Vuosi vaihtui uuteen ja onkin aika muistella hetki sitä edellistä. Ihan näin ulkomuistista sanoisin, että päällimmäisenä tästä vuodesta jäi päällimmäisenä mieleen elämääni täysin mullistava asia. Minusta tuli äiti! Eihän sitä oikein vieläkään oikein tajua. Niin ihmeellistä se on. Sitä vain elää päivä kerrallaan pitäen huolta maailman rakkaimmasta ihmisestä. Siinä sohvalla Aimén vieressä istuessa seurailimme neidin pyöriskelyä paikasta toiseen ja mietin, että tuollainen ihana tyttö täällä vain touhuilee menemään. 

Vuoden 2016 voisi oikeastaan jakaa kahteen osaan: alkuvuoden odotusaikaan ja loppuvuoden vauva-arkeen. 

Alkuvuodesta raskaus alkoi kunnolla näkyä. Vatsa oli ihanan kokoinen ja olo oli hyvä lukuunottamatta selkävaivaa, johon kiropraktikon apu oli kultaakin arvokkaampaa (ne olivat elämäni kalleimpia viisiminuuttisia). Pyöräilin päivittäin töihin vatsani kanssa, mutta kolleegoiden painostuksesta aloin harkitsemaan bussikyytiä. Bussikyytiin vaihdoin vasta sitten kun polkiessa polvet osoittivat toinen itään ja toinen länteen. 

Ainoa suuri hankinta olivat vaunut, jotka löysimme kaytettyinä, mutta hyväkuntoisina. Yllätyin ihmisten anteliaisuudesta ja milloin kukakin ilmoitti lahjoittavansa meille vauvojen vaatteita, kylpyammetta, mooses kehtoa, sitteriä ja muita tarpeita vauvaa varten. 

Vaan toipa alkuvuosi tullessaan myös pelon koko loppuvuodelle. Kotiimme murtauduttiin ollessamme itse nukkumassa ja se olikin hirvein herätys ikinä. Joku idiootti vei mennessään minun läppärin kuvineen kaikkineen, kameran, kuulokkeet ja Aimén rannekellon. Sen jälkeen onkin ovet olleet visusti lukittuna ja moneen kertaan tarkistettu ennen nukkumaan menoa.

Äitiysloman alkaessa järjestin itselleni babyshowerit, joihin olimme leiponeet yhdessä herkkuja Suomi-ystävieni vieraillessa meillä. Olimme myös kokkailleet pakastimeen ruokaa vauva-aikaa varten. 

Äitiysloma meni mukavasti leipoen, kokkaillen ja vauvan vaatteita useampaan otteeseen järjestellen. 

Sitten koitti päivä, kun pienokainen syntyi. Synnyttäminen oli kyllä hurjaa hommaa ja aika sankarifiilis tulee kyllä aina kun niitä kivuliaita tunteja muistelee. Ainakaan vielä ei ole muistot kultaantuneet tästä tapahtumasta.

Pikkuinen neiti on maailman ihanin ja niin sitä tuijotellaan hänen touhujaan päivästä toiseen. Neidin ensimmäiset viikot Aimé oli isyyslomalla ja opettelimme yhdessä vauvan hoitoa ja minä imetyksen saloja. Se oli kivuliasta, mutta kaiken sen kivun arvoista. Olin päättänyt, että imetys tulee onnistumaan, sillä äidinmaidolla halusin vauvan kasvavan ensimmäiset kuukautensa ja siitä parasta ravintoa saavan niin kauan kuin vain mahdollista. 

Kesä meni nopeasti vauva-arjen ihmeellisessä maailmassa. Vihdoin elokuussa tämä pienokainen sai kasteessa tarkoin varjellun nimensä. Ristiäiset pidettiin Rovaniemellä ja niin ihana tilaisuus se oli lähimpien sukulaisten ja neidin kummien läsnäollessa. 

Suomiloman jälkeen kävimme vain kääntymässä nopeasti Dublinin kotona kun suuntasimme lentokoneen nokan kohti Wieniä. Siellä saimme nauttia helteestä, Aimén sukulaisten seurasta ja Kongolaisesta ruoasta. 

Syksy saapui ja arki sen mukana. Neidin kanssa alkoi muotoutua mukavasti rullaava päivärutiini. Viikotkin vierivät aivan huomaamatta. Oli viikkoja, jolloin Lidlissä käyminen oli viikon ainoa meno ja jopa kohokohdaksi nimettävä tapahtuma. 

Marraskuun Suomiloma tulikin sopivaan kohtaan ja sai sosialisoida sukulaisten ja ystävien kanssa niin paljon kuin vain viikossa kerkesi. Vietettiin ristiäisiä ja pikkujoulujakin siellä. 

Dublinin talvi on hellinyt äitiyslomalaista, sillä nurmi vihertää ja aurinkoisia päiviä on enempi kuin sateisia!

Joulua ja joululomaa vietimmekin tässä kotosalla joulukalsarit jalassa ja uuden vuoden tuomia uusia tuulia pohdiskellen. Pähkinänkuoressa vuosi 2016 oli hyvinkin vauvakeskeinen sisältäen muutaman matkan ja paljon kotoilua.