Mun vauvaniko päivähoitoon, nyt jo?!

Ajamme kohti mummolaa hakemaan lapsia hoidosta ja mieheni puhuu vieressä siitä kuinka paikallisen jääkiekkojoukkueen tilanne näyttää huonolta, koska on niin paljon loukkaantumisia. Sillä pelillä ei ole kuulemma asiaa playoffseihin. Muuta en kuulekkaan, tai siis kuulen, mutta keskittymiseni on suuntaunut lapsiini, joilla molemmilla puhaltavat keväällä uudet tuulet. Toisella siirto perhepäivähoidosta isompaan ryhmään päiväkotiin ja toisella siirto äidin hellästä huomasta täysin vieraan, mutta maailman ihanimman perhepäivähoitajan hellään huomaan. Tämän äidin silmäkulmat kokenevat tulevien viikkojen aikana pienoista kostumista… 

Asiahan on niin, että minun tulisi palata takaisin työelämään tammikuun alusta ja vauvan tulisi sittemmin siirtyä päivähoitoon, vajaan vuoden ikäisen, nyyh. Haimme muutama kuukausi takaperin hänelle hoitopaikkaa, joka olisi esikoisen nykyisellä perhepäivähoitajalla. Lisätietoihin ruustasimme kuinka toivoisimme, että pojat voisivat olla ainakin kevään samassa paikassa hoidossa, eli tuolla pph:lla, mutta jos tämä ei onnistu niin sitten päiväkotiin siirto olisi enemmän kuin ajankohtainen esikoisen kohdalla. Elelin siinä toivossa, että kyllähän nuo kevään suunnittelut järjestelyt onnistuvat, mutta tänään bussissa, kesken reissuani Tampereelle, sain sen soiton jota olin ehkä kaivannutkin ja toisaalta pelännytkin. ”Hei, ajattelin ilmoittaa, että lapsenne tulee siirtymään päiväkotiin plaplapla tammikuusta 2016 alkaen ja kuopuksenne saa toiveidenne mukaisesti hoitopaikan nykyiseltä hoitajaltanne. Eikö tämä ollutkin niin kuinka olittekin toivoneet?” No joo olihan se, mutta nyt he eivät pääse samaan paikkaan hoitoon ja tuo pieni iso poikani joutuu menemään täysin uuteen paikkaan täysin vieraiden ihmisten ympäröimiksi. Olen niin huolta täynnä, niinkuin varmasti moni äiti tässä tilanteessa olisikin, tai sitten olen vain ylihuolehtivainen. Täytyy vain luottaa ja uskoa, että kaikki menee hyvin. Ehkä oma stressaaminen asian suhteen ei varsinkaan auta laisinkaan häntä sopeutumaan täysin uuteen ympäristöön.

Tänään esikoisen vasu- keskustelussa selvisi kuitenkin seikka, että olisi vielä pienen pieni mahdollisuus, että kevään aiemmat suunnitelmat saattaisivatkin ehkä jopa toteutua, vaikka toisin nyt tällä hetkellä on ilmoitettu, mutta tosin kissan kokoisilla ehkä– kirjaimmilla. Nyt vain pitäisi odottaa, enkä ole niinkään hyvä siinä. Haluan kaiken selviävän tässä juuri nyt heti. (vaikkakaan eihän se toki ole mahdollista.)

Lisäksi poistuessamme keskustelusta hoitajamme totesi, että kuopuksen pehmeät laskut, eli kahden viikon ilmainen kokeilu tulevassa hoitopaikassa, tulisi toteuttaa nyt joulukuun ekoilla viikoilla ennen joulun pyhiä. EIII, en kestä.. Hän on vasta vauva! Ja hänen kuuluisi olla kotona, mutta aina tarpeet ja mahdollisuudet eivät kohtaa taloudellisista syistä. Ja taas lisää kyyneleitä virtaa. Mutta hänenkään kohdalla varmastikaan liika stressaaminen ei auta laisinkaan asiaa. Pitää vain luottaa, että kaikki asiat soljuuntuvat aikanaan. Kuten sanontakin kuuluu: asioilla on tapana järjestyä tavalla taikka toisella. 

Perhe Lapset Vanhemmuus