Rintojen suurennus jälkihoitoa

Heippa taas! Tuli vähän pidempi tauko kirjoittamiseen, kuin oli tarkoitus. Iski nimittäin neljän päivän flunssa-kuume ja olin niin voimaton, etten jaksanut sormeakaan nostaa. Sairaalasta olin saanut mukaan hyvät kirjalliset ohjeet jälkihoitoon, tulehduskipulääkkeet ja antibiootit ja haavat näyttivät sairastelusta huolimatta hyvältä, niin arvasin, että rintojen osalta kaikki on kunnossa. Oli muuten iloinen yllätys, kun kotiin tultuani sairaanhoitaja soitti Finestiltä ja kyseli vointiani. Sovittiin samalla myös aika solmujen poistoon. Haavoissa on siis itsestään sulava lanka, mutta varmuuden vuoksi käyn näyttäytymässä Emmin luona Helsingissä ja ne solmut, jotka on siis paksut niin poikkaistaan samalla, jos tarpeen. Emmi myös sanoi, että leikkaus ja nukutus heikentää immuunipuolustusta ja sitä altistuu helpommin sairauksille leikkauksen jälkeen. Toi soitto sai kyllä taas tuntemaan, että minusta ihan oikeasti välitetään ja pidetään huolta. Olen entistä vakuuttuneempi, että valitsin parhaan mahdollisen paikan, jossa suorittaa leikkaukseni. Sairaalassa ylleni oli puettu mustat tukiliivit ja halusin nyt kuumille kesäkeleille valkoiset, joten tilasin nagor.fi verkkokaupasta mieliseni. Tilasin ne kapeilla olkaimilla sillä sairaalassa puetuissa oli leveämmät olkaimet ja ne ei tietenkään ole niin esteettiset. Bongasin verkkokaupasta myös Silgel arpivoiteen, jota aion käyttää heti, kun saan siihen luvan. Nyt haavoissa on teipit ja ohjeissa lukee, että solmujen poiston jälkeen pitäisi viikon verran tarkkailla ettei mitään eritystä ole ennen kuin alkaa käyttää rasvoja tai voiteita. Niin… miltä mun rinnat näyttää ja tuntuu tässä vaiheessa rintaleikkauksen jälkeen? Hah haa, ei ole kehumista vielä. Nää on vielä kovat ja pinkeät. Tötterömäiset malliltaan. Toinen on selkeästi jäljessä paranemisesta eli pehmentynyt ja laskeutunut vähemmän. Hiukan aikaa menee ennen kuin saatte nähdä lopputuloksen. En kuitenkaan ole huolissani sillä olen nähnyt ystävieni paranemisprosesseja ja ohjeet on kyllä Finestillä niin hyvät, että kaikki edellä mainitut oireet on kuvailtu niissä normaaleiksi näin alkuun. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kokeilemaan bikinejä ja rintaliivejä. Kauniita kesäkelejä, nautitaan, kun Suomessa kerrankin on kesä!

33508389_10156486470619954_1637096651103404032_n.jpg

 

Muoti Hyvä olo Meikki Trendit