Vietin loppuviikon päivät kahdestaan Neelan kanssa kotona hänen vielä toipuessa kurkunpääntulehduksesta. Olihan se ihana viettää aikaa Neelan kanssa ilman kiirettä mihinkään ja antaa toisen tervehtyä rauhassa, vaan täytyy sanoa, että on tämä kotona oleilu erilailla raskasta kuin töissä käyminen. Vaikka kuinka siivoat ja viet tavaroita oikeille paikoille, ei ole sekuntiakaan, että kaikki olisi tip top. Juuri kun olet saanut tiskattua, niin onkin taas jo ruoka-aika. 

Perjantai-illan kasvohoito olikin aika hyvään aikaan, niin pääsin vähän rentoutumaan viikonlopun alkajaisiksi. Neela oli kuulemma nukahtanut ennen kuin pyjama oli ehditty pukea hänen päälleen, joten Aimékin sai hetken tv-sarjojen parissa.

Meidän kylän kampaamo-kauneushoitola on meiltä parin minuutin pyörämatkan päässä. Olin siellä käväissyt pari kertaa hankkimassa Dermalogican tuotteita ja tilat näyttivät viihtyisiltä, joten ajattelin, että sinne voisi joskus tulla aivan ajan kanssa. Kampaamopenkkiin en toki taida istahtaa, sillä suuri kampaamon puoli on harmaan kemikaalipilven peitossa, eikä hengittä,minen siellä tunnu oikein miellyttävältä. 

Olin paikan päällä tietysti ajoissa, niin ehdin hieman seurailla paikallisen kampaajien puuhia. Vähän haikeudella muistelin omia kampaaja-aikojani. Melkein jo hain sinnee töihinkin kerran, kunnes tosiaan astuin sisään ja näin sen kemikaalipölyn määrän. 

Minut pyydettiin sisään takatiloihin, jossa oli useampi hoitohuone. Huoneessa oli mukavan hämärä valaistus. Kävimme pikaisen keskustelun kosmetologin kanssa ja asetuin hoitopöydälle lämpimän viltin alle. 

Itse hoitoon kuului myös ihon puhdistus ja nopeahko kasvohieronta. Yllätyksekseni ennen ihon puhdistusta ei laitettukaan höyrylaitetta pöhisemään vaan laitettiin sellaista kuplivalta tuntuvaa ainetta kasvoille pariksi minuutiksi. Se kuulemma rikkoo mustapäiden päällimmäisen proteiinipinnan, jolloin ne on helpompi puristaa ulos. Kaikkea sitä.

Hieronnan jälkeen jäin naamio kasvoillani rentoutumaan 10 minuutin ajaksi. Puolitoista tuntia kului super nopeasti ja hoito oli todella rentouttava. Kosmetologi oli oikein mukava nuori nainen, joka ei höpötelly ihan liikaa, mutta kuitenkin sen verran, että tilanne ei ollut kiusallinen. Irlantilaiseen tapaan hän käytti paljon ylistyssanoja, kuten ”they’re goorgeus, aren’t they”, puhuessaan esimerkiksi käyttämistään Dermalogica tuotteistaan. Muutaman tuotenäytteenkin sain mukaani kokeiluun. 

Kotiin saapui rentoutunut nainen ja Aimén mukaan ihoni suorastaan hehkui. Saamani tuotenäytteetkin alkoivat kiinnostamaan häntä, mikäli niillä saa näinkin näkyviä tuloksia aikaan. 

Tänä viikonloppuna on missiona saada lopetettua neidin yötarjoilut ja nukuinkin jo yhden yön meidän vierashuoneessa Aimén hoitaessa yöheräämiset. Pari kertaa havahduin itkuun, mutta suurta draamaa ei onneksi tarvinut kuunnella sivusta. Oli kuulemma helppoa saada neiti nukahtamaan uudestaan. Ilmeisesti olenkin tarjonnut maitoa öisin aivan tavan vuoksi ja vain saadakseni hänet pian nukahtamaan uudelleen. Näköjään ilmankin pärjää, kun sitä ei ole siinä vieressä tarjolla. Harjoitukset jatkuvat taas ensi yönä ja toivon mukaan saamme pian nukkua kokonaisia öitä heräämättä aivan koko perhe.

Aamulla aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten lähdimme pienelle aamiaisenhakureissulle. Matkan varrella pysähdyimme hetkeksi keinumaan.

Paikallisen Liettualaisen leipomon tuoksu houkutteli meidät sisään, ja nappasimme matkaan yhden kanelipullan ja yhden makean piiraan. Dunnestoresista kävimme hakemassa muita aamiaistarpeita ja kävelimme nälkäisinä ja voimattomina takaisin kotiin syömään.

Tuoreet leipomukset pöytään ja Neelan suosikki munakokkeli tulille. Aamiainen oli niin täyttävä, että ei tuntunut olevan nälkä enää koko päivänä. 

Nukuimme pitkät päikkärit neidin kanssa runsaan aamiaisen jälkeen. Aimén lähtiessä jalkapallomatsiin lähdimme neidin kanssa vähän kävelylle puistoon heräilemään horroksesta, joka ainakin minulla jää aina päikkäreiden jälkeen päälle. Neela käveli pitkänkin matkan ja jäi välillä tutkimaan nurmikkoa ja tyhjiä cokis-tölkkejä, joita oli näköjään viljelty pitkin tien vierusta. Neiti ei olisi millään malttanut kääntyä takaisin päin. Olisi vain kävellyt loputtomiin vapaudentunteessaan, joka huokuu hänessä kun hän pääsee aivan itse kävelemään kotiovelta puistoon. Kädet vain huitovat sivuilla ja vauhti kiihtyy viikko viikolta.

Illaksi meidän kolleega ja hänen tyttärensä ovat tulossa meille kylään. Ajattelin valmistaa helpointa mahdollista ruokaa, nimittäin pestopastaa. Ajattelin heittää purkillisen valmista pestoa keitetyn spagetin joukkoon ja pilkkoa fetajuustoa ja avokadoa höysteeksi. Kaapista löytyi myös pähkinöitä, jotka saattavat hyvinkin sopia kuvioon myöskin. 

Huomenna sunnuntaina ajattelin ottaa aika rauhallisesti, sillä aavistan pieniä flunssan oireita alkaneen ja on vähän voimaton olo. 

Nyt on tapahtunut sen verran paljon viime aikoina, että kokoan ne vain tällaiseksi yhdeksi läjäksi vain tänne ja sitten yritän jatkossa jäsennellä yksityiskohtaisempia postauksia, kun tilanne tasoittuu.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun viisi viikkoa sitten Aimé lähti elämänsä hurjimmalle matkalle, nimittäin synnyinseuduilleen Kongon Bukavuun. Matkasta hurjan teki se, ettei hän ole käynyt siellä sitten taaperoiän, jolloin hän lähti äitinsä matkaan Itävaltaan. Aimén isoisä on siellä Kongossa elänyt jo aika pitkän elämän ja on odottanut Aimén näkemistä jo vuosia. 

Hän halusi lähteä tämän ensimmäisen kerran sinne yksin, sillä ei oikein tiennyt minkälainen maailma häntä siellä odottaisi. Olemme kyllä ajatelleet lähteä sinne sitten kaikki yhdessä, kunhan vain Neela kasvaa isommaksi ja muistaisi sitten myöhemmin matkasta jotain. Täytyykin alkaa pistää pennosia sukan varteen, sillä sen verran arvokasta tuntuu olevan moinen reissu.

Kolme ja puoli viikkoa oli daddy poissa kotoa, jolloin taas minun perheen jäseniä vuoron perään saapui Suomesta Dubliniin pitämään minulle ja Neelalle seuraa. Tänä aikana olin itsekin muutamia päiviä kesälomalla, jolloin pääsin viettämään aikaa vieraiden kanssa. Vaan kävipä yhtenä päivänä niin, että olin kuvitellut seuraavan päivän olevan vapaa, sillä niin olin itselleni yhteen kalenteriin merkannut ja siinä ajatuksessa elänyt, vaan ei mennytkään ihan niin. En ollutkaan koko päivää edes anonut vapaaksi, vaan vasta sitä seuraavat päivät. Sen ei-sittenkään-lomapäivän minulla oli koko ajan sellainen olo kuin olisin raahautunut lomaltani töihin. No, onneksi emme olleet suunnitelleet sille päivälle mitään suuria, joten suurta vahinkoa ei tapahtunut.

Ensimmäisenä tulivat isoveljeni Henkka tyttöystävänsä Iidan kanssa, heittäen ylefemmat Aimén kanssa lentokentällä. Heidän kanssa kävimme Ring of Kerry reissun vuokra-autolla ja visiteerasimme muutamassa paikassa myös täällä Dublinin alueella. Vein heidät Greystonesiin lounastelemaan The happy pear kasvisruokaravintolaan ja pyörimään lähiostarilla ja keskustan kaupoilla.

Kävimme myös Epic nimisessä museossa (kuvassa), jonka Iida oli bongannut instagramista. Siellä oli mielenkiintoisella tavalla kerrottu Irlannin historian vaiheista, joista minulla ei ollut aavistustakaan. Parasta tässä paikassa oli passi, johon kerättiin leimoja jokaisen näyttelyn kohdalla. Passi toimi myös karttana, josta oli helppo seurata omaa sijaintia ja sitä, kuinka paljon on vielä edessä. 

Henkan ja Iidan jälkeen saapui Dubliniin isäni, joka toimi assistenttinani yllä olevan kuvan puskan leikkuussa. Hän myös kokkaili meille kasviruokaa, sillä oli kai lukenut blogista, etten enää mielellään lihatuotteita söisi. Oli kuulkaas tarjolla herkullista uuniperunaa ja kasvisgratiinia, vain pari mainitakseni. Kertyi hänelle sellaista pikku hommaa To-do listalle siksi ajaksi kun olin itse töissä ja Neela päivähoidossa. Vaihtui lamput katoissa toimiviin ja pyörän kumikin on taas ehjä. 

Viimeisen viikon ajaksi saapui äitini. Pari päivää olin vapaalla, jolloin kävimme hoitamassa Neelan vauva-ajan viimeisenkin rokotuksen ajan tasalle ja vierailimme Malahide nimisessä kylässä Dublinista pohjoiseen päin. Siellä en ollut koskaan itsekään käynyt aiemmin. 

Reissu alkoi totta kai lounaan merkeissä, jonka jälkeen tepastelimme rantaviivaa pitkin. Pikkuisen taaperon kanssa kävely on sellaista yksi askel eteen ja kaksi taakse, jonka jälkeen jäädään puhdistamaan lehtiä ja muuta roskaa aidan päältä jopa kiusallisen pitkäksi aikaa. Sadepilvet vainosivat meitä uhkaavasti.

Kävelyn päätteeksi istahdimme jälkkäreille, ja saimmekin juuri lautaset nuoltua kun alkoi satamaan. 

Kyllä paikat kiilsi, kun Aimén kotiin tulo lähestyi. Äiti sai olkkarin ikkunat taas läpinäkyviksi, verhot pestyä ja lyhennettyä ja huonekalutkin olivat siirtyilleet päivän mittaan uusille paikoille. Sellaisia asioita oli tehty minun poissa ollessa, jota itse on katsellut kuukausia, saamatta aikaiseksi alkaa tekemään.

Aimé saapui vihdoin ja viimein kotiin. Koko kolme ja puoli viikkoa olimme vain viestitelleet, sillä puhelut pätkivät ja videopuheluista ei toivoakaan. Sähköä oli Kongon päässä saatavilla satunnaisesti ja kännykkääkin oli pitänyt ladata naapurissa. Olihan vain ihana saada mies takaisin. Neelakin tuli Aiméa ovelle halaamaan ja seurasikin daddyn perässä joka paikkaan. Olihan hän oppinut kunnolla kävelemään tänä aikana.

Hänen reissu oli ollut hyvin tunteikas ja monella tavalla yllättävä. Olihan hänellä jonkinlaisia muistikuvia lapsuudesta ja loput mielikuvia, jotka täydentyivät taas tositarinoiksi. Kaikista tajunnanräjäyttävin juttu synnyinmaastaan Aimélle taisi olla hymyilevä kuu, joka loistaa siis aivan toisin päin kuin meillä täällä pohjoisessa. Ruoka oli maistunut todella hyvältä, sillä kaikki oli paikallista. Ruoka ei kuulemma lopu siellä kesken, sillä Kongossa kasvaa aivan kaikkea. Sainkin tuliaisena kaksi mangoa, jotka olivat ihan super makeita ja mehukkaita. 

Sain myös kaksi afrikkalaista mekkoa, joista toisen oli Aimén sisko tehnyt. Neelakin sai kolme ihanaa, värikästä mekkoa ja tepastelikin pitkine helmoineen ympäri kämppää innoissaan.

Paljon hyvää, mutta myös huonoja juttuja hän oli matkallaan kohdannut. Siitä huolimatta, että siellä yhteiskunnassa on paljon parannettavaa, ovat ihmiset kuitenkin paljon onnellisempia kuin täällä. Eräs sukulainen oli hänelle kertonut, että he elävät päivä kerrallaan paremman huomisen toivossa, että ”jonain päivänä kaikki tulee olemaan paremmin kuin nyt”. 

Vaan eipä loppuneet aktiviteetit tähänkään. Nyt viime lauantaina saimme vieraaksemme serkkuni Katien Lontoosta. Hän saapui viettämään pientä kesälomaa tänne Dubliniin. Lauantai-iltana hän jäi mielellään vahtimaan Neelan nukkumista Netflixin parissa, kun me Aimén kanssa suuntasimme meidän kylän ainoaan pubiin extempore deiteille. 

Vaan eipä loppuneet aktiviteetit tähänkään. Nyt viime lauantaina saimme vieraaksemme serkkuni Katien Lontoosta. Hän saapui viettämään pientä kesälomaa tänne Dubliniin. Lauantai-iltana hän jäi mielellään vahtimaan Neelan nukkumista Netflixin parissa, kun me Aimén kanssa suuntasimme meidän kylän ainoaan pubiin extempore deiteille. 

Selfie-serkun kanssa kävimme yhtenä päivänä minun töiden jälkeen keskustassa. Vein sekasyöjän kasvisruokaravintolaan. Ei ollut menestys, mutta jälkkärikakku kelpasi onneksi. 

Sain yksi päivä ajatuksen, että alan maalaamaan tauluja. Ehdottomasti sellaisia abstrakteja. Jos kehtaan, niin voin näyttää niitä sitten joskus teillekin. Katsoin muutaman maalausvideon youtubesta ja ostin värejä ja yhden kanvaksen, alle kympillä kaikki. Ei ollut liian kallista. Uskon, että jään voiton puolelle jos saan tauluja joskus kaupaksi. Äiti ainakin laittoi yyveen ja aaveen sille ensimmäiselle. 

Neela on valitettavasti saanut taas päiväkodista uuden taudin, kurkunpäätulehduksen tällä kertaa. Kaikkia mahdollisia oireita on raukka joutunut potemaan viikon sisään. Pari päivää kävi välillä päikyssä, mutta uusien oireiden ilmennyttyä vein neidin lääkäriin. Hän nukahti varttia ennen aikaansa, joten päästin edellisen vauvelin vastaanotolle ennen meitä, niin hän sai nukkua hieman pidempään. Meillä kun ei ollut kiire mihinkään. Olenkin nyt ollut täällä kotona hänen kanssaan eilisen ja tämän päivän. Tänään olen syönyt jo puoli paketillista vohveleita nutellalla ja banaanilla. Ei taida olla minun juttu tämä kotona hengailu, kun tuolta keittiön kaapeilta on niin hiton hankala pysyä poissa. 

Huomenna illalla menen meidän kylän kauneushoitolaan ensimmäistä kertaa, sillä olen varannut itselleni kasvohoitoajan. Varasin ajan tahallani illaksi niin, että voin sitten vaikka mennä suoraan rentoutuneena mennä nukkumaan, jos siltä sattuisi tuntumaan. 

Ensi viikolla saan ystäväni Nooran meille tänne kyläilemään. Ennen kuin hän edes oli varannut lentojaan, ilmoitin Aimélle, että lähden sitten hänen kanssaan lauantai-iltana pitkälle höpöttelyillalliselle. Sellaiseen minulla ei olekaan ollut tilaisuutta sitten herran aikoihin. 

Meidät on kutsuttu häihin, jotka ovat jo parin viikon päästä. Pari on afrikkalaissyntyinen ja Aimén ystäviä. Kerran vain olen heidät tavannut aikaisemmin, mutta olen aika innoissani näistä häistä. Olen kai sellainen hääintoilija ja todella utelias näkemään erilaisia ratkaisuja mitä parit ovat häiden suhteen tehneet. Itse hääjuhla alkaa vasta kuudelta illalla, ja olemme varanneet meidän tutuimman kolleegan meille lapsenvahdiksi, sillä Neelan iltapuuhat alkavat juuri siihen aikaan. Ajattelin, että hänelle on mieluisampaa nukkua omassa sängyssään, kuin hääpaikalla kärryissä. Hääpaikka, eräänlainen spa hotelli sijaitsee meiltä 20min ajomatkan päässä, joten ei ihan liian kaukana. 

Tässäpä viime aikaiset tapahtumat tällaisena aivopieruna. Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun asti 🙂