituotteeni, joihin olen tässä puolen vuoden aikana tutustunut.
Madaran palasaippuaa sain kahta eri tuoksua ystäviltäni tuliaiseksi ja ne ovat molemmat aivan ihanan tuoksuisia. Ehkä parhaiten niitä kuvaa sana pehmeä, sillä sitä ne todella ovat sekä koostumukseltaan, että tuoksuiltaan. Uskon, että pitäisin muistakin brändin tuotteista tämän kokemuksen perusteella.
Kristallikivideodorantin minulle esitteli luonnontuotekaupan myyjä ja idea kuulosti niin hullulta, että oli pakko kokeilla. Parasta tässä dödössä on se, että hikoilee aivan normaalisti, mutta ei silti haise. Tästä kirjoitin erillisen postauksenkin oikein alkuvuonna. Myös poikaystäväni yllättyi positiivisesti, kun sain hänet kuukausien suostuttelun jälkeen kokeilemaan sitä kerran.
Sukin merkkiä oli myynnissä TKMaxx:ssa, ja ostin kokeiluun, sillä edellinen puhdistusgeeli oli lopuillaan. He kauppaavat tuotteitaan lauseella ”Skincare that doesn’t cost the earth”. Vaikuttaa erittäin lupaavalta. Itse tuote toimii, kuten kuuluukin, eli pesee meikit eikä kuivata ihoa liikoja. Ei valitettavaa.
Lushin palashampoo ja -hoitoaine ovat nyt olleet käytössä useita kuukausia ja olen tykännyt eniten siitä, ettei niitä ympäröi muovipakkaus. Entisenä kampaajana olin hieman huolissaan, että miten tässä käy, mutta hiukseni ovat ottaneet tämän kombinaation hyvin vastaan. Jotkut sanovat, että palatuotteet ovat hieman hitaampia/työläämpiä käyttää verrattuna nesteisiin, mutta minä en allekirjoita tätä väitettä. Palashampoo ja hoitoaine ovat tulleet jäädäkseen.
2B Organic on irlantilaisen naisen oma pieni yritys. Hän itse oli eräässä luonnontuotekaupassa esittelemässä tuotteitaan ja antoi minulle pienen näytteen mukaan tuota yö-öljyä. Olin aivan myyty ja tilasin sitten hänen nettikaupastaan sitä lisää.
Seuraavaksi aion löytää täydellisen luonnonkosmetiikkameikkivoiteen jostain. Dr. Hauschka -merkkiä sain testerin, mutta sen vaaleinkin väri oli kalpeille kasvoilleni aivan liian tumma ja oliivisen sävyinen. Jos teillä on joku ihan killeri tiedossa, niin saa vinkata 🙂