Imetyksen lopetus

Tein ehkä noin kuukausi sitten päätöksen, että alan lopettelemaan imetystä. Imetin silloin noin 3-4 kertaa päivässä ja yöimetykset jäi jo viime syksynä. Suunnittelin, että vähennän joka viikko yhden imetyskerran. Ensin imetin kolmesti päivässä, seuraavalla viikolla kahdesti jne.

No sitten, kun jäljellä oli vain 1 per päivä, niin poika sairastui. Kuume nousi 39,8°C eikä hän syönyt tai juonut oikein mitään moneen päivään. Päätin palata tissittelyyn ja jättää lopettamisen hetkeksi. Tämän jälkeen olikin pitkäperjantai ja pettymyksekseni ei vielä saatu pojasta velhoa. Tämä sai minut haaveilemaan vielä pidemmästä imetyksestä ja hautasin suunnitelman lopettamisesta. Kuitenkin yllättäen poika ei enää tahtonutkaan niin usein maitoa ja sain imetykset pysymään siinä yhdessä.

Eräs kerta, olisiko ollut 28.4. sunnuntaina, kun meillä oli ihana rauhallinen imetyshetki aamulla ja se miten poju oli onnessaan siinä, sai miettimään miten ihanaa tämä aika on ollut. Mietin, että jatkan niin kauan, kun hyvältä tuntuu.

Seuraavana aamuna imetys kuitenkin takkusi eikä poika malttanut olla paikoillaan. Veivasi edes takas ja imi ja päästi irti. Totesin, että nyt saa jäädä imetys. Halusin säilyttää imetyksestä sen ihanan muiston. Sen ihanan hetken siltä sunnuntaiaamulta. Sen jälkeen poika ei ole enää rintamaitoa saanut.

Tämä päätös on osottautunut hyväksi molemmille. Poika on ollut nyt tasan viikon ilman imetyksiä eikä ole niitä erityisemmin kaivannut. Tai on välillä käynyt taputtelemassa rintaa ja sanonut ihanasti silmiin katsoen ”äiti, tissi, katokato”. Kuitenkin tyytynyt siihen, että on päässyt äitin syliin ja halaukseen. Ei ole kiukunnut tai vaatinut päästä rinnalle. Ainoa mitä olemme huomanneet, on ehkä hiukan enempi minun perään ja hakee turvaa minusta. Jotkin asiat ovat nyt ehkä hieman pelottavampia hänestä kuin aiemmin ja saattaa ujostella vieraita aikuisia.

Nyt meillä keskitytään entistä enemmän sylittelyyn, halimiseen ja pusutteluun. Annetaan muuten sitä läheisyyttä. Jätetään jäähyväiset imetykselle, jota kesti ihanat noin 1v 3kk 29 päivää. ♡ En malta odottaa, kun saan jälleen taas imettää seuraavaa pientä murusta, toivottavasti joku päivä. ♡

Perhe Hyvä olo Lapset Vanhemmuus

Vilkas taapero

Kun poju vihdoin sai jalat oikein kunnolla alleen, saan lähes juosta hänen perässään. Kerhot ja muut äitien tapaamiset, missä käydään, ei olekaan enää ollenkaan niin mukavia ja rentoja. Nyt saan kokoajan olla silmä tarkkana, kun poika kiitää menemään. Nappaa lelun sieltä ja toisen täältä. Hyvästi juttelu muiden äitien kanssa. Lisäksi saan lisäpaineita siitä, mitä muut ajattelee. Näen, miten kauhistuneita he ovat, eikä heidän lapset ole yhtä vilkkaita kuin meidän pikkumies.

Mieleen hiipii väkisinkin ADHD vaikka poika on vasta 1v 4kk eikä sitä voi näin aikaisin vielä tietää mitenkään. Silti jotenkin tulee fiilis, et hän on muita hiukan vauhdikkaampi ja tapaturma-alttiimpi. Tässä iässä on tietysti tavallista, että tutkitaan innoissaan kaikkea ja kun on opittu kunnolla kävelemään, niin sillon mennään. Ehkä äiti on vaan liian herkkä reagoimaan asioihin.

Huomaan, että myös oma olo ja reagoiminen asioihin vaikuttaa siihen miten poika käyttäytyy. Jos minua hermostuttaa, niin poika imee sen itseensä ja on levoton. Lisäksi isommat avoimet tilat tekee levottomuutta.

Käytiin siis tänään avoimessa päiväkodissa, jossa jäbä mennä viipotti kuin viimeistä päivää. Ei pysähtynyt kuin pikkuhetkiksi paikoilleen ja sitten taas vauhti jatkui. Kokoajan höpötteli ja ihmetteli kaikkea mennessään. Itselle jäi vähän ahdistunut olo siitä, kun toiset lapset istui ja leikki, kun oma meni pää kuudentena jalkana. Onneksi sitten hyvä ystäväni toppuutteli, kun juttelin hänen kanssaan tästä, ettei hän ole moiseen kiinnittänyt huomiota eikä hänen mielestään poika ole mitenkään levoton tai vauhdikas ja muutenkin rauhotteli tämän olevan myös ikään kuuluvaa innostusta ja uteliaisuutta. Hänellä on siis kolme lasta itsellään. Ehkä äiti on liian herkkä reagoimaan poikansa touhuihin. Onneksi on tämmösiä ihania realistisesti ajattelevia jalat maassa olevia ystäviä ♡

Kertokaa te omia kokemuksia tämänikäisistä. Onko teillä vauhdikkaita taaperoita? 🙂 Oletteko herättäneet huomiota tai saaneet pitkiä katseita? Onko vinkkiä, kuinka tähän äitinä suhtautua?

Perhe Lapset Vanhemmuus Syvällistä