Rennointa on lähteä yksin ostarille

Minulle luontaisin ja helpoin tapa ottaa omaa aikaa on lähteä ostoskeskukseen. Sillä tavalla lataan akkuja. Haluan lähteä sinne nimeomaan yksin, sillä on stressaavaa koittaa olla yhtä aikaa nälkäinen ja kiinnostua samoista räteistä jonkun toisen kanssa. Joskus on aivan mukavaa lähteä sinne jonkun kanssa, mutta silloin ei hoidella paljon niitä omia asioita, koska muiden mielipiteet sekoittaa pasmani ja tulen tehneeksi hätäisiä päätöksiä, joita sitten myöhemmin saatan katua. 

Vaikka ekologisuus ja maailman pelastus onkin lähellä sydäntäni, en ole vielä osannut luopua täysin tästä tavastani haahuilla ostarilla. Olisi lompakolle ja luonnolle parempi, jos hiippailisin metsään meditoimaan, mutta se ei vain nyt tunnu omalta, eikä täällä meidän lähellä ole edes metsää mihin mennä. Siellä ostarilla yritän kuitenkin tehdä sellaisia asioita, jotka ovat ainakin jollakin asettamallani mittarilla hyviä ja oikeita. 

Pesin oikein tukankin aamulla ennen lähtöä, kun oli niin spesiaali päivä tiedossa. Letitinkin sen oikein kahdelle letille ihan kuin silloin nelosluokalla aikoinaan. Onneksi muoti kiertää ja taidot pysyy. Fun fact: Minun luokkakuvissa välillä about 4-9 luokilla on minulla joka toinen vuosi letit ja joka toinen vuosi hiukset auki. 

Sillä aikaa, kun minä haahuilin ostarilla, olivat Aimé ja Neela viettämässä aikaa yhdessä jalkapallokentän laidalla katsomassa Aimén joukkueen matsia. Tekstasin sinne heille, että tulin syömään pizzaa Milanoon, johon Aimé tuumasi, että heille kans. No, tilasin itselleni vegaanin pizzan ja hetken päästä pöytää kohti kiikutetaan sellaista, mutta ei toki sitä, jonka olin tilannut, vaan joku toinen vegevaihtoehto. Tarjoilija kysyi josko minulle sopisi syödä nyt saman tien tämä väärä,  vahinkopizza ja ottaa sitten mukaan se oikea. Toinen näistä olisi minulle ilmainen, luonnollisesti. Kokkikin tuli pyytämään anteeksi ja selostamaan, että miten se asia hänen kohdallaan oikein menikään ja pahoitteli kovasti. Olin ihan että ”No worries” ja myhäilin mielessäni, että ”ILMAISTA PIZZAAAAAA”. Lähtiessäni ravintolasta pakkasin pizzalaatikon muumikassiini uusien housujen viereen ja jatkoin matkaa. 

Yllä kuvassa minä ja muumikassini. Ylläni minulla on isoveljeni tyttöystävän vanha villakangastakki. En ehkä olisi sellaista itse ostanut kaupasta, mutta pidän sitä erittäin mielelläni siksi, että olen onnistunut kerrankin saamaan päälleni jotan käytettyä, joka jollain tavalla miellyttää minua. Kävin kerran tuolla Dublinin keskustassa kirpparilla haistelemassa ilmaa ja tekemässä sellaista siedätyshoitoa, että joskus vielä voisin ostaa vaatteeni sieltä, mutta tie näyttää vielä olevan pitkä ja kivinen. Tästä kokeilusta on jo kohta kuukausi, enkä ole saanut itseäni kirpparille uudelleen, mutta lähellä ollaan oltu, nimittäin TKMaxx:ssa. Se on sellainen kauppapaikka, johon erinäiset brändit kuskaavat ylijäämätuotteensa edellisiltä kausilta. Olo on kuin kirpparilla, mutta ei tarvitse pelätä ummehtuneita hajuja ja kirppuja. 

Joskus ostin vaatteita kirpparilta, mutta kotiin tuodessa ne näyttivätkin sellaisilta, joita olisin itsekin kiikuttanut kirpputorille. Minulla katoaa kirppareilla taju omasta tyylistä, siitä nykyisestä siis. 

Haluaisin palata vielä vähän tuohon villakangastakkiin, jonka tekee kauniiksi mielestäni se, että se on uusiokäytössä minulla, kun se ei enää sopinut jollekulle toiselle. Luin Nollahukan instagram tililtä sellaisista lasipulloista, jotka olivat nyt kukkamaljakoina. Pullot eivät itsessään olleet kovinkaan kauniita, vaan ihan tavallisia viini- tai kaljapulloja, mutta kirjoittajan mielestä ne teki kauniiksi juuri se fakta, että ne oli saatu uusiokäyttöön sen sijaan, että olisivat päätyneet lasin kierrätykseen. 

Ostarilla käydessäni tapoihini kuuluu käydä lempikaupassani Sostrene Grene:ssä. Tällä kertaa jäin tutkailemaan suklaalevyjä, jotka eivät suoranaisesti sisältäneet maitoa, mutta sopivat vain vegetaristeille. Kuvassa oli majava ja sisällysluettelossa luki yhtenä ainesosana luontainen aromi. Olikohan se juuri sitä majavan peräaukosta puristettua ainesta? Hetken googleteltuani löydin sen brändinkin, Gnaw. Vai olikohan siinä kuvassa sittenkin orava. En kuitenkaan uskaltanut ostaa kyseistä suklaata, enkä muutakaan tällä kertaa tästä kaupasta. 

Tässä kuvassa odotan bussia kotiin ja kuuntelen Auta Antti -podcastia, johon ihastuin perjantaina ja jota olen pitkin viikonloppua kuunnellut. 

Alla lista mitä kaikkea ostin. Listan lisäksi myös perustelut perään, sillä eihän nykypäivänä saisi ostaa enää ikinä mitään, kun kerta kaikkea on ja ilmasto lämpenee. 

• Lasinen vedenkeitin. Vanha vedenkeitin on ollut meillä jo neljä vuotta ja sitä ennen ties kuinka monta vuotta edellisillä asukeilla. Muovikannun sisus oli enempi ruskea kuin valkoinen, joten sen aika on nyt ohi. Nyt uusi lasinen vedenkeitin sytyttää sinisen valon ja veden kuplintaa voi seurata aamulla, kun vielä muuhun ei kykene. 
• Blenderi, jossa liitinosat on metallia. Olen onnistunut hajottamaan jo KAKSI blenderiä niiden hiton muovisten osien kestämättömyyden vuoksi ja olen kissojen ja koirien kanssa etsinyt kestävämpää vaihtoehtoa. 199 euron bullet blenderi oli nyt hintaan 99€ ja kaikki liitinosat on metallia. Halleluja mikä löytö! Merkki on Sage ja menin noutamaan sitä kutsumalla sitä ”Saageksi”, johon myyjä korjasi, että ”You mean SEIDSH”. Hävettää vielä huomennakin. 
• Tekonahkahousut. Pidin edellisiä kolme vuotta ja niiden pinta oli niin repaleinen, ettei niitä kehdannut enää pitää. Tiedän, että tulen käyttämään näitä uusia aivan yhtä paljon. 
• Puuvillainen paita. Jostain syystä minulla on vaatekaapissa ollut aukko paitojen kohdalla. Siis, että olisi pitkät hihat ja joka ei vaadi neuletakkia päälle. Nyt löysin sellaisen. 
• Rannekello. Nyt alkaa mennä jo hullutteluksi, mutta olen harkinnut tätä jo pitkään. Joskus se tekee hyvää hemmotella itseään vaikka ostamalla uusi kello. Mustaa kelloani tulen pitämään ainakin seuraavat 70 vuotta, sillä niin ajaton malli on kyseessä. 

Testailin vähän tuota uutta blenderiä ja tuli niin sileää settiä, ettei sellaista tässä taloudessa ole ennen nähty. Oli vissiin aika kovaääninen kapistus, kun Neela kipitti olkkarin sohvalta huutamaan jalkojeni juureen, että ”DON’T. DO. THAT!”