Liian läski äidiksi?
Nykyään lähes kaikki pyörii painon ympärillä. Kuinka paljon painat, määrittää usein sen miten sinuun suhtaudutaan. Jos olet ”liian laiha”, kohtaat todennäköisesti halveksuntaa, haukkumista ja nokan vartta pitkin katselua. Jos olet liian lihava, kohtaat todennäköisesti halveksuntaa, haukkumista ja nokan vartta pitkin katselua. Laihuudesta minulla ei ole kokemusta, mutta läskiydestä on (ja käytän tätä läski -sanaa tässä vain korostaakseni pointtiani, muutoin inhoan ko sanaa), joten siksi minulle on luonnollista kirjoittaa lihavuudesta ja kokemuksistani siihen liittyen. Tämä ei tarkoita, että väheksyisin tai en olisi huomannut miten myös laihat ihmiset saavat samankaltaista kohtelua osakseen ja se on ihan yhtä väärin!
Moni koki oikeudekseen kertoa minulle, jo ennen kuin aloimme lasta yrittämään, että minun täytyy, siis ihan ehdottomasti täytyy laihduttaa ennen kuin voin lapsia alkaa hankkimaan. Totta, olen ylipainoinen ja ollut sitä niin kauan kuin muistan. Tiesin sen varsin hyvin itsekin, että laihduttaminen olisi paras ratkaisu jo ennen lasten hankintaa. Ja kyllähän minä yritinkin. Ja sitten kun olin juuri aloittamassa työtoverin niin kovin mainostaman Fitlinen kehokuurin, niin kas vain olinkin jo raskaana ja kuurit sai jäädä.
Lihavuus on aina vaikuttanut surullisen paljon elämässäni. Moni asia on jäänyt kokematta ja moneen asiaan joudun sanomaan ei, sillä se kiusaaja pääni sisällä hokee jatkuvasti ”et sinä voi tuota tehdä, olet läski, mitä muutkin ajattelisi”. Sama päti äitiyteen, jo siinä vaiheessa kun yritimme lasta sen kolme kiertoa, niin podin suurta syyllisyyttä siitä että näin läskinä yritän tulla raskaaksi. Syyllistin itseäni myös siitä, ettei heti tärpännyt (vaikka sitten tärppäsikin yllättävän äkkiä).
Kaikista hankalinta omalla kohdallani lihavuudessa on se takaraivon huutava ääni joka huutaa joka väliin ”mitä muutkin ajattelevat kun olet noin lihava!”. Koen, että muut varmasti ajattelevat jo nyt että siinä menee huono äiti, koska olen ylipainoinen. Tiedostan kyllä etten voi tietää muiden ajatuksia ja suurimmaksi osaksi nämä ovat vain sanoja joita laitan muiden suuhun. Mutta ei tarvita kuin käynti surullisen kuuluisalla Vauva-palstalla osoittamaan sen, että maailmasta myös löytyy niitä joiden mielestä ylipainoinen = huono ihminen ja ylipainoinen äiti = huono äiti.
Päivän asu ja päivän masu samassa kuvassa. Kuva omani, älä käytä ilman lupaa, kiitos!
Ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä olin suunnilleen vellit housuissa, koska ajattelin että neuvolassa minua syyllistetään, paheksutaan ja halveksitaan kun olen tällainen norsu. Pelkoni oli tietysti turha ja vaikka tottakai ylipainoisen painoon ja painonhallintaan varmasti kiinnitetään neuvolassa normaalia enemmän huomiota, niin se ei kuitenkaan ole paheksuvaa tai halveksuvaa suhtautumista. Ainakaan minun kohdallani. Välillä tottakai itsestään selvyyksien lässyttäminen, kuten ”vähennä herkkujen syömistä” ärsyttää ja ylipäänsä ajatus siitä, että kaikki ylipainoiset vetävät herkkuja päivät pitkät napaansa on mielestäni hyvin ärsyttävä yleistys. Ja kyllä voin myöntää, että itse olen lihonnut herkuttelemalla, mutta periaatteesta vain yleistäminen ärsyttää.
Kun rakenneultrassa meidän pojun sydämen verisuonia tutkittiin ja siellä oli näkyvinään vikaa, niin silloin syytin itseäni ja nimenomaan ylipainoani. Tämä itsesyytösten tulva on hyvin yleistä ja varsinkin näin orastavan äitiyden kynnyksellä huomaan kyseenalaistavani itseäni todella paljon. Olenko sopiva äidiksi kun olen antanut itseni paisua näihin mittoihin? Millaisen esimerkin annan ylipainollani lapselleni? Nämä ovat mielestäni kuitenkin hyviä pohdintoja tulevaa ajatellen. En halua lapsilleni omaa kohtaloani; koulukiusaamista, ventovieraiden ilkeitä kommentteja ym ylipainon vuoksi. Tässä on siis hyvä motivaattori myös omalle laihdutusprojektille. Jospa seuraavan (jos meille niin suodaan) raskauden aikana olisin jo normaalipainossa, tai huomattavasti kevyempi ainakin!
Myös synnytys jännittää ylipainon takia hieman ekstrasti. Sain neuvolan ekalta käynniltä kasan ohjeita, lippusia, lappusia ja opaskirjoja. Yhdessä oppaassa kerrottiin, kuinka ylipainoisille synnytys on paljon vaikeampi, koska ylipainoiset eivät tunnista/tunne supistuksia tai ponnistamisen tarvetta. Samaisessa oppaassa myös kerrottiin, että ylipainoisten vauvoilla esiintyy huomattavasti enemmän ja yleisemmin hengitysvaikeuksia jne. Ahdistuin kirjan sisällöstä ja syyllistävästä sävystä todella paljon. Tuntui, että koko maailma romahti, sillä ei minulle neuvolassa tällaisista oltu puhuttu! Sitten tulin lopulta siihen tulokseen, että ehkä kirjassa on vähän liikaa yleistetty, sillä jos nuo asiat olisivat todella niin tavallisia kuin kirja antaa ymmärtää, niin kai niistä puhuttaisiin jo neuvolassa, eikö? Silti välillä takaraivosta nousee esiin pelko siitä, että entä jos ylipainon vuoksi en pysty synnyttämään normaalisti ja läskien eikun siis ”vatsanpeitteiden” vuoksi sektiostakin tulee hankala.
”On parempi katsoa eteenpäin ja valmistautua kuin katsoa taaksepäin ja katua” – Jackie Joyner-Kersee
Pääasiassa pystyn kuitenkin suhtautumaan synnytykseen luottavaisin mielin ja äitiyskin tuntuu ihan mahdolliselta tehtävältä, vaikka toisinaan epäilyttääkin omat kyvyt. Tämä oli nyt vain tällainen sekava avautuminen omista tunnoista mitä tulee ylipainoon, raskauteen ja äitiyteen.