4 vuotta elämää ”kaukana” keskustan palveluista
Niin se aika vain juoksee. Reilu neljä vuotta sitten asuimme Tampereen Kalevassa, kaupungin vuokrakaksiossa. Samassa taloyhtiössä oli sadoittain asuntoja ja lähes saman verran luonteita. Niin hyvässä kuin pahassakin, tarkoittaen eritoten alkoholisteja. Talomme edestä kulki jatkuvalla syötöllä busseja keskustaan, jonne tykkäsimmekin usein viikonloppusin ja arki-iltaisin lähteä kahville, syömään tai vain kävelemään. Asuntomme oli pieni, 54 neliöinen. Mutta se riitti meille sillä hetkellä. Kaksin ollessamme tuo kaksio oli oikein ”unelma”, ja esikoisen synnyttyäkin siinä viihdyttiin vielä muutama kuukausi. Pinnasänky mahtui mukavasti sänkymme viereen tekemättä huoneesta tunkkaista, olohuoneessa oli tarpeeksi tilaa vaunuille, työpöydälle, leluille ja oleskelulle. Parveke oli pop, ja toimi hyvänä päikkäripaikkana. Keittiö oli siisti, valkoinen ja simppeli versio toimivasta kokonaisuudesta. Saunaa ei ollut, mutta olihan se varsin ihanaa vetää saunatakki päälle, läpsyttimet jalkaan ja kipitellä viereisen talon saunatiloihin talojen välisen käytävätilan kautta. Lisäksi mieheni oli varttunut lapsuutensa samoilla taloilla, joten jotenkin tuntui hyvältä aloittaa perhe-elämämme samaiselta alueelta.
Esikoisen kasvaessa, aloimme miettimään että hakisimme samasta talosta isompaa asuntoa, kolmiota. Saman rapun ensimmäisestä kerroksesta oli vapautumassa kolmio, jota kävimme katsomassa. Asunto vaikutti hyvältä ja se omasi hyvin toimivan pohjan, mutta se oli suhteellisen hintava. Lähes 700€ kuukaudessa, joka ei sisältänyt autopaikkaa tai saunavuoroa. Ja, no siitä se ajatus sitten lähtikin oman asunnon ostosta. Nimittäin kyllä tuolla summalla jo maksaa omaa asuntoasakin pois, tai ainakin suurimman osan.
Koko projekti alkoi normaaliin tapaan, eli hakemalla kotipankistamme lainalupaus, eli pankin antama tietty kate heidän myöntämälle lainamäärälle. Saatuamme summan käsiimme alkoi armoton etsintä, asunnon koon mietintä, asumismuodon valints, sijainti ja listaus siitä mitä asunnon tulisi mielellään sisältää. Ehdottomina plussina oli oma piha ja takka. Eivät niinkään pakollisia, mutta hiljaisia unelmiamme. Meille oli alkujaan selvää, että asunnon tulee löytyä Tampereelta, ja sieltä tulee päästä helposti keskustaan, kuten ennenkin. Samalla alueen tuli olla budjettiimme sopiva, lapsiystävällinen ja houkutteleva. Kävimme katsomassa asuntoja monesta kolkasta pitkin Tamperetta, ja löysimmekin yhden mieluisan. Mietimme tarjouksen jättämistä, mutta halusimme miettiä asiaa ensiksi muutaman päivän. Kotona listasimme plussat ja miinukset. Iso miinus; asunnon täysremontointi ja jo valmiiksi kallis hinta. Iso plussa; sijainti. Siihen ne jäivätkin. Asunto ei herättänyt suuria ihastumisen tunteita.
Eräänä perjantaina äitini laittoi viestillä linkin eräästä rivitalokolmiosta Nokialta. ”Nokia?! Juu ei hei.. Ei onnistu!” sanoimme. Mutta jonkun mutkan kautta äitimme sai houkuteltua meidät katsomaan asuntoa. Jätimme poikamme mieheni äidille hoitoon ja lähdimme ajamaan navigaattorin avulla annettuun osoitteeseen. Alkumatka vaikutti hyvältä. Moottoritie, eli kulkuyhteydet Helsingin suunnille olivat kunnossa. Päätimme hieman kierrellä asuinaluettamme ja löysimmekin pian itsemme keskeltä teollisuusaluetta. Eipä kauheasti houkuttanut mennä katsomaan asuntoa, joka olisi keskellä teollisuusaluetta! Mutta sitten alitimme junaradan ja käännyimme keskelle hyvin mukavan oloista asuinaluetta. Vanhoja omakotitaloja, sympaattisia taloyhtiöitä. Tykästyin.
Ajoimme asuntoesittely kyltin luokse. Ei tietoa bussipysäkeistä.. Miten täältä pääsee pois?! Ajattelin heti ensimmäisenä. Ahdistuin välittömästi siitä kuinka syrjässä ja kaukana keskustasta olimmekaan.
Mutta sitten…. Astuimme asunnon ovesta sisään, riisuimme kenkämme tuulikaappiin ja astuimme varsinaiseen eteishalliin. Rakastuin! En ollut nähnyt vielä muuta kuin todella korkean ja avonaisen rappukäytävän, helposti muunneltavan eteistilan ja keittiön, jonka kaapin ovet roikkuivat epämääräisesti vinossa. Jatkoimme kierrostamme. Keittiössä oli vanhat kodinkoneet, ruokailutilassa limen vihreät seinät ja lattia oli surkeassa kunnossa. Katsoin ikkunasta ulos. Siis mitä?! Koko asunnon levyinen lasitettu parveke! Mitä, siis ihan oikeestikko?! Yläkerrasta löytyi lisäksi yksi vessa. Vanha, tunkkainen ja huonoja valintoja täynnä ollut vessa. Kävelimme rappuset alakertaan, ja tulimme aulatilaan jota koristi takka. Ihana, vanha takka! Käytävän päästä löytyi yksi makuuhuone, toinen vessa ja kylpyhuone/saunatilat. Heti rappusten jälkeen oli toinen makuuhuone. Huoneet olivat reilun kokoisia. Pienemmän makuuhuoneen ovesta oli käynti olemattomalle ”terassille” ja isolle pihalle. Pihan periltä löytyi leikkipuisto.
Asunto oli kierretty ja välittäjän juttusilla oli yksi jos toinenkin ihminen. Hänen vapautuessaan teimme täsmäiskun ja tiedustelimme miltä tilanne näyttää, olisiko tiedossa tarjouskilpailua jne. Vastaus oli kyllä, tarjouskilpailuun joudutte jos tarjouksen haluatte jättää. Ja sellaisen jätimmekin, josta alkoi lähes viikon mittainen piina, tarjouksien hylkäystä toisensa perään, summan nostamista perätysten ja lopulta soitto. Puhelu välittäjältä alkoi hyvin rauhallisesti ja hän kertoi, että kilpaili oli tiukkaa. ”Mutta, onneksi olkoon! Omistajan hyväksyivät tarjouksenne! Koska pääsisitte allekirjoittamaan kauppakirjat?”
Olimme valmiit luopumaan sijainnista, josta pääsisi koska tahansa keskustaan. Mutta sen tilalle saimme unelmoimamme takan, ison pihan ja kaupan päällisiksi taloyhtiön uimarannan käyttöoikeuden sekä luonnon välittömän läheisyyden.
Allekirjoitimme kauppakirjat helmikuussa 2012 ja maaliskuun alussa 2012 saimme asunnon avaimet. Siitä alkoi seuraava rumba. Asunto oli täysin remontoitava, joten suunnittelimme mitä tehdä. Sen hetkisen vuokrakaksiomme vuokrasopimus päättyi 31.3. joten pienoinen kiire remontin suhteen oli. Aloitimme keittiöstä, koska luonnollisesti sen toimittamisessa menee aina oma aikansa. Kilpailutimme keittiösuunnitelmamme muutamalla keittiövalmistajalla, mutta loppupeleissä päädyimme teetättämääm sen Sastamalaisella pienyrittäjällä. Työtason kanssa oli meillä pienoista sanaharkkaa mieheni kanssa. Itse olin ehdottomasti laminaattitason puolella sen hinnan puolesta. Mieheni halusi kivitasot. Pienen väännön ja taas plussien ja miinuksien listauksien jälkeen päädyimme mustiin kivitasoihin. Ja kyllähän nuo nyt ovatkin ihanat. Niille voi laskea kuuman kattilan jos hellan päällystä on täynnä, niiden päällä voi leipoa ja muutenkin ne ovat vain todella fiinit.
Limen vihreät seinät saivat luonnollisemman sävyn pintaansa ja tuulikaappi pidennettiin vaatehuoneeseen asti, eli nyt meiltä löytyy kaksi eteistä, joista toinen toimii aivan äärettömän suurena säilytystilana. Alakerran sauna uudistettiin täysin. Pintaan maalattiin musta saunavahapinta, kiukaaksi valikoitu Harvian kivikiuas ja kiukaan seinusta muuntautui kiviseinäksi. Lisäksi vanha seinävalaisin poistettiin ja tilalle asennettiin ledvalot. Kylpyhuone jäi sellaiseksi. Isomman makuuhuoneen pinkit seinät saivat valkoiset pinnat ja pisin seinä sai kannettavakseen aivan ihanan muumitapetin. Meidän makuuhuoneemme ei kokenut juuri minkäänlaista muutosta, ainoastaan vain maalipintojen uusinnan. Vanha tiilitakka sai pinnakseen valkoisen, ja takkahuone sisustettiin rauhalliseksi tyyssijaksi saunan jälkeisille takkailloille. Rappukäytävän kaiteet saivat pintaansa tumman sävyn ja seinät valkoisen pinnan. Myöhemmin myös wc tilat remontoitiin minibudjettein.
Näin neljä vuotta myöhemmin löydän itseni vähän väliä miettimässä sitä kuinka hyvä täällä onkaan asua. On rauhallista ja kotoisaa seutua useine leikkipuistoineen sekä luonnon polkuineen. Toisinaan sitä voi kävellä hetken matkaa, hypätä bussiin ja olla 15 minuutin päästä keskustassa. Tai sitten hypätä autoon ja ajaa keskustaan. Moottoritielle ajaa meiltä vain muutaman minuutin, joten kulkeminen Ideapark/Ikea akselille onnistuu käden käänteessä. Järvi löytyy läheltä ja näin talvisin ja keväisin, kun puita ei vielä korista lehdet, näemme kuinka järvi säihkyy auringon paistaessa siihen. Olen vain rakastunut tähän asuntoon ja seutuun, jolla asumme. Ja tämä vain paranee koko ajan. Taloyhtiömme on 95% varmuudella siirtymässä maalämpöön, eli asunnostamme tulee energiatehokkaampi sekä ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Lisäksi vajaa kilometrin päähän meistä valmistuu Prisma.
