Sadepäivän syvällisiä mietteitä

Näin sadepäivänä kun ei ole intoa lähteä vauvan kanssa kaupoille aikaamme tappamaan, tulee mieleen vallitseva ja raaka totuus. Ystävät ennen lapsia ovat poissa ja olet yksin hiiamassa vaunuja 10min välein, pyykkäämässä, siivoamassa ja siinä samalla koitat syödä suupalan kerrallaan ruokaa, joka sekin tosin jo kylmiää kaiken keskellä. Normaali kotiäidin päivä siis. Mutta mikä sen aiheuttaa, että lasten myötä menetät suurimman osan ystävistäsi, tosiystäviä lukuunottamatta? Tietenkin eläminen lapsen saannin jälkeen muuttuu väkisinkin ja päivät eletään lapsen määrittämän tahdin mukaisesti, mutta siltikin todella pöyristyttävää! 

Tätä nykyä äitiyslomalla ollessani koen olevani oikeasti varsin yksinäinen. Noin nyt se on sanottu. Päivän kohokohta on se kun mieheni tulee töistä kotiin ja kun haen vanhemman pojan hoidosta kotiin. Silloin en enää ole yksin. On ihminen kenen kanssa keskustella.

Toki koko tämän matkan varrelta on löytynyt mitä ihanampia äiti- kavereita, mutta heilläkin on menonsa eikä aina tunnu kivalta sanoa jo kuultua ja kulunutta repliikkiä ”mitäs teillä tänään, nähtäskö”. 

Toki, itsekin pitää olla aktiivinen, mutta siinä vaiheessa kun olet yleensä aina itse ollut se aktiivisin osapuoli, tulee väkisinkin mieleen kysymys: onko tämä kaikki sen arvoista..?

Suhteellisen musertavaa todeta tämä, mutta niin se vain on. 

Loppu….