Zero waste lahja

zero waste gift.JPG

Wienin reissulla osallistuimme erään vanhemman pariskunnan päivälliskutsuille. Halusimme viedä jotain mennessämme, ja halusin koota sellaisen Zero waste -teemaisen lahjan. Lahja löytyi Sostrene grene -nimisestä puodista, josta löytyy kauniita asioita, joita ei ole hinnalla pilattu. 

Muoviton maaliskuu oli se, mikä itseäni inspiroi kokeilla koota sellainen lahja, joka ei kuormittaisi muovilla kenenkään jäteastiaa ja jota voi käyttää vaikka joka päivä monen vuoden ajan. 

Pieneen tuliaiseen kuului kestokassi, johon kaikki muut tuotteet pakattiin. Näin ollen säästyttiin kertakäyttöiseltä paketointipaperilta. Kassista löytyi samaa kuosia olevat patalappu ja esiliina, johon talon emäntä ihastui heti ja puki sen päällensä saman tien.  

Puinen tiskiharja vaihtopäällä on siitä kiva, että se kestää pitkään, eikä sisällä yhtään muovia. Ymmärtääkseni vaihtopää on jopa biohajoava, jolloin sekajätettä ei synny ollenkaan. 

Pieni seeprakukkaro oli niin söpö, ettei sitä voinut kauppaan jättää. Mikäli pariskunta ei sitä itse tarvi, voivat he sen antaa vaikka eteen päin jälkeläisilleen tai heidän lapsilleen. 

Muita kivoja ideoita lahjaksi, tuliaiseksi tai muistamiseksi, jotka ovat astetta ympäristöystävällisempiä: 

Huonekasvi ruukussa

Itse leivottu leipä tai muu leivonnainen

Palasaippua tai -shampoo

Hedelmiä ja niille kestopussukka

Metallinen tai lasinen vesipullo

Irtoteetä tai kahvia

Termosmuki

Kynttilöitä

Metallisia pillejä

Puheenaiheet Vastuullisuus

Bullet journal / Minimalistinen huhtikuu

Oho! Meni vähän pitkäks tämä huhtikuun BuJon esittely, mutta tässäpä tämä nyt on. Maaliskuun karnevaalitunnelmien vastapainoksi tässä kuussa ihastellaan vähän rauhallisempaa, mustavalkoista linjaa. 

20180410_093555.jpg

Yhdellä aukeamalla näkymä koko kuukauden suunnitelmista ja muistilistoista voi olla aika kätevä. 

20180410_093649.jpg

Minun päiväohjelma ei paljoa tilaa vie, joten aika näppärästi mahtuu reilu kaksikin viikkoa yhdelle aukeamalle tällä tavalla. Vähän voi sitten kirjoitella muistilistoja tuohon viereen kullekin viikolle. 

20180410_093746.jpg

20180410_093825.jpg

Listasin yhdelle sivulle vähän tällaista ruokasuunnittelun tynkää. Ajatuksena siis listata kaikkea aamupalaksi, välipalaksi ja pääruoaksi sopivaa. Tästä voi sitten kurkata ideaa, että mitähän sitä kokkais, käyttämättä sitten tosipaikan tullen liikaa aikaa ajatellen, että mitähän niitä vaihtoehtoja oikein edes on. 

Minulla on edelleen hakusessa sellainen oikeasti toimiva ja kätevä ruokasuunnittelusysteemi, joten tässä kuussa kokeillaan tämmöstä ja ensi kuussa jotain toisenlaista sitten. Ideoita otan mielelläni vastaan.

Puheenaiheet DIY Höpsöä