Pieni tuumaustauko tullut nyt tämän blogin suhteen, kun alkoi olemaan niin monta rautaa tulessa. Mutta, I’m back!

Hääpuku, siis se uusi, on nyt saapunut. Eilen kävin sitä vanhempieni luona sovittamassa ja tietystikään se ei sopinut kuin nakutettu. Työnjälki oli muuten erittäin hyvää, mutta mittasuhteet etenkin pituuden suhteen oli hieman hakusessa, ilmeisesti pituuttani (lyhyyttäni) ei oltu huomioitu ollenkaan, sillä mekko oli aivan liian pitkä ja tietyt yksityiskohdat eivät osuneet niiden kuulumille paikoille. Lisäksi rinnan alle tuleva vyö oli tehty aivan liian pitkäksi, eli se roikkui. Olkaimetkaan ei oikein osuneet kohdilleen, vaikka mitat otettiin niin tarkasti kuin mahdollista. No onneksi mikään näistä ongelmista ei ollut ratkaisemattomissa, vaan nyt odotellaan että isoäitini, joka on ammattiompelija, saa puvun korjattua. Mahdollisesti jo lauantaina pääsisin sovittamaan pukua uudemman kerran.

Eilen saimme myös miehen kanssa askarreltua ja laitettua häävieraslahjat valmiiksi. Mies oli niitä jo päivällä lomapäivänsä kuluksi tehnytkin liudan ja illalla vielä niitä teimme lisää. 

Papin kanssa kävimme vihkikeskustelun sekä pienimuotoisen harjoittelun läpi tiistaina. Nyt ollaan molemmat vaan jälkikäteen pohdittu, että mitenhän sekin kohta meni. Saa nähdä millaista sähläystä itse vihkiminen tulee olemaan. Kyllähän tuo kirkossa käynti konkretisoi aivan eri tavalla tämän naimisiin menon, että se todella on nyt tapahtumassa. Alkaa jo olla hieman perhosia vatsassa.

Poju on sen sijaan alkanut selvästi tunnistamaan tuttuja kappaleita, jammailut mahassa alkaa näkyä jo päälle päin melko selkeästi paljaalla silmällä katsottuna. Tuntuu, että ainakin tällä hetkellä pojulla on aika ideaali rytmi; aamuisin ja päivisin tyyppi jaksaa riehua, illalla vähän vähemmän, myöhäisillalla vielä viimeiset riehunnat ja sitten koko yön saan nukkua ilman, että potkuihin heräisin. Toki pissalle joudun heräämään ja usein silloin myös poika on hereillä. Tälläkin hetkellä tyyppi monottaa kylkiin ja mahaan.

Ensi viikolla on sitten edessä se Naistenklinikan ultra keuhkovaltimosta. Päästään taas kurkkaamaan poikaa. Vähän pelottaa se, että onko kaikki ok ja se, että kasvaako poika liikaa, sillä ainakin potku ja nyrkkeilytuntemusten perusteella tuolla vatsassa möyryää melko kookas (tai pitkä) vauveli.

Myös turvotus on saapunut jalkojeni ”iloksi”. Istumatyö ei tähän juurikaan auta, tukisukkia en pysty pitämään, sillä muutenkin hiottaa jatkuvasti aivan liikaa. Muut palelee ja minä hikoilen kuin pieni sika. Turvotuksessa on sekin huono puoli, että edessä saattaa olla häissä kenkäongelma. Toistaiseksi hääkengät mahtuvat jalkoihin, mutta eihän jalat enää kauniilta näytä missään kengissä. Sinänsä toki hyvä, että hääpuku on sen verran pitkä ettei jalkoja kukaan pääse pahemmin tuijottelemaan.

Tässä lopuksi vielä yksi pojun lempibiisi tai inhokki, mistä senkin tietää, anyhow siis biisi, jonka kuullessaan rupee aina liikehtimään kovasti: