Suomilomalla / Helsingissä

Vietimme Neelan kanssa Suomessa reilun viikon, josta noin puolet Helsingissä ja puolet Kannuksessa. Samaan aikaan Aimé sukuloi Itävallassa.

Ennen, kuin voi edes kuvitella reissaavansa lapsen kanssa, on tehtävä hirvittävä määrä etukäteissuunnittelua ja metatyötä matkaa varten. Että jos siellä ruudun toisella puolella on reissuun lähtijöitä niin täältä löytyy valmiiksi suunnitellut pakkauslistat ja to-do-listat. Pakkauslistan kirjoitus alkoi jo useita viikkoja etukäteen. Viimeisen viikon päässä pyöri vain lentokoneessa syötävät eväät, siellä tarvittava vaippojen määrä, käsien riittävyys kaiken tavaran kantamiseen ja tuliaisten hankkimiseen. Koska lensimme Norwegianilla, oli varauduttava myös myöhästymisiin sekä henkisesti että tavaroiden kanssa.

Menolentohan oli kuin olikin n. 7 tuntia myöhässä, jonka toki tiesimme jo lähtöaamuna, jolloin jäimmekin kotiin odottamaan parempaa ajankohtaa kentälle menoon.

Upeassa piirroksessa kuvattuna minä kaikkine kantamuksineen lentokentällä: reppu selässä, lapsi kantorepussa, kassi kädessä, kassissa lapsen reppu sekä eväät. Dublinin lentokenttä on siitä vähän ikävä lapsen kanssa, kun siellä ei ole sellaisia kärryjä ollenkaan; ei tavaroille, eikä lapselle. Siinä mielessä rakastan Helsingin lentokenttää, kun se tarjoaa mahdollisuuden kevyempään kävelyyn portille lapsen kanssa. Omat rattaat saisi Dublinin kentällä ottaa portille asti, mutta tykkään mielummin pakata ne niiden omaan laukkuun välttyäkseni rikkoontumiselta. Rattaiden laukkuun laitan usein myös kaikki kosmetiikat ja muut painavat, sillä rattaille ei ole asetettu painorajaa. Lisäksi ne on kassiin pakattuna myös helpompi siirtää kentällä autoon ja sieltä yöpaikkaan.

Viikonloppuna vierailimme Helsingin kaupunginmuseon lasten kaupungissa, johon on ilmainen sisäänpääsy. Ymmärsin, että monet perheet piipahtavat siellä harva se päivä leikkimässä ja vierailemassa mummolassa.

Lasten kaupungissa on sellainen söpö pikku kauppa, jossa saa leikkiä makkaroilla, perunoilla, leivillä yms. Ihastuttavin hetki oli se, kun Neela keräsi kulhoonsa kalan, jota alkoi sitten silittää ja syöttää perunalla ja leivällä. Neiti on muutenkin aivan super innoissaan kaikista kala-asioista. Liekö tähän vaikuttanut Baby shark -laulun suuri suosio.

Lauantai-iltana vietimme äidin viisvitosia illallisen merkeissä Clarion-hotellin Kitchen&table ravintolassa. Meitä oli paikalla iso porukka serkuksia ja pikkuserkuksia, poikaystäviä ja tyttöystäviä. Ruoka oli oikein maistuvaa ja seurakin mitä mainiointa. Osa porukasta yöpyi kyseisessä hotellissa, joten saimme visiteerata huoneessa. Oli kyllä aika super hienoa siellä kaikki.

Neela ja hänen bestis Iida. Meillä oli Helsingissä aika rentoa oleilua. Iidan ja Henkan käydessä töissä, me Neelan kanssa kävimme vähän Lindexillä vaateostoksilla ja Herkussa syömässä lapsille ilmaisen banaanin. No vähän ostin myös tuoretta kauraleipää ja muita herkkuja sieltä Herkusta.

Vitsailimmekin siitä, että voisin muuttaa Neelan kans Iidalle ja Henkalle au pairiksi. Hoitaisin omaa lastani, joka sitten alentaa ahkerien työssäkäyjien stressitasoja iltaisin. Sitten vähän kokkailisin ruokaa, viikkailisin pyykkejä ja järjestelisin hattuhyllyjä ja maustekaappeja.

Kävimme Neelan kanssa läheisessä leikkipuistossa toteamassa, että olen pukenut lapseni aivan väärin. Suomalaiset vanhemmat ovat ihan eksperttejä mitä tulee lasten vaatetukseen, enkä ulkosuomalaisena ollut yhtään niin hyvä, vaikka täällä Irlannissa olinkin niin kuvitellut. Helsingin kurakelille olin pukenut lapseni kuin Lapin laskettelulomalle toppahousuineen ja lapasineen. Kauhuissani katsoin niitä kuralammikoissa uivia lapsia ja toivoin, ettei Neela juuri nyt väärässä varustuksessaan inspiroituisi moisesta. Vähän liukumäkeä siinä laskettiin ja keinuttiin paheksuvien katseiden alla ja poistuttiin takavasemmalle. Onneksi toppahousuvarustus toimi mainiosti sitten Pohjanmaalla!

Maanantaina Henkan ja Iidan työpäivän jälkeen lähdimme pikku kävelyretkelle uuteen kirjastoon Oodiin. Neela ei ollut suostunut tuntien yrityksestä huolimatta päiväunille lounaan jälkeen ja nukahti sitten matkan aikana ja missasi koko hienouden. En voi edes käsittää miten hieno paikka tuo Oodi onkaan. Jos asuisin Helsingissä niin löytäisin itseni sieltä esim. viettämässä piknikiä ystävien kanssa, tapaamassa lapsiperheitä kirjakerhossa ja leikkipaikalla, korjaamassa vaatteita tai ompelemalla verhoja ikkunaan ompelukoneilla. Voisin myös kuvitella itseni kirjoittamassa tätä blogia siellä ylätasangolla. Tai en tiedä kehtaisko sitä, kun kaikilla muilla oli joku omena-läppäri ja mulla vaan tämmönen joku hidas Hp. Mutta kyllä siellä seinillä lukee, että Oodi on kaikille ja vielä portaikossa lueteltu erikseen, että kelle kaikille. En kai ole ainoa, jolla alkaa soida päässä Jenni Vartiaisen Malja-biisi: ”… murheisille sydämille, kärsiville, kaipaaville, petetyille, jätetyille, raskaan taakan kantajille.”

Herkuista vielä sen verran, että tässä on erittäin toimivat suomiherkut. Kuvasta puuttuu Raffel sipsit ja american dippi. Erittäin toimiva uutuus oli myös uusi lakutupla, joka maistui vähän hopeatoffeelle. Choisen kaikki maistamani jädet on olleet ihan super maukkaita, mutta tämä karamellinen tuutti on ihan taivas! Irlannin karkit on niin hirveitä, että Suomeen mennessä sitä löytää itsensä karkki tai suklaa kädessä harva se hetki. Viikon ajan sitä  vetää kaksin käsin karjalanpiirakoita, kauraleipiä, jäätelöä, dippikastiketta, karkkia ja lihankorvikkeita niin, että on aivan onnellinen siitä, että on pakannut matkalaukkuun niitä väljimpiä paitoja ja joustavimpia housuja.

Helsingistä meidän matka jatkui Kannukseen, josta lisää seuraavassa Suomilomapostauksessa.