Silikonirinnat

Nyt mut on leikattu, oon vähän tokkurainen vielä, mutta yritän vähän kirjoitella aikani kuluksi, sillä en saa kuulema vielä pariin tuntiin ruokaa.

Mun rintakehällä tuntuu painoa ja sängystä ylösnouseminen sattuu kovinkin. Jos olen paikallani niin tuntuu vain pientä jomitusta. Mulle on puettu liivit päälle niin en näe mun rintoja kun vasta huomenna aamulla.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen oveen koputettiin ja hoitaja pyysi minut mukaansa. Hän vei käytävälle josta minut ohjattiin leikkaussalin vieressä olevaan huoneeseen. Juttelin hetken anestesialääkärin kanssa ja vastasin hänen kysymyksiinsä. Sitten minut talutettiin leikkaussaliin ja nousin siihen pöydälle. Muistan, että kuulin laitteiden piippausta ja tunsin miten mua sidotaan kiinni ja katselin ympärilleni ihmetellen niten leikkaussali voi näyttää niin trendikkäältä. Seuraava muistikuva on, että herään ja kaikki on ohi! Tuntui siltä, kun olisin sulkenut silmäni vain sekunniksi, mutta mulla on nyt tissit. Olin vielä tiputuksessa ja hoitaja kyseli oloani. Hän sanoi, että minun pitää yrittää nukkua ja pääsisin noin tunnin kuluttua huoneeseeni. Nyt siis olen huoneessani, johon mut kärrättiin pyörätuolilla ja laitoin ystävälleni viestin, että hän voi tulla moikkaamaan. Hymyilyttää, kun katson mun rintoja 🙂 Oon miettinyt tätä niin kauan ja vihdoin sallin tämän itselleni. Silikonirinnat, niin turhamaiselta, kun tämä kuulostaa niin jopa näiden kipujen keskellä tää tuntuu siltä, että olen saanut kadotetun palan itseäni takaisin. Laitan teille kuvia, kunhan tästä toivun!